Näin hyvin lyhyesti sanottuna, Kaikkea. Rakkaus on minulle hyvin tärkeää. Olen justiinsa se ällö tyyppi, joka tykkää elää vaaleanpunaisten hattaroiden ja pilvien keskellä. Haluan näyttää ihmisille keitä rakastan, kuinka tärkeitä he ovat minulle. Tiedän että joitakin ihmisiä ärsyttää kun laittaa someen rakkaus kuvia. Mutta sellainen ihminen minä vain olen, tykkään laittaa niitä pusu hali rakastan rakastan kuvia ja tykkään myös kirjoittaa niihin niitä hemskutin kliseisiä rimpsuja. En tee sitä ärsyttääkseni muita, teen sen koska minä haluan tehdä.

Minun vanhempani ovat aina olleet todella rakastavia. Perheessämme halaillaan todella paljon ja aina puheluiden lopussa kerrotaan että rakastetaan. Tiedän että olen vanhemmiltani oppinut rakastamisen ja tunteiden näyttämisen. 

Olen myös välillä vähän liiankin suojelevainen ihmisiä kohtaan joita rakastan. Jos joku on ollut esimerkiksi Miralle ilkeä, nousee minun verenpaineeni liiankin korkealle, korkeammalle kuin Miran oma verenpaine 😀 

Kimiä kohtaan minun rakkaus on jotain niin suurta mistä ennen häntä en ole tiennytkään. Se ihminen on herättänyt minussa niin paljon tunteita, välillä mietin voiko ihmistä rakastaa liikaa. Olen niin onnellinen että olen löytänyt ihmisen ketä on saanut minut tuntemaan näin. Olen tässä suhteessa oppinut itsestäni todella paljon. Moni sanoo että pitää olla hyvällä tapaa itsekäs ja ajatella aina ensin itseään. Mutta tässä suhteessa en pysty siihen, Kimi menee aina kaiken edelle ja ajattelen hänen tunteitaan ja toivomuksiaan ensimmäisenä. En pidä sitä huonona asiana, arvostan sitä piirrettä itsessäni. Ehkä sen takia en myöskään ymmärrä liian itsekkäitä ihmisiä, koska en osaa itse olla sellainen. En myöskään halua tapella. Vihaan olla vihainen, enkä oikeastaan edes pysty siihen. Jos toinen on loukannut toista jollain tavalla, pyydetään sitä anteeksi ja käydään se puhumalla läpi. Sen jälkeen voi jatkaa päivää hyvillä mielin toisen kanssa, eikä vihoitella tavallaan turhaan jos jokatapauksessa asian antaa anteeksi. Turhaan käyttää pahaa energiaa ja yhdessäolo aikaa vihoitteluun. En edes pysty mököttämään ( pitkään ) tai varsinkaan huutamaan, haluan vain sopia asian ja unohtaa sen.

Olen kokenut myös kun ihminen jota rakastaa lähtee pois. Se on ollut elämäni surullisin ja vaikein aika, mikään ei koskaan ole tuntunut niin järkyttävän pahalta. Olin täysin kuollut sisältäni, muistan kuinka edes väkisin hymyn saaminen kasvoille oli voimia vievää. Aamulla kun avaa silmät, tuntee kuinka ahdistus taas valtaa koko kehon ja ajatuksissa on vain ajatus, voisinpa vain nukkua. Se toive, että tulisi se päivä kun pystyisi taas hengittämään normaalisti, olemaan iloinen ja ajattelemaan jotain muuta kuin sitä tuskaa mikä oli vallannut koko kehoni. Tässä tapauksessa kuitenkin sain rakastamani ihmisen takaisin. Halusin kertoa myös tämän teille, koska koskaan ei kannata pitää suhdetta tai kumppania itsestäänselvyytenä. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja siksi haluan elää siinä sokerissa ja antaa sitä rakkautta toiselle niin paljon kuin vain voin. Me kaikki ansaitsemme rakkautta ja me myös tarvitsemme sitä.

Tämän postauksen luettuanne, laita vaikka se punainen sydän emoji ihmiselle josta välität. Lupaan että sinulle sekä hänelle nousee hymy huuliin <3

Kaunista sunnuntaita jokaisen päivään!

Puss. Annika