Halloween: Werewolf

201810051797817644_0.jpg201810051826447565_0.jpg

On toisen halloweenmeikin vuoro! Muistatteko kun David Quetta julkaisi kappaleen She wolf? Rakastuin silloin siihen biisiin tulisesti ja edelleen sen kuullessani muistelen sen nostattamia tuntemuksia ja muistoja menneisyydestä. Loin toiseksi halloweenmeikiksi ihmissuden, tosin hieman naismaisen version siitä eikä juurikaan pelottavan. Halusin tehdä tästä mahdollisimman eläimellisen ilman että on vaikeuksia huomata meikin alla olevaa femiinisyyttä. Tekoripset ja piilolinssit kuuluvat tähän meikkiin vahvana osana kokonaisuutta, joten niistä ei saa luopua. Kuvissa tosin keltaiset silmät on muokatut, sillä piilolinssejä ei löytynyt lähistöltä. 

Olen vahvasti koiraihminen. En ole koskaan oikein välittänyt kissoista. En koe kuitenkaan olevani kissavihaaja, tiedän että on olemassa myös söpöjä kissoja ja pennuthan on aivan eriasia kuin aikuiset kissat. En vain saa kissoista samanlaista aaw- efektiä kuin koirista. Lapsuudessani naapurissa asui tyttö kenellä oli paljon kissoja. Olin tottunut sukulaisten ja tuttujen koiriin ja niiden käsittelyyn, joten lähestyin kissoja aina samalla tavalla kuin koiria. Me ei vain kissojen kanssa tultu toimeen. Olisin halunnut rapsutella ja silitellä mutta sain aina kynnestä tai hampaasta ja aloin lopun viimein vähän pelkäämään kissoja. Ne ovat liian arvaamattomia ja hankalia miellyttää. Aikuisiällä kissojen kohtaaminen on jäänyt vähälle, joten lievää kissapelkoani ei juurikaan olla selätetty. Ehkäpä tästä syystä valitsin meikkiin mieluummin ihmissuhden kuin vaikkapa kissanaisen!

 

 

Kauneus Meikki

Fenty beauty by Rihanna: Gloss bomb

img_20181004_114752.jpg

Rakastan mattahuulipunia. Oikeastaan meikkivalikoimassani noin 95% huulipunista on mattaisia. Kesällä innostuin huulikiilloista, vaikka niitä tuli käytettyä lähinnä kevyen meikin päivinä, jäi kiillolle pysyvä paikka sydämeeni. Toissa viikonloppuna sain Sephoran tuliaisia ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt että Puolasta saa Fentyä! 

Fenty beauty on Rihannan meikkibrändi, joka on hyvin brändätty ulkomailla. Suomesta brändin tuotteita ei saa mistään, mikä on sinänsä harmi. Brändiltä löytyy erityisesti hyvä valikoima erilaisia kuultotuotteita niin kasvoille kuin huulille, mutta myös meikkipohjalle erittäin laaja valikoima tuotteita ja sävyjä. 

Sain tuliaisiksi Fenty beautyn Gloss bomb- huulikiillon, jota heidän nettisivujensa mukaan löytyy markkinoilta kahdessa eri värissä. Tämä tummempi, ruusukultainen nudesävy ”Fenty Glow” on juuri sellainen, josta meikissäni pidän. Lämpimät sävyt korostavat ehkäpä parhaiten ihoni pohjasävyä. 

img_20181004_114813.jpg

Kuvissa kiillon alla on käytetty Nyxin Lip lineria sävyssä ”Natural”. Kokeilin kiiltoa ja sen kestävyyttä muutaman tunnin kaupunkireissulla ja pidin siitä, miten kiilto kestää intensiivisenä monta tuntia (luonnollisesti syömisen jälkeen joutuu lisäämään, mutta muuten pysyvyys todella hyvä) ja ei kulu epätasaisesti. Sain kuulla kiillon antavan todella huulia pullistavan efektin, en tiedä johtuuko kiillosta itsestään ja siitä että ihmiset ovat tottuneet siihen että käytän mattapunia, vai onko kiillossa todella jotakin, joka hieman pullistaa huulia. Joka tapauksessa, lopputulos on pulleampi, kiiltävämpi, kestävä ja tasainen. Tämä toimii varmasti tosi hyvin yksinään jos ei kaipaa rajauskynää tuon alle tai esimerkiksi jonkin mattapunan päällä. Luulen että tämä toimisi täydellisesti jonkin nudepunan päällä tai myös oikein tummanpunaisen kaverina. 

Fenty beautyn nettisivujen mukaan tällainen Gloss bomb maksaa 18 dollaria, eli n. 16€. Hinta ei ole kovinkaan paha, sillä kiilto on riittoisaa ja koostumus ei tunnu paksulta tai inhottavalta huulilla. Pelkästään tuon koostumuksen takia voisin kuvitella ostavani tuotetta uudestaan, kiillot ovat helposti tahmeita ja tuntuvat huulilla epämukavilta. 

Oletteko päässeet testaamaan Fenty beautyn tuotteita? Onko suosituksia?

Kauneus Meikki Testit