Munasolujen punktio eli miten opin vihaamaan opiaatteja

Eilen oli sitten The Päivä, kun nähtiin onko tästä kaikesta piikittelystä ollut mitään hyötyä. Alkutiedot oli vähän masentavat, kuutta follikkelia parhammillaan lupailtiin punktoitavaksi eli ei kovin paljoa. Mutta myös painotettiin että ei se määrä, vaan laatu. Mutta silti, jostain löytyi että punktoiduista 70% hedelmöittyy, 30-50% lähtee jakaantumaan ja näistä vielä pienempi osa implantoituu… mutta ei mennä asioiden edelle. 

Menopurin piikittely meni hyvin, pysyin aikatauluissa ja lääkityksen aloittaminen helpotti kuumia aaltoja. No problem there. Annosta kertaalleen nostettiin kun follikkeleita näytti kasvavan alkuun vain neljä. Ei niitä räjähdysmäisesti senkään jälkeen tullut mutta punktio aikaistui päivällä kuitenkin.

Rauhallisin mielin lähdin miehen kanssa kohti punktiota. Kanyyli käteen, antibiootit tippumaan. Kipulääke suun kautta pohjalle vaikuttamaan. Ei, en halua rauhoittavaa. Koska ei jännitä. Sitten ei muuta kuin punktioon, puuduttaminen nipistää hiukan mutta ei juurikaan. Sen minkä tosissaan tunsi oli suonen kautta annettu kipulääkitys, korvissa vaan humahti kun se iski päälle. Kaikki äänet tuntuivat siirtyneet jonnekin kauas ja olo oli kuin vähän liian hyvässä nousuhumalassa, jalat aivan spagettia. Eikä se tässä kohti ollut täysin epämiellyttävä kokemus, annoin laittaa vähän lisääkin kun toisen puolen punktio hiukan kesti. Itkuiseksi se teki myös, kun kuulin että ensimmäisestä kahdesta follikkelista ei löytynyt solua. Ja sitten se oli jo ohi. Paaaaljon kivuttomampi ja ehkä lyhyempikin homma kuin aukiolotutkimus tai mm. ensimmäinen kierukanlaittoni, jolloin kukaan ei ollut huolissaan siitä sattuuko tai jaksanko… kaikki ihmiset olivat niin ystävällisiä ja empaattisia ja silittelivät kädestä että siinä opiaattipöllyssä vaan pahensi itkua. 

Heräämön puolella vatsaa vähän nipisteli ja sain Litalginia suoneen, mikä auttoi mukavasti. Se, mihin en ollut varustautunut oli se, että olin noista aiemmista kipulääkkeistä aivan tokkurassa kaksi tuntia. Olisin kuvitellut haluavani heti kotiin, mutta jalat oli vieläkin spagettia. Onnistuin kuitenkin käymään vessassa omin avuin, pientä vuotoa tuli mutta se kuulemma kuuluu asiaan. 

Rankaksi homma muuttui vasta kotona, söin ja nukuin ensin pari tuntia tokkuraa pois. Sitten iski se krapula 😀 Aivan jäätävän paha olo, tykyttää, hikoiluttaa. Ja eikun oksentamaan. Koita siinä nyt sitten juoda 2-3 litraa vettä kun edellisetkin tulee pois. Pääsin ehkä vähän kuivahtamaan, illalla oli edelleen ihan hirveä olo ja alkoi vasta helpottamaan kuin join litran kotitekoista Osmosalia. 

Tänään olo on jo parempi, tunnistan pääni sentään omakseni eikä okseta enää, jäljellä on vain jäätävät ilmavaivat, luultavasti opiaattien suolistoa lamaavasta vaikutuksesta. Enkä tosissaan saanut lääkkeitä edes paljoa! Kai se piti sekin löytää mille olen herkkä, mitkään hormonit eivät juurikaan aiheuttaneet mielialanvaihteluita mutta tämä oli kyllä aikamoinen kokemus enkä välttämättä halua sitä uudelleen kokea. Jos tähän vielä joudutaan niin pitäisin pahaakin kipua vähäisempänä ongelmana kuin tätä koko päivän kestänyttä tokkuraisuus-pahoinvointi-koomaa. Ensi kerralla yritän kyllä kokeilla pelkän puudutuksen voimilla, ei se tämän kauheampaa voi olla ja ainahan niitä lääkkeitä voi sitten ottaa jos niikseen tulee. 

Ja mikä oli saldo? Neljä munasolua. Neljä. Naapuriverhon taakse tultiin toki kertomaan että saalis oli vain yksi, että ei saa valittaa. Ja jos ne kaikki neljä mysteerisesti sattuisi olemaan megaluokan soluja, niin eihän tässä mitään hätää ole. Mutta vähän alkaa olla tässä kalkkiviivoja lähestyttäessä sellainen olo, että klinikan kesäsulku ei tule pahaan aikaan. Haluaisin aavistuksenomaisesti joskus elää taas vähän omaa elämääni, harrastaa liikuntaa ja olla joka päivä muistamatta jotain lääkkeitä. 

Huh, aikamoinen avautuminen! Mutta nyt maanantaille sitten odotellaan siirtoon asti. Heidän käytäntönään on, ettei väliaikatietoja anneta vaan maanantaille on suoraan siirtoaika sovittuna ja pakastussopimukset tehtyinä. Itse olen vähän skeptinen, olen tyytyväinen jos siirtoon edes päästään, pakasteeseen en uskalla mitään toivoa jäävän. En tiedä yksityisestä, muille on taidettu antaa jotain välitietoja, esim. ovat hedelmöittyneet ollenkaan? Sen lupasivat soittaa jos mitään siirrettävää ei ole, eli nyt sitten toivotaan että puhelin ei soi…