Näyttävät ripset alle 4 eurolla!

Ripsiväri on aina ollut meikkirutiinini yksi tärkeä osa, joka kuuluu meikkiin poikkeuksetta aina meikin vahvuudesta huolimatta. En ole kovinkaan vaativa ripsivärini suhteen, yleenä riittää että ripset eivät näytä ihan kamalilta klimpeiltä ja että väri pysyy sotkeutumatta mielellään mahdollisimman pitkään. Yleensä kaikki käyttämäni ripsivärit ovat täyttäneet nämä toiveet eikä ongelmia sopivan ripsivärin kanssa ole ollut. Jostain syystä viimeaikoina ripsivärit ovat helpommin suttaantuneet luomiin ja olen alkanut kiinnittämään ripsivärillä aikaansaatuun lopputulokseen enempi huomiota. Käytin pitkään Lorealin Million Lashes- sarjan ripsivärejä, jotka ovat toimineet todella hyvin ja ovat usein alennuksessa. Kiinnostuksen vuoksi halusin kokeilla, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Testattuani Maybellinen Big boss-  sekä Lumenen vedenkestävän ripsivärin, totesin että olikohan virhe kokeilla muita ripsivärejä. Edellä mainitut sotkeentuivat joka käyttökerralla luomille ja heitin hylsyt puoliksi käytettyinä roskikseen. Ostin Lancomen Hypnose Doll eyes- mascaran ja ihastuin siihen. En kuitenkaan koe sen olevan niin mullistava, että hakisin aina lähes 30 euron ripsiväriä uudestaan vanhan loputtua, joten halusin kokeilla jotakin toisesta ääripäästä. Muistan nähneeni tästä Essencen I Need a miracle- ripsiväristä kehuja eri kanavilla, joten ostin omani alle 4 eurolla testaukseen. 

img_20180927_124600.jpg

Tuote lupaa volyymia ja vahvempia ripsiä sekä ripsiä värjäävän ominaisuuden jokaisella vedolla. Itse en usko ripsiä värjääviin ripsiväreihin, en tiedä onko tämän tarkoitus tuoda todella jotain kestävämpää väriä vai tarkoitetaanko tällä markkinointikikalla ihan vain sitä mitä ripsiväriltä yleensäkin haetaan. Ripsivärissä harja on ehkä hieman tottumaani kömpelömpi ja ihmettelin miksi tuo suuri, pyöreä kohta on harjasosan päässä. Värin saa kuitenkin levitettyä suhteellisen helposti ripsiin enkä enää toisella käyttökerralla kokenut harjan olevan mitenkään erityisen hankala. 

img_20180927_124508.jpg

 

Ylemmässä kuvassa näette ripset ilman minkäänlaista ripsiväriä. 

 

nimeton_suunn.malli_17.jpg

Tässä kuvasarjassa ripsissä on yksi kerros ripsiväriä. Yhdellä kerroksella saa jo eroteltavuutta ja volyymia, mutta tykkään yleensä lisätä kerroksia sen kaksi, jolloin ripsiin saa riittävästi volyymia.

nimeton_suunn.malli_18.jpg

Tässä näkee jo selkeästi, kuinka paljon enemmän volyymia ripsiin saa toisella kerroksella. Tuote ei tahmaannu yläluomelle ja on mielestäni jopa jotakin vedenkestävän ja vesiliukoisen väliltä, sillä tämä ei poistu ripsistä tavallisella meikinpoistoaineella samalla tavalla kuin mitä esimerkiksi Lancomen Hypnose doll mascara (se vesiliukoinen). 

img_20180927_125102.jpg

Tässä vielä havainnollistava kuva myös sivusta katsottuna. Ripseni ovat todella suorat luonnostaan, ennen ripsivärin laittoa olen taivuttanut ripset kevyesti. Sanoisin että olen pitkästä aikaa yllättynyt edullisemman kosmetiikkabrändin ripsiväriin positiivisesti! Aikaisempaa kokemusta Essencen ripsiväreistä minulta ei löytynyt taustalta, joten en osannut odottaa ripsiväriltä oikeastaan mitään. Joten jos etsit edullista mutta toimivaa ripsiväriä, suosittelen testaamaan tätä! 

 

Kauneus Meikki Testit

Essence Prime & Last – pihistä pohjustustuotteissa

img_20180927_122305.jpg

Erilaiset edulliset markettimerkit ovat nousseet parin vuoden sisällä melkoiseksi hitiksi kosmetiikkarintamalla. Ennen vain jorpakon toiselta puolelta haettavat tai netistä tilattavat  Catrice, Essence, Beauty UK ja Makeup revolution ovat löytäneet tiensä Suomalaisiin marketteihin ja tavarataloihin. Essencestä olin innoissani silloin kun merkki rantautui Suomeen, mutta lähiaikoina olen vain välillä käynyt katsastamassa uutuustuotteita ja ehkäpä etsimässä jotakin tietynväristä rajauskynää, josta tiedän että se tulee käyttöön esimerkiksi erikoistapausta varten, jolloin en tahdo panostaa kalliseen kynään. Merkki on ollut todella mukava lisä opiskelijoille ja aloitteleville nuorille meikkaajille, jolloin budjetti on tiukka ja halutaan kuitenkin pysyä muodin harjalla. Essence pysyy hyvin mukana uusissa trendeissä ja tuo markkinoille omat versionsa beautygurujen hehkuttamista tuotteista. 

Pohjustaminen ja meikinkiinnitys ovat muodostuneet monen meikkaajan rutiineihin pysyvästi. Marketeista löytyvien perusmerkkien pohjustustuotteistakin saa jo pulittaa sen keskimäärin 10€. Innostuin huomattuani Tokmannilla oman hyllyn Essencen pohjustustuotteille jotka kantavat nimeä Prime & last. Tuotteisiin kuuluu kaksi erilaista pohjustusvoidetta (mattainen ja kuultava), pohjustussuihke sekä erilaisia puutereita (ainakin kiinnityspuuteri, poskipuna ja korostuspuuteri). Nappasin kokeiluun Mattifying primer gelin, joka maksoi alle 5€ sekä Hydrating primer mistin, jolla oli hintaa alle 4€. Nämä kuuluivat Prime & Set- tuoteperheen kalleimpiin tuotteisiin. 

Omalle iholleni on ollut haastavaa löytää pohjustusvoidetta. Kasvosuihkeet ovat olleet hyvä apu pintakuivalle sekaiholle. Liian mattaiset, huokosia häivyttävät pohjustusvoiteet kerääntyvät helposti juonteisiin ja rullautuvat meikin alla. Täydellinen, kosteuttava ja samalla huokosia häivyttävä mattainen meikinpohjustaja on oma suosikkini, jollaisia tuntuu edullisimpien merkkien valikoimassa olevan melko vähän. Mattainen pohjustaja kuulostaa pelottavalta omalle iholleni, mutta nimestä löytyvä ”geeli”- termi herätti kiinnostukseni. Geelimäiset tuotteet imeytyvät yleensä hyvin iholle. 

img_20180927_122525.jpg

Koostumus on todella viilentävän geelimäistä ja tuoksu on todella pehmeä ja miellyttävä! Aloitin meikinpohjustamisen suihkuttamalla ensin kasvoille Hydrating primer mistiä, eli ihan suomalaisittain kosteuttavaa pohjustussuihketta. Suihke todella kosteuttaa mutta suuri miinus tuotteelle tulee tuosta suihkepullon suihkeosasta, joka suorastaan sylkee tuotteen kasvoille. Tämä ei itseäni haittaa jos tuotetta käyttää vain pohjustamiseen, mutta meikinkorjailuun en tätä rohkenisi käyttää. Tässä ei juurikaan ole tuoksua. Jättää ihon todella kosteutetuksi ja kuulaaksi. Täydellinen pohja meikille!
 

nimeton_suunn.malli_16.jpg

Vaikka suihkeesta ei mitään wow- efektiä saa kameralle, näkee ylläolevasta kuvasta hyvin tuon ”kuulauden”, jonka suihke tuo iholle. Iho on luonnontilassa yön jäljiltä hieman samea ja väsynyt. 

img_20180927_124445.jpg

Tässä iho Mattifying primer gelin ja meikkituotteiden jälkeen. Meikkipohjassa käytin täällä paljon nähtyä The Ordinaryn Serum foundationia sekä Make up revolutionin Conceal & Define- peitevoidetta. Yllätyin miten helposti meikkivoide levittyi tuon pohjustusvoiteen päälle. Annoin pohjustuksen kuivua pari minuuttia ja iho tuntui kosteutetulta mutta mattaiselta. Geeli häivytti kevyesti ihohuokosia, muttei kuitenkaan peittänyt niitä täysin. Itselläni on poskissa todella näkyvät ihohuokoset, niitä on lähes mahdotonta peittää ihan kokonaan. Jos ihosta löytyy tekstuuria, tämä ei sitä täysin häivytä. Meikkipohja kuitenkin näyttää näillä tuotteilla normaalia mattaisemmalta (kyseessä kuitenkin seerumimeikkivoide!) ja tasaisemmalta. 

Yllätyin kaikinpuolin molemmista pohjustustuotteista. Edullisen hinnan lisäksi plussaa sopivankokoisista pakkauksista, jotka mahtuvat hyvin matkustavalle ihmisellekin käsimatkatavaroihin. Pohjustusvoide kokonaisuutena näistä kahdesta mukavampi, jos pitäisi valita toinen pohjustukseen valitsisin sen. Alle viiden euron tuotteeksi ulkoasu (pullo on paksua lasia), tuoksu ja koostumus voittaa jopa kalliimmat markettiversionsa helposti. 

img_20180927_125141.jpg

Huom! Postauksessa olevia kuvia ei ole käsitelty kuvanmuokkausohjelmilla, ainoastaan leikattu sopivaan kokoon/kollaasiin. 

Kauneus Meikki Testit