Tammikuun Goodiebox: Me, myself and I

Tammikuun Goodieboxissa jatkui itsensä hemmottelun teema, mikä on koko Goodieboxille hyvin keskeinen teema. Mukana oli ihania hemmotteluun sopivia tuotteita, osa jo tuttuja merkkejä ja osa hieman vieraampia. Goodieboxin tilattuasi, omilla sivuilla pystyy tekemään oman kauneusprofiilin, johon täytettyjen tietojen perusteella boksiisi räätälöidään sinulle sopivimmat tuotteet. Eihän kukaan haluaisi saada tuotetta, mikä ei missään nimessä sovi esimerkiksi omiin väreihin tai ihotyypille?

Aiemmista bokseista pääset lukemaan täältä ja täältä.

Tammikuun boksissa oli mielestäni ihanan yhtenäinen sävymaailma. En tiedä onko tuotteiden pakkaukset tarkoituksella valittu sävysävyyn, mutta joka tapauksessa pidin tästä yksityiskohdasta kovasti. Arjen ylellisyyksiä paketista löytyi päivävoiteen, kasvonaamion, käsivoiteen, pienen tuoksun ja puhdistuslappujen muodossa. Nuo puhdistuslaputhan ovat myös vaaleanpunaisia.

Boksin mukana tullut Zarkoperfumen Purple molecule- tuoksu ei kuulunut suosikkituotteisiini. Vaikka tuoksu on suloisesti pakattu, ei sisältö eli itse tuoksu hivellyt omia hajuhermojani. Luulen, että tämä menee arkituoksusta tai kotituoksusta, jos en saa tuoksua annettua jollekin sellaiselle joka siitä pitää. Tämä taisi olla jo toinen tällainen vajaa 10ml tuoksu, joka Goodiebokseista on löytynyt.

Glovin Moon padsit ovat tuttu tuote Lookfantasticin tammikuun boksista. Pidän kovasti tällaisista monikäyttöisistä puhdistuslapuista, jotka säästävät kertakäyttöisiä vanulappuja. Nämä voi pestä uudelleen ja pakkaus sisältää kaksi uudelleen käytettävää lappua. Laput ovat pehmeitä, karvaisia vanulapun muotoisia lappusia, joita voi käyttää esimerkiksi meikinpuhdistukseen.

Naobayn Recovery- naamio sopii kaikille ihotyypeille. Sen sisältämät appelsiininkukkavesi sekä riisi-, unikko- ja aprikoosiöljy rauhoittavat, kosteuttavat ja ravitsevat kasvojen ihoa. Tuotteen raaka-aineista reilu 98% ovat luonnollista alkuperää ja tuote ei sisällä parabeeneja, alumiinia tai silikoneja.

Boksi sisälsi myös Dr Botanicalsin Moroccan rose- käsivoiteen. Käsivoiteet jakavat mielipiteeni kauneusbokseissa; ne tulevat usein varmasti käyttöön ja sopivat monelle mutta ovat tuotteina kovin tylsiä. Olen laiska käsien rasvaaja ja käsirasvat pyörivät pitkään hyllyissäni puoliksi käytettyinä. Tiedän kuitenkin, että jos tämä voide jää itselläni vähälle käytölle, käyttää äitini sen varmasti loppuun (hän on taas käsirasvojen suurkuluttaja).

Mitä sun tammikuun Goodieboxista löytyi? Oliko mukana uusia suosikkeja tai inhokkeja?

Kauneus Iho Suosittelen

Ihopositiivisuus: kaunis iho kuuluu kaikille

Kaunis iho, lasi-iho ja meikkipohjan virheetön kuulaus on näkynyt meikkitrendeissä viimeaikoina todella vahvasti. Kautta aikojen on ihannoitu virheetöntä ihoa, joten voisi sanoa että kaunis iho on aina muodissa. Kaunis meikkipohja on meikin tärkein osa-alue. Jos iholla kuitenkin on asioita, joita ei pysty peittämään ja joista tuntee epävarmuutta, voiko iho silloin olla kaunis?

Olen kertonut avoimesti somessa ihoni matkasta, nuoruusiän pahasta aknesta ja taistelusta akneihoa vastaan vielä aikuisiälläkin. Aloitin kolme kuukautta sitten hormonaalisen ehkäisyn uudestaan, joka oli kuin tuulta aknen purjeisiin. En ole nähnyt pitkään aikaan yhtäkään finnitöntä päivää.

Sen sijaan, että yrittäisin taistella aknea vastaan, olen yrittänyt parhaani mukaan elää sen kanssa. Tiedän ihoni reagoivan herkästi asioihin epäpuhtauksilla. En voi silti kieltää, ettenkö lisääntyneestä itsevarmuudesta ihoani kohtaan tuntisi silti ajoittain tuntemuksia, joissa koen epävarmuutta. Voiko ammattimeikkaajan iho näyttää tältä? Aiheuttaako se asiakkaissa tai somekanavieni seuraajissa epäluottamusta? Pitääkö minun yrittää peittää ihoni epäkohtia parhaani mukaan? Meikillä pystyy peittämään paljon muttei kokonaan. Ihon tekstuuria on mahdotonta poistaa sen päälle maalaamalla.

Ihopositiivisuudesta terminä innostuin parivuotta sitten tutustuttuani kehopositiivisuuden maailmaan. Huomasin tiettyjen somekasvojen jakavan kuvia muotijulkaisuista, joissa näytettiin mallien iho ennen jälkikäsittelyä ja käsittelyn jälkeen. Ihmiset jakavat itsestään rohkeammin kuvia meikittä. Rohkaistuin jakamaan itsestäni kuvia aivan täysin sellaisena kuin olen aamuisin someen ja hämmästyin saamastani palautteesta. Moni rohkaisi jakamaan kuvia meikittä, myös meikkikuvia mahdollisimman vähän siloiteltuina. ”Anna tekstuurin näkyä”. Huomasin pian muidenkin jakavan itsestään kuvia meikittä somessa.

Monen korvaan voi kuulostaa aivan normaalilta käydä ruokakaupassa ilman meikkiä tai ylipäätänsä olla meikkaamatta lähes koskaan. Tiedän kuitenkin, että monelle se on yllättävän suuri kynnys. Tunnetaan ehkä huonommuuden tunnetta epäpuhtaasta ihosta, pelätään muiden ajattelevan meidän rupsahtaneen, kun iholle syntyy ensimmäiset juonteet. Kasvoista voi löytyä arpia menneestä elämästä tai muita jälkiä, jotka kulkevat mukanamme aina. Vaikka ei olisi koskaan kokenut aknea tai huonokuntoista ihoa, iho aivan varmasti vanhenee ennemmin tai myöhemmin, muuttaa muotoaan iän myötä. Ikä, epäpuhtaudet, arvet tai jäljet eivät tee ihosta rumaa. Ne ovat ominaisuuksia, jotka ovat osa meitä. Siinä missä on erilaisia kehoja, eri värisiä, -muotoisia, -tuntuisia, myös ihomme on kaikkia näitä. Ne ovat erilaisia. Siksi haluan kannustaa kaikkia löytämään itsestään ne hyvät puolet, niin meikillä kuin ilman.

Koska sä olet viimeksi hengaillut julkisilla paikoilla ilman meikkiä? Onko sulle haastavaa lähteä ihmisten ilmoille meikittä? Keskustelua saa jatkaa kommenttiboksissa 🙂

 

 

Kauneus Rakkaus Iho