Tehokasta kosteutusta hikoilevalle iholle

Beauty by Ida M

Vaikka kesästä on virallisesti vajaa kuukausi jäljellä, on pakko tulla jakamaan teille tämän kesän lemppareimpia ihonhoitojuttuja. Seerumit olivat viimevuoden ahaa- elämys, joista on jäänyt ehdottomasti jälki myös nykyiseen ihonhoitorutiiniin. Tässä postauksessa käsiteltäviä tuotteita olen omistanut jo aikaisemminkin, mutta säännölliseen käyttöön nämä ovat päässeet tänä kesänä. 

 

Yksi ehdottomasti tämän kesän parhaita ideoita oli tarttua kasvosuihkeeseen. Kasvosuihke on aamulla paras tuote raikastamaan ja kevyesti kosteuttamaan ihoa unien jälkeen. Monet kasvosuihkeet toimivat myös meikin alla primerin tapaan sekä meikin päällä kiinnityssuihkeen asemasta. Ylläolevassa kuvassa näkyvät Mario Badescun kasvosuihkeet, joista olen testannut vasta tuota ruusun tuoksuista versiota. Näistä kiinnostaisi myös uusi laventelin tuoksuinen. Olen kuitenkin erityisesti fiilistellyt myös helposti saatavilla olevaa Lumenen Valo Glow refresh hydrating vitamin mistiä, jossa on ihanan raikas sitrushedelmien tuoksu ja jonka suihkuttelun jälkeen iho oikeasti tuntuu ja näyttää kuulaalta ja kosteutetulta. Kasvosuihke on todella hyvä apu ihon kosteutukseen helteisillä keleillä, kun iho hikoilee paljon eikä kasvovoiteet välttämättä imeydy hien takia kunnolla iholle. Kasvosuihketta voi suihkutella useaan otteeseen pitkin päivää, jolloin vaikuttavat ainesosat imeytyvät iholle ja pitävät ihon kosteustasapainon kunnossa. 

Kangasnaamiot. Lomalla mikään ei ole rentouttavampaa kuin auringossa vietetyn päivän jälkeen iskeä kangasnaamio kasvoille, laittaa rentouttavaa musiikkia soimaan ja nauttia viilentävästä tunteesta sekä tehokkaasta kosteutuksesta iholla. Misshan kangasnaamioita (ja muutamia muitakin tuotteita) saa nykyään K Citymarketista, joten kannattaa käydä kurkistamassa! Varsinkin tuo mango- naamio osoittautui omaksi lemppariksi. Acai- naamio sensijaan on todella ravitseva, hieman öljyinen ja tehokkaasti kosteuttava. 

 

 

Kommentoi