I love me 2017: Kosmetiikkalöydöt

Muutama viikko sitten vietettiin I love me- messuja Helsingin messukeskuksessa. Edellinen käyntini kyseisille messuille oli muutamia vuosia sitten kun opiskelin vielä kampaajaksi, joten oli korkea aika päästä taas messuilemaan. Kun kollegan kanssa varattiin liput, kuultiin että myös kuuluisa Youtube- tähti Jeffree Star ilmestyy messuille. Allekirjoittanuthan oli ihan murkkuja housuissa asiasta. Onhan se siistiä pyöriä samassa rakennuksessa niin kutsutun idolinsa kanssa.

20171021_150025.jpg

Päästiin suht lähelle fiilistelemään fanitapaamisia, otettiin pari kuvaa ja lähdettiin kiertämään messukeskusta.

Messuilla oli tosi paljon tarjolla erilaista luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointiosastoa, mutta myös maskeeraukseen liittyviä juttuja ja ihonhoitoa. Täytyy myöntää, että muutamia juttuja sieltä tarttui mukaan, mm. pari purkkia vitamiineja, mutta myös paljon kosmetiikkaa.

20171022_143917.jpg

Ekopharmalta löytyi Vadelma- sarjan kosteuttava hoitoseerumi sekä kasvovesi. Työkaveri kehui näitä tosi hyviksi, joten ei auttanut kun ottaa testaukseen. Juuri tätä postausta kirjoittaessani sain edellisen hoitoseerumin Innisfreeltä loppumaan, joten tuo pääsee tänä iltana tehotestaukseen! Molemmilla oli hintaa 15€ / kpl.

20171022_144435.jpg

Elina K:n Glitter pisteeltä nappasin mukaan neljä erilaista glitteriä sekä niiden kiinnitykseen tarkoitetun suihkeen. Glitterit olivat 10€ / 3kpl ja olikohan tuo yksi sitten 4€ erikseen. Mitä näitä jo hieman testailin yhteen Halloween- lookiin, voin sanoa että todella ihania ja super kimaltavia ! Plussaa myös helppokäyttöisyydestä ja siitä että sopivat moneen käyttötarkoitukseen.

20171022_144649.jpg

Messujen ammattilaispuoli Beauty Pro tuotti suuren pettymyksen. Siellä ei kirjaimellisesti ollut oikein mitään. Löydettiin sieltä parit kivat sheet maskit ja vartalokuorintasaippua, mutta thats it. Hiilihammastahna oli Mirazin pisteeltä 6€ tuubi ja tuota on nyt tullut käytettyä parina iltana viikossa tavallisen hammastahnan rinnalla.

20171022_145018.jpg

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä jonoteltiin Jeffree Starin standille hakemaan parit huulipunat. Sävyt Nathan ja Anna Nicole tarttuivat mukaan 16€ / kpl. 

Messut olivat kokonaisuutena oikein hyvin järjestetyt ja tarjolla oli varmasti jokaiselle jotakin. Enemmän olisin ehkä kaivannut näytteitä, jotta olisi päässyt lähemmin tutustumaan itselle tuntemattomampiin merkkeihin, sekä ammattilaispuolelle enemmän tarjontaa. Kävittekö itse messuilla ja mitä jäi käteen? 

Kauneus Iho Meikki

Halloween make up: Androgynous skull

Tein nuorempana tosi usein vapaapäivinä erilaisia fantasiameikkejä ja koin olevani silloin hyvä niissä (nyt kuvia katsellessa vaan saa päivän naurut), mutta lähiaikoina ei ole oikein ollut aikaa eikä kamalasti inspiraatiotakaan minkäänlaisille erikoismeikeille. Toissapäivänä loihdin töihin hieman normaalista poikkeavan meikin, josta sain niin paljon inspiraatiota että toteutin vähän spessumman meikin myös seuraavalle päivälle. Tänään päästin luovuuteni valloilleen ja päätin tehdä pitkästä aikaa vanhan kunnon halloween- meikin. Me yritettiin Jannen kanssa taltioida sellaista jo viikonloppuna filmille, mutta mun luovuus kurpsahti niinkuin… mutta totesin vain olevani todessa surkea fantasiameikeissä ja totesin silloin, että ehkä parempi jättää fantasiameikit niille, jotka sen hallitsee. Mutta koska en ole erityisen luovuttaja luonteinen, päätin antaa vielä yhden mahdollisuuden… Joten tässä teille pientä inspiraatiota huomiselle pyhäinpäivän lookille!
 

20171103_130335.jpg20171103_130356.jpg20171103_130347.jpg

Meikissä käytetyt tuotteet:

Loreal Paris Infallible 24h-matte meikkivoide sävyssä Porcelain

Essence Camouflage concealer sävyssä Ivory

Maybelline Master fix puuteri

Nyx high definition blush sävyssä Taupe

Grimas mattaluomivärit sävyissä 280,566 ja 101

Jeffree Star Beauty Killer paletin sävyt China white ja Vanity

Jeffree Star Androgyny paletin sävyt Safe word ja Dominatrix

Nyx Super Skinny marker

Anastasia Beverly Hills brow dip pomade sävyssä Dark brown

blog-1.jpg

Testasin myös uusia Essence- siveltimiä, jotka hankin jo varmaan pari kuukautta sitten. Yllätyin kuinka helposti contour- siveltimellä saa häivytettyä pigmenttisiäkin värejä ilman ylimääräistä epätasaisuutta. Plus pestessä siveltimistä ei lähtenyt yhtäkään karvaa, eli vaikuttavat todella laadukkailta n. 4€ / kpl hintaansa nähden. Levitin Maybellinen puuterin tuolla blush & draping brushilla ja poskivarjostukset contour brushilla. 

 

 

Muoti Meikki Päivän tyyli