Ensikosketukseni luonnonkosmetiikan meikkeihin

img_20181225_132839.jpg

Vaikka käytän paljon kosmetiikkaa päivittäisessä elämässä, täytyy myöntää että liian vähän olen päästänyt luonnonkosmetiikkaa kaappeihini. Muutamia hius- sekä ihonhoitotuotteita olen käyttänyt ja omistan tälläkin hetkellä, jotka luetaan luonnonkosmetiikaksi, mutta meikkien puolesta kirjo on pysynyt todella suppeana. Jouluna sain kuitenkin mieheltäni todella yllättävän joululahjan, josta paljastui Zuii Organicin meikkejä melkoisen määrän. Paketissa oli pohjustusvoide, meikkipuuteri, kaksi nestemäistä huulipunaa sekä luomiväripaletti. 

Zuii Organic on eläinkokeeton ja 100 % sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, jolla on myös Vegan friendly ja Cruelty free- statukset. 

img_20181225_132852_0.jpg

Kaikissa tuotteissa on ihana kukkaistuoksu ja tuotteet sisältävätkin jasmiinin ja ruusunkukkien nuppuja, kamomillan kukkien terälehtiä sekä kasviöljyjä. Meikkipuuterin pohjasta voi konkreettisesti nähdä tuotteessa olevat kukat, jotka tekevät ihanan lisän tuotteen kokonaisuuteen. Olen nyt testannut tuota pohjustusvoidetta sekä meikkipuuteria kombona kasvomeikissä. Ihollani on epäpuhtauksia ja ne vaativat peittoa. Työpäivinä olen laittanut pohjustusvoiteen kokonaan kasvoille, tuputellut epäpuhtauksille ja silmänympäryksille peitevoidetta kevyesti ja sen päälle meikkipuuterin. Puuteri on yllättävän peittävää, kun sitä kerrostaa kevyesti ongelma-alueille. Pidän kovasti meikkipuuterin jättämästä meikittömän näköisestä ihosta, josta jää sopivan kuultava. 

img_20181225_132916.jpg

Luomiväripaletti on kaunis neljänsävyn kombinaatio, josta löytyy täydelliset sävyt arkimeikin luomiseen. Synteettisten luomivärien käyttäjänä olen erityisen ihastunut vahvaan pigmenttiin. Näissä pigmenttiä on eniten tuossa punaisessa, muuten sävyt ovat hillittyjä ja pehmeitä. Olen kuitenkin käyttänyt tätä paljon arkimeikissä, sillä luomivärit ovat ihanan helppo häivyttää keskenään eikä näillä voi epäonnistua meikissä. Vahvempiin silmämeikkeihin valitsen eri paletin, mutta tästä on paljon iloa luonnollisempiin kokonaisuuksiin. 

img_20190106_121021.jpg

Yllä olevassa kuvassa olen käyttänyt pohjustusvoidetta sekä meikkipuuteria ja luomilla Zuiin ”Fresh” luomiväripalettia. Huulilla luottopunani Jeffree Star cosmeticsilta. Ihastuin niin paljon tähän meikkipuuteriin ja uskon että tämä voisi olla kesälle paras mahdollinen tuote varsinkin jos kesästä tulee yhtä hiostava kuin edellisestä. 

Huulipuniin on ollut hieman totuttelemista, sillä ne ovat kuin perinteisiä puikkohuulipunia mutta nestemäisessä muodossa. Pidin kovasti tuosta vaaleammasta ”Fresh”- sävystä huultenrajauskynän kanssa, sillä sävy kuluu todella kauniisti eikä keräänny huulten juonteisiin. Punaisempaa sävyä olen kokeillut Jeffreen punien päällä tuomassa kiiltoa. Pigmenttiä löytyy molemmista ja uskonkin näiden olevan keväällä erityisesti käytössä. 

 

Kauneus Iho Meikki Testit

Foil play

img_20190108_115520.jpg

Värikkäät meikkilookit räjäyttävät tajunnan näin vuoden alun kunniaksi. Paras kombo viimeaikoina on ollut glitter/kimallus/säihke ja siihen yhdistettynä hieman rohkeampia värejä. Viimevuosi luisteltiin lämpimien luomivärisävyjen jäällä ja tämä vuosi näyttää lähtevän käyntiin ihanan erilaisilla vesillä. Yhdistin eilisen ”arkimeikkiin” Jeffree Starin Androgyny-paletin Androgyny- sävyä (luumun sävy) luomivakoon, jonka häivyttelin reilusti ulospäin. Ulkonurkkaan painelin ja häivyttelin murretun petrolin Poison- sävyn. Samat sävyt asettelin vieretysten alaluomelle. Liikkuvan luomen kohokohta on Nyxin uusi Foil play cream eyeshadow sävyssä Beauty buzz, joka on helposti sormin paineltavaksi luomelle. Näitä löytyy ainakin violetin, kullan, hopeisen, harmaan ja kuparin sävyissä tämän sävyn lisäksi. Hinta yhdellä napilla 7,90€ Sokoksella. 

img_20190108_115524.jpg

Huulissa Jeffreen Velour liquid lipstick sävyssä ”Nathan”. Kokeilin myös pitkästä aikaa Catricen HD liquid coverage meikkivoidetta töissä, mikä toimi äärimmäisen hyvin. Liian helposti tartun Estee Lauderin Double weariin, vaikka tuo viimevuoden paras meikkivoidelöytö on aivan yhtä hyvä, joissain tapauksissa jopa parempi. 

On aivan ihanaa kun ulkona on enemmän valoa ja pystyy ikuistamaan meikkikuvia hieman paremmin. Harkitsin jo ensisyksyä varten ringlightin ostamista, jottei tarvitsisi ajoittaa blogikuvailua aina päiväsaikaan vaan materiaalia pystyisi tuottamaan helposti vuorokaudenajasta riippumatta. Alkuvuodesta on kuitenkin luvassa paljon muutoksia, joten tutoriaaleja ja postaustahdin tihenevyyttä on luvassa. Pysykää kuulolla!

Kauneus Meikki Testit