Kroatialainen kosmetiikka

Ulkomailla matkustellessani pyrin aina tutustumaan paikalliseen kosmetiikkaan. Kävimme tänäkesänä Kroatiassa Splitissä touko-kesäkuun vaihteessa. Erityisesti kiinnitin huomiota jokapuolella vallitsevaan laventeli- överiin. Laventelia myytiin eteerisenä öljynä, suihkeina, pieninä söpöinä pussukoina (ilmeisesti tyynyn alle) ja ties millaisina väkerryksinä. Ostin paikallisesta putiikista kasvovoiteen ja loput tuttavuudet kentältä viimeisimpinä ostoksina. 

img_20180611_153604.jpg

img_20180820_121315.jpg

Tuo hopeisen metallisessa tuubissa oleva 30 ml kasvovoide on rasvoittuvalle sekaiholle sopiva. Ostin äidille tuliaisena ikääntyvälle iholle vastaavanlaisen. Tällä oli hintaa n. 14€/ kpl. Tämä rasva muistuttaa todella paljon muutama vuosi sitten Prahasta ostamaani kasvorasvaa. Tuotteen kääreessä lukee sen sisältävän hasselpähkinää sekä bergamottia. Bergamotissa on ihana tuoksu! Tuotteen inciä selatessani veden jälkeen toisena löytyy hasselpähkinäöljy. Lisäksi tuote sisältää hydrolisoitua vehnäproteiinia, jojobaöljyä, helokkiöljyä, laventelia sekä hieman myös teatree öljyä, näin muutamia mainitakseni. Voide on kevyttä ja riittoisaa, sopii hyvin meikin alle tai kevyenä päivävoiteena. 

Kasvosuihke tarttui kentältä mukaan mielenkiintoisen ulkoasun takia. Lisäksi olen viimeaikoina erityisen ihastunut erilaisiin kasvosuihkeisiin. Tässä on todella voimakas tuoksu! Rakastan laventelin tuoksua, mutta tässä on jotenkin kanelinen tuoksu. Olen tätä suihkutellut välillä kasvoille mutta myöskin lakanoihin iltaisin. Tuoksu pehmenee nopeasti, joten kasvoille suihkittuna ei tarvitse nuuhkia koko päivän vallitsevaa tuoksua. Kasvosuihkeella hintaa n. 5€.

img_20180820_121504.jpg

Näistä kolmesta ehkä suosikkini on tuo kuivaöljy. Lasisessa purkissa olevassa öljyssä on mm. jojoba-, macadamia-, ikikukka- sekä sitrusöljyjä. Tuoksu on mielestäni hyvin sitruksinen, muistuttaa paljon appelsiinia. Öljy on ihanan kevyttä ja imeytyy nopeasti kasvoille jättämättä liian rasvaista tunnetta. Tämän olen lisännyt viimeaikaisiin iltapäivärutiineihini! Öljyllä oli muistaaksenin. 6€ hintaa.

Jos siis matkustat Kroatiaan, suosittelen kurkistamaan kosmetiikkapuolen. Varsinkin kentältä löytyi edullisia tuotteita, jos ei tahdo kuluttaa uusiin tuttavuuksiin liian montaa euroa. 

Kauneus Iho Testit

”Back to school”- meikki

img_20180826_161737.jpg

Tällä viikolla himoitsin tummanpunaista huulipunaa. Siis ihan tosissani. Tänään ajattelin tekeväni puhtaasti syksystä inspiroituneen meikin, johon kuuluisi suosikki syyspunani. Arvaattehan jo? Jeffree Starin Unicorn Blood on ollut suosikkini jo viimesyksynä ja -talvena, joten tätä fiilistelin tänään. Silmiin halusin murrettuja ruskean, mauven ja kuparin sävyjä. Kuvaillessani inspiraatiosta syntynyttä kokonaisuutta, huomasin saaneeni vaikutteita aikaisempien vuosikymmenten glamourista. 

img_20180826_161622.jpg

Luomilla käytin Jeffree Starin Androgyny- paletin nimikkosävyä, Dominatrixia sekä Dejavua. Silmän sisänurkassa Sleek Cosmeticsin Cleopatra’s kiss- highlightpaletin kultaisin puuterinen sävy. Ripsirajassa käytin pitkästä aikaa vuosiin ruskeaa rajauskynää. Tähän tarvitsisi päivittää välineet, sillä tähän käytin H&M:n vuosia vanhaa kynää, joka ei ehkä ihan toiminut kuten olisin toivonut (liian vahamainen koostumus, ei levity kauniisti). Ripsissä Lancomen Hypnose- ripsiväri. 

Meikkipohjassa käytin The Ordinaryn seerumimeikkivoidetta, Fit me- peitevoidetta sekä Nyxin Wonder stickiä varjostamiseen (inhoan kyseistä tuotetta, mutta päätin antaa sille mahdollisuuden. En tykännyt- taaskaan). Puuterina toimi luottopuuterini Nyxiltä, eli väritön HD puuteri. Tuttu Max Factoryn aurinkopuuteri sekä Nyxin High definition blush sävyssä Taupe toimivat hyvin varjostuksen korjaamisessa ja syventämisessä. Poskipäillä sama Sleek cosmeticsin hohtopuuteri, kuin silmien sisäkulmassa. 

Meikki on kaikessa yksinkertaisuudessaan sen verran näyttävä, että toimii myös helposti juhlameikkinä. Toki jos on samanlainen meikkihurjastelija kuin minä, toimii tämä arkena aivan yhtä hyvin. 

Tummanpunainen huulipuna on ehdottomasti syksyn avaintuotteita. Onko teillä vastaavanlaisia mielleyhtymiä syksyisessä meikissä? 

Kauneus Meikki