Asiakas ja Annika

unnamed (81).jpg

Halusin kirjoittaa postauksen minun asiakkaista. Huomaan joka päivä kuinka paljon saan voimaa asiakkaistani ja kuinka paljon myös pystyn itse antamaan heille. Tämä työ ei ole pelkästään hiusten laittoa, vaan saan joka päivä jutella ihan laidasta laitaan asioista. Välillä käydään syvemmissä vesissä ja kerrotaan niitä pahojakin asioita, minusta tuntuu niin hyvältä että asiakkaani pystyvät luottamaan minuun ja haluavat jakaa omia tarinoitaan. Samalla myös minä pystyn jakamaan omia asioitani ja näin me annamme vinkkejä toisillemme ja kerromme miten itse olemme ratkaisseet asiat. Usein saan myös olla se ensimmäinen kenelle kerrotaan raskauksesta, näytetään tuleva hääpuku tai kerrotaan lapsen tuleva nimi. Nämä asiat lämmittävät niin paljon sydäntäni ja tunnen olevani todella onnellisessa asemassa. Ja kaiken tämän lisäksi saan vielä loihtia heidän hiukset uusiksi.

unnamed (82).jpg

Myös mies asiakkaat pystyvät avautumaan asioista minulle ja pystyn kertomaan heille naisen näkökulman asioihin. Välillä saankin viestin, milloin löytyisi seuraava vapaa aika terapiaan 😀 Tämä työ, meidän liike ja meidän asiakkaat. Kaikki se on tehnyt minusta niin onnellisen, mikään päivä en lähde ahdistuneena töihin, vaan odotan mitä tuleva päivä tuo tullessaan. 

unnamed (83).jpg

Joten maailman isoin KIITOS Beauty by Valon asiakkaille. Tuotte iloa ja rakkautta meidän jokaiseen päivään. Te olette myös se syy miksi saamme tehdä tätä työtä joka päivä. 

Rakkautta kaikkien sunnuntaihin, olen onnellinen!

Pus. Annika

Muoti Mieli Työ Päivän tyyli

Kukkuluuruu mitä kuuluu?

unnamed (77).jpg

unnamed (78).jpg

Pientä hiljaiseloa ollut täällä blogin puolella, aika on kulunut niin nopeasti ja päivät ovat olleet kiireisiä. Turhaa selittelya tiedän! 

Mutta oikein hyvää kuuluu. Pepsi kasvaa hurjaa vauhtia, painoa tulee noin 1kg/ viikko! Meille tulee töihin maanantaina Pepsille oma ”kehä” minne saan hänet rauhoittumaan ja siitä on helpompi alkaa kouluttamaan häntä niin, ettei hän ole huomion keskipiste kun asiakas saapuu sisälle liikkeesseen. Haluan että hän ei huomioisi asiakasta heti juoksemalla nilkkoihin, vaan että asiakas saa tulla itse moikkaamaan jos haluaa. Tämä helpottaa minun työskentelyä ja pidän omat sekä asiakkaiden nilkat turvassa Pepsin naskali hampailta 😀 Mutta hienosti hän on ollut, hepuleita tulee ja pureminen on vielä kovassa osassa, mutta enimmäkseen hän nukkuu ja on maailman ihanin. Perjantaina oli Kimin synttärit ja halusin itsekkin päästä viettämään iltaa ulos. Ennen kuin olimme päättäneet koiran ottaa, selailin ihan kaikki koiran hoitopaikka sivut netissä ja vastaani tupsahti Host my pet äppi. Ihan täydellinen, sieltä löytää hoitajat jotka asuu lähellä sinua. Valitsimme sieltä Elizabeth nimisen tytön jolla itsellä on koira aina joka toinen viikko ja hän oli saanut siellä viisi tähteä. Oli ihana olla pitkästä aikaan ulkona syömässä ilman kiirettä ja nukkua aamulla pitkään kullan kainalossa. Hain Pepsin lauantaina kahdelta kotiin ja heillä oli mennyt oikein kivasti. Joten aion käyttää tätä äppiä aina silloin tällöin, tuo yksi yö maksoi 20€, aika kohtuullinen hinta. Suosittelen kaikille koiran omistajille! 

Lauantaina käytiin Kimin kanssa shoppailemassa ja syömässä. Muuten vietimme koti iltaa leffaa katsoen ja aina välillä nukahtaen. Tänään menemme Linnanmäelle valokarnevaaliin. Voisin sanoa että ihana ihana viikonloppu! Huomenna minun pikkusiskoni ja veljeni tulee meille kahdeksi yöksi kun heillä on syysloma, ihanaa!

unnamed (79).jpg

unnamed (80).jpg

Aikamoisessa koirakuplassa täällä vielä eletään, mutta ei hätää suunnitelmissa on kirjoittaa myös muusta! 

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

Pus. Annika

Muoti Oma elämä Päivän tyyli