Kevään merkkejä

 

Ennen olen vierastanut vaaleanvihreää silmämeikissä. Sellaista vihreää, joka muistuttaa ennen pääsiäistä askarrelluista pajunoksista, johon sidottiin värikkäitä sulkia; vihreää, keltaista, oranssia… Kirkas vihreä ei ole koskaan ollut suosikkini, paitsi 2000- luvun alussa muistan limenvihreän tulleen muotiin ja omistaneeni silloin sen värisen t-paidan. Vihreä vie minut näihin muistoihin.

Kokeilin kuitenkin hieman reilu viikko sitten tehdä päivämeikiksi luokiteltavan lookin, josta löytyisi mukavien perusnudesävyjen lisäksi jotakin mukavuusalueen ulkopuolelta. Jeffree Starin Alien- paletin vihreä glittersävy sopi luomelle yllättävän luonnollisesti! Siihen kun yhdisti vielä klassisen, vadelmanpunaisen huulipunan, oli keväinen päivämeikki just eikä melkein valmis. Yllätyin siitä, kuinka paljon pidin tuosta väripilkusta luomella ja olenkin soveltanut tätä tyyliä ehkä kyllästymiseen asti tulevissa lookeissa. Pienellä pisaralla väriä saa meikkiin tosi kivaa ilmettä.

 

Viimeaikoina rajausten kanssa olen kikkaillut niin, että lisään ripsirajaan ensin pehmeällä rajauskynällä rajauksen, jota nostan silmäkulmasta ihan aavistuksen ylöspäin. Sitten teen tussilla pienen kissarajauksen kynän päälle, sillä tussilla saa rajauksen kärjestä terävämmän. Varsinkin ruskeansävyiset rajaukset ovat olleet mieleeni, sillä ne eivät tee meikistä suttuista. Raskaiden luomien kanssa on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaiset rajaukset silmiin tekee, jottei vaivalla luotu meikki mene heti tukkoon rajausten takia. Näistä voisin tehdä joskus oman postauksena, jonkin verran noita erilaisia rajauksia on tullut kokeiltua!

 

 

Kauneus Meikki

Empty bottles: Ihonhoidon suosikkeja ja ei-niin-suosikkeja

Tällä kertaa Empty Bottles- postaus sisältää neljä kappaletta ihonhoitoon liittyviä tuotteita. Välillä kauhistelen kaappeihin ostamieni ihonhoitotuotteiden määrää (kuka pystyy käyttämään kasvorasvan joskus loppuun?) mutta kyllä nämä aina ennemmin tai myöhemmin loppuvat. Olen pitänyt nyt kiinni siitä, etten osta kasvorasvoja tai puhdistusaineita ennen kuin olen saanut omistamani käytettyä. On kuitenkin päivä voidetta, yövoidetta ja seerumia, joissa on kuitenkin suositus niiden käyttöajasta. Puhdistusaineita ei tule hamstrattua, niitä ostan yleensä tarpeeseen mutta näissäkin haluan pitää jonkinlaisen säntillisyyden. Uusia tuotteita kuitenkin lanseerataan koko ajan, eikä yhden ihmisen ole kaikkia mahdollista päästä edes kokeilemaan.

Tästä postauksesta löytyy kolme ultimaattista suosikkiani, joihin palaan aina vain uudestaan sekä yksi inhokki, johon tuskin palaan enää koskaan.

Cien Q10 Anti-wrinkle eye cream

Suosikkisilmänympärysvoiteeni on epäilemättä tämä Lidlin parin euron voide, joka sopii myös huulirasvan sijasta huulille. Edullinen hinta, hankkimisen helppous ja riittoisuus ovat tämän tuotteen valtteja ja palaan tähän aina testattuani välissä jotakin muuta. Voide häivyttää ryppyjä, kirkastaa ilmettä ja tekee kaiken mitä lupaa. Koostumus on tarpeeksi paksua, joten tämä sopii hyvin myös kuivemmallekin silmänympärysiholle. Ovh alle 3€ (Lidl).

Lumene Arctic aqua Deep moisture night cream

Ostan tätä yövoidetta yleensä aina Citymarketista alennuksista, joissa tätä myydään yleensä n. 5€ hintaan. Tämä ei taida kuulua enää Lumenen perus valikoimaan, joten tämän hankinta on hieman hankalampaa. Hyvä perus yövoide, kosteuttaa tehokkaasti eikä tuki ihohuokosia. Riittoisa 50ml pakkaus. Tähän olen myös palannut usein testailtuani muita yövoiteita, tässä vaan ei ole mitään huonoa sanottavaa. Ovh n. 5-10€ (Citymarket)

The Ordinary 30% + BHA 2% Peeling solution

Ehdottomasti maailman paras happokuorinta! Tämä hieman pelottavan näköinen verinaamio kuorii ihon tehokkaasti, jättää ihon kuulaaksi ja puhtaaksi ja sopii täydellisesti rasvaiselle- tai sekaiholle. Ostin tästä jo uuden käyttöön, eli ostaisin uudestaan.Seuraavasta linkistä pääset suoraan ostoksille Bangerheadille: Ovh 8,90€ (Bangerhead.fi) *

Herbina face Miselli puhdistusvesi

Tämän tuotteen sisko, eli puhdistusgeeli näkyikin aikaisemmassa Empty bottles- postauksessa. Sarjan misellivesi kuuluu mielestäni myös floppeihin, sillä tuote ei puhdista tarpeeksi tehokkaasti meikkiä. Purkin kyljessä mainitaan, että se puhdistaisi kevyen meikin mutta jos etsit meikinpuhdistajaa, älä osta tätä. Tämä on kuitenkin vain mielipiteeni, joten jos pidät tästä tuotteesta ja se sopii sinulle niin ehdottomasti voit pysyä tuotteen vannoutuneena käyttäjänä. Ovh n. 5€ (Sokos, Emotion)

Kauneus Iho Suosittelen