Empty bottles: Loppuneita ihonhoitotuotteita ja meikkejä

Pitkästä aikaa kuoritaan loppuneet ihonhoitotuotteet, jotka pistin jo pois viimeviikonloppuna tehdyn muuton aikana. Halusin päästä kaikesta tyhjästä, roskasta ja turhasta eroon, joten nappasin kuvat talteen näistä purkeista ja loput pistin pois. Kiva aloittaa uudelta pöydältä. Tässä postauksessa on paljon ihonhoitotuotteita mutta myös setti meikkejä, jotka ovat päässeet loppumaan.

Ihon puhdistustuotteet

 

Tyhjistä purkeista löytyi aika paljon erilaisia ihonpuhdistustuotteita. Mukana oli mm. Muradin Essential C- cleanser, jonka käytin suihkussa usein meikittömien päivien putsarina. Toimi hyvin, pesi ihon hellävaraisesti eikä kuivattanut ihoa. Tuote on aika hintava, iso 200ml tuubi maksaa n. 50€. Sain tämän taannoin Lookfantasticilta. En ehkä ostaisi itse tätä täysihintaisena, mutta jos bongaisin tämän alesta edullisesti voisin hyvin hankkia uuden tuubin itselleni.

LA ROSÉn aloeverakuorinta oli pettymys. Tuote on geelimäistä, jossa on jonkin verran kuorivia kuulia. En pidä tämän tyylisistä kuorinnoista, joten käytin tämän vartalon kuorintaan (johon se ei muuten kovin hyvin toiminut myöskään…). Ivy Aïan puhdistusvaahto sen sijaan oli kiva yllätys! Tämä on edullinen ja tätä saa muuten ostettua nykyään myös Normalin myymälöistä! Puhdistusvaahto maksaa n. 12€ ja on hyvin riittoisaa, sopii kuivalle ja herkälle iholle eikä tuoksu miltään.

 

Kasvovedet

Olen kasvovesien suurkuluttaja. Varsinkin kaikki kosteuttavat kasvovedet ovat aivan ihania ympäri vuoden käytettäväksi! Tällä kertaa kasvovesistä loppuivat Huxleyn Extract it- toner, joka on monen kehuma kasvovesi. Omalla ihollani tämä ei ollut mitenkään erityinen, enkä usko että hankin tätä uudestaan. Kasvovesi on kevyt, siinä on mieto tuoksu ja sitä on helppo kerrostaa.

Frantsilan kehäkukkakasvovesi oli viimevuoden Nordic natural beauty awardsien yksi voittajista. Pidin kasvovedestä muuten, mutta tuoksu tässä ei ollut kovin hyvä. Toki tuoksuun tottui, eikä se lopulta häirinnyt käytössä. Voisin ostaa tätä uudestaankin, pidin suht kompaktista koosta ja riittoisuudesta! Hintakaan näissä ei ole paha, tätä saa mm. Sinunapteekista 14,95€ hintaan!

Korealaisen Frudia- merkin persikan tuoksuinen kasvovesi loppui hiljattain ja tästä löytyykin valmiina jo täysi purkki! Ihanan edullinen, kosteuttava ja makean tuoksuinen kasvovesi on koostumukseltaan hieman paksumpaa, joten se on todella miellyttävä käyttää. Lisäksi tämä on super edullinen, hinta vain 5,95€*!

Neljäs loppunut kasvovesi on Bybin Mega mist, joka on pieni 50ml kasvovesi. Purkista tosin löytyy potkua, sillä se sisältää kosteuttavaa hyaluronhappoa. Aivan ihana tuote, miellyttävä mieto tuoksu ja jättää ihon kosteutetuksi jo yhdellä kerroksella. Harmillisesti tässä on todella pieni purkki, toivoisin tätä 100ml versiona!

Muita loppuneita ihonhoitotuotteita

 

Puriton Galacto Niacin Power essence oli loppupeleissä todella ihastuttava seerumin ja kasvoveden sekoitus. Tuote sopii kasvoveden päälle seerumin sijasta tai kerrostettavaksi kasvoveden tapaan. Tuote oli tuoksuton ja kätevä pumppupullo mahdollisti helppokäyttöisyyden. Voisin ostaa uudestaankin! Puritolta käytin loppuun myöskin kosteuttavan ja hieman geelimäisen Deep sea water creamin, joka on myöskin tuoksuton tuote. Tämä oli hauska voide, sillä vaikka se oli geelimäisen kevyt, jätti se ihon todella kosteutetun tuntuiseksi. Voisin kuvitella, että tämä sopii hyvin monelle ihotyypille hybridimäisen koostumuksensa puolesta.

Roskista löytyi myös kaksi minikokoista näytettä, joista toinen on de_Curen päivävoide. Tämä oli oikeasti aika miellyttävä voide! Tässä tosin on ihan törkeä hinta, 85€/50ml, joten tuskin tulee koskaan hankittua vastaavaa uudestaan. Tämä tuli mukana muistaakseni Goodieboxissa. Myös Codagen hyaluronhapposeerumi kuuluu kalliimpiin ihonhoitotuotteisiin, sillä täysikokoinen pullo tätä maksaa 70€. Mukava hieman juoksevampi koostumus. Ei tosin siltikään tehnyt wow- efektiä tai ihastusta, joten pysyttelen jatkossakin edullisemmissa versioissa.

 

Meikit

Meikkejä muuten loppuu harvinaisen harvoin! Tuntuu että kun omistaa paljon meikkejä, ei niitä tule koskaan käytettyä tyhjäksi asti. Onneksi nyt on kuitenkin käynyt niin, että viimeaikoina loppumaan on päässyt useampikin meikkituote. Olen pyrkinyt käyttämään loppuun vanhempia meikkejä ja sellaisia, jotka ovat jo loppumaisillaan.

Physicians formulan Healthy powder* oli jo ikää nähnyt puuteri, jonka sain vihdoin käytettyä loppuun. Pidin puuterista, joskin se on koostumukseltaan pehmeää, joten pölinää kannattaa varoa. Puuteri sisältää hyaluronhappoa, joten se ei jätä ihoa tunkkaisen puuteriseksi vaan kauniin ihomaiseksi.

Lumenen CC- voide* on aivan luottotuotteeni kun puhutaan kevyestä, kauniista ja hehkuvasta meikkipohjasta. Käytin sävyn Light- loppuun. Tämä sävy on sellainen, mikä sopii vaalealle iholleni jopa kesäaikaan, sillä harvoin rusketun tai itseruskettavallakaan saan niin ruskeaa lopputulosta, että tarvitsisin tummempaa sävyä. Ostan tätä usein tuplapakkauksista, mikäli niitä on saatavilla, sillä niissä kappalehinta on huomattavasti paljon alhaisempi.

Toinen todella hyvä meikkivoide, joka pääsi loppumaan ja josta löytyy jo täysi purkki varastosta, on Estee Lauderin Double wear- meikkivoide*. Tästä minulla on sävy Ecru eli 1N2. Sävy sopii itselleni hyvin ympäri vuoden. Tämä on sellainen meikkivoide, jonka valitsen jos haluan kestävän, peittävän ja näyttävän meikkipohjan. Usein juhliin, baariin tai muihin tilaisuuksiin levitän tätä ohuen kerroksen hyvin kosteutetulle iholle, jolloin saan aivan ihanan lopputuloksen aikaan.

Maailman paras silmämeikinpohjustustuote pääsi muuten myös loppumaan! Tätä hankin aina uuden valmiiksi, jottei iske paniikki. Wet n wildin Photo focus primer on monen meikkaajan kehuma eikä suotta. Tällä pysyy kaikki. Kesähelteilläkin hikoilen aina kaiken muun meikin paitsi silmämeikin pois. Toimisikohan tämä koko kasvoilla yhtä hyvin? (vitsivitsi) Tuote on edullinen n. 7€ tuubi ja sitä löytää useammista meikkejä myyvistä verkkokaupoista sekä Stockmanneilta ja mahdollisesti Prismoista.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on tämä Paula’s choice Essential Glow moisturizer- voide*, joka sisältää 30 suojakertoimen. Ihosta tulee tällä aivan IHANA! Voide on paksuhkoa, kevyesti sävytettyä ja se jättää ihon superkuulaaksi. Loistava tuote meikin alle, sillä se suojaa tehokkaasti myös auringolta. Tätä voisin ostaa jatkossa isommankin purkin, tämä tuli muistaakseni Skincityn kesäpussukassa mukana. 60ml tuubi tätä maksaa 34€, eli mistään superkalliista tuotteesta ei ole kyse.

 

Kauneus Iho

Podcast: Millainen on seksin kestävä meikki ja mikä on ETYK- pakkaus?

Viime viikon Bubble podcast- jaksossa pureuduttiin vähän erilaiseen näkökulmaan meikkaamisessa. Jokainen treffeillä joskus käynyt voi varmaan samaistua pieneen laittautumisstressiin. Toisen ensikertaa näkeminen voi olla aika jännittävää ja haluaisi näyttää mahdollisimman hyvältä. Kuinka paljon treffeille olisi hyvä meikata? Entä mitä jos treffit jatkuvat yön pikkutunneille, leviävätkö meikit tekemisen tiimellyksessä? Vai kuuluuko seksiä harrastaessa edes olla meikkiä? Jakson pääset kuuntelemaan alta löytyvästä painikkeesta.

Kuinka paljon meikkiä treffeillä on tarpeeksi?

Itsehän en ole ihan hetkeen treffaillut, sillä parisuhdetta kuitenkin takana jo mukavat viisi vuotta. Ennen nykyistä suhdettani olin kuitenkin hyvin aktiivinen treffailija ja treffeillä tuli käytyä todella useasti. Yleensä meikkasin puhtaasti oman fiiliksen mukaan sen enempää miettimättä mitään syvällisiä. Toki halusin antaa treffikumppanilleni parhaan mahdollisen kuvan itsestäni, joten meikkiä kyllä oli joka treffeillä hieman reilummin. Ehkäpä erikoisimmat muistot liittyvät yökylätreffeihin, jolloin koin suurta painetta yöpyä ilman meikkiä. Jotenkin ajatus myös meikin suhteen alastomasta ja herkästä itsestäni tuntui todella satuttavalta ja pelkäsin suuresti sitä, mitä toinen ajattelee tai sanoo jopa ääneen, kun näkeekin ns.”totuuden meikin alla”. Usein meikkasinkin yöksi vähintään peitevoiteen silmien alle ja näppylöille (silloin ihoni oli vielä taipuvainen finneille) ja lisäsin vedenkestävän ripsivärin. Näin sain sitten itselleni mielenrauhan ja illuusion toiselle freesimmästä minusta. En toki suosittele tätä metodia kenellekään, todennäköisesti meikki paljastuu ennemmin tai myöhemmin ja eihän tuo tee iholle mitenkään erityisen hyvää.

Mietittiin Miljan kanssa jaksoa suunnitellessamme, minkälaisia ajatuksia ihmisillä on laittautumisesta seksiä varten? Useinhan treffeille tai baariin laittautuessa sitä haluaa kuitenkin näyttää seksikkäältä ja meikki varmasti buustaa jonkinlaista seksikästä itsevarmuutta. Mutta miten se meikki toimii käytännössä hommien keskellä? Riippuu varmasti paljon kuinka vauhdikkaasta puuhasta on kyse, mutta meikissä pätee vähän samoja vinkkejä kuin rantameikissä tai kesämeikissä, sillä todennäköisesti mukana on eritteitä (apua tämä kuulostaa nyt tosi likaiselta), kuten hikeä ja muuta sellaista (krhmn). Esimerkiksi leviävä, kirkas punainen huulipuna ei välttämättä ole kaikista kivoin poistaa molempien kasvoilta ja muualta vartalosta, tai perinteinen ripsiväri saattaa levitä jo ennen vauhtiin pääsemistä. Toki on makuasioita, haluaako meikkinsä leviävän kesken aktin. Mutta huomasimme Miljan kanssa suhtautuvamme ”seksimeikkiin” kestävän ja kevyen meikin näkökulmasta. Pitkässä parisuhteessahan ei meikkiä useinkaan edes ajattele, silloin kun hommiin ryhtyy niin meikillä ei ole väliä.

Kuuntele ihmeessä podcast- jaksomme, jos haluat kuulla lisää aiheesta, noloja paljastuksia ja kokemuksia sekä ajatuksiamme tähän aiheeseen liittyen! Voin luvata, että naurut on taattu!

Kauneus Seksi Meikki