Vaaleat hiukset saavat tummentua syksyksi
Moni viihtyy ympäri vuoden vaaleissa kutreissa. Vaaleita tulee kampaamotyöskentelyssä tehtyä eniten, sillä erilaiset vaaleat sopivat kauniisti monen omaan hiusväriin. Nyt syksyä kohden hiustrendit myös vaaleiden kohdalla alkavat kallistua luonnollisempiin, tummempiin vaaleisiin. Kirkkaat platinablondit alkavat jäädä pikkuhiljaa menneille vuosille ja yhä useampi suosii omaan väriin sointuvaa vaaleaa, joka mahdollistaa kauniin hiusvärin tyvikasvusta huolimatta.
Ihanteellinen pohja tällaisen tummemman vaalean tekemiseen on lähtötilanne, jossa näkyy jo reilummin omaa, värjäämätöntä hiusväriä. Pituuksissa saattaa olla vanhoja vaaleita raitoja tai kokonaisvaltaisempaa vaalennusta. Kun halutaan pysyä vaaleana mutta kuitenkin tasapainoittaa oman tyven ja vaalean latvan eroa, sopii tumma vaalea tähän täydellisesti. Sävy voi olla asiakkaan väreistä ja mieltymyksistä riippuen neutraali tummanvaalea, lämpimähkö kultahiekka tai vaikkapa selkeästi viileämpi helmiäisbeige. Latvan vaaleutta voidaan hajottaa myös lisäämällä väriin omaan tyveen sointuvia tummempia raitoja.
Tässä näkyy asiakkaan lähtötilanne. Tyvellä on omaa väriä useampi sentti ja latvassa vaalennusta. Haluttiin hieman tummempaa yleisilmettä, joka mätsäisi hyvin asiakkaan omaan hiusväriin ja näin pidentäisi värjäysväliä. Lisäsin pituuksiin tyven sävyistä raitaa reilusti ja häivytin erityisesti hiusrajoilta ja pääliosasta sekä kasvojen ympäriltä tyven ja latvan kontrastia maalaamalla vaaleaa raitaa balayage- tekniikalla ja KEVIN.MURPHYn savimaisella vaalennusjauheella.
Kun raidat olivat rauhassa saaneet vaikuttaa, lisäsin hiuksiin sävyn, joka tummensi kauttaaltaan vaaleaksi jäänyttä latvaa. Näin koko yleisilme saatiin tummemmaksi mutta kuitenkin niin, ettei väri tummu selkeästi ruskean puolelle. Sävyksi valitsimme pehmeän beigen, joka sopii hyvin asiakkaan oman tyven sävyyn.
Tällaisen tumman vaalean ylläpitämiseen sopii parhaiten hiekan tai beigen sävyiset sävynaamiot. Omat suosikkini tämän sävyisen hiuksen ylläpitoon on KEVIN.MURPHYn SUGARED.ANGEL- värinaamio, josta löytyy beigeen taittava pigmentti, joka taittaa liiallista lämpöisyyttä kuitenkaan tekemättä hiuksista liian vilpoisia.
Tältä näyttää lopputulos ihanien kiharoiden kanssa! Hiukset ovat tummemmat mutta yleisilme on edelleen luokiteltavissa vaaleaksi. Koska tyvelle jätettiin reilusti omaa hiusväriä, ei myöskään tyvikasvu erotu kasvaessaan enää selkeästi. Jatkossa väriä voidaan freesata esimerkiksi lisäämällä tummia raitoja ja sävyttelemällä pituutta uudelleen sävyynsä.