Terveisiä kesälomalta aka pahoinvointinärästystykytysvalitusvirsi

Otsikko olennaisimmat kuulumiset jo kertookin eli sen jälkeen kun raskaustestin tein ei ole yhtäkään ns. normaalia päivää nähty. Tiedän kyllä että asiat voisi olla tuhat kertaa huonommin ja olen äärettömän kiitollinen ettei tämä näytä tämän pahemmaksi menevän, mutta silti aavistuksen ärsyttää kun MeNaisissa Krista Kosonen kertoo että vaikeinta raskaudessa on ollut alkoholin kateus. Jep, tiedän itsekin avautuneeni tästä aiemmin, mutta se oli ennen kuin mulle selvisi mitkä kaikki muut asiat voi olla perseestä raskausaikana. 

Kantava teema tuntuu olevan, että kun yhdestä vaivasta pääsee eroon niin toinen tulee tilalle niin saumattomasti ettei uskoisikaan. Pahin pahoinvointi on ehkä hellittänyt nyt rv 14, mutta tilalle on tullut kyllä armoton närästys joka tekee olon kokolailla yhtä huonoksi. Olen luontaisestikin vähän korkeasykkeinen ja saan helposti lisälyöntejä ja nämä on ovat myös vähintääkin tuplaantuneet tässä viime aikoina. Osa huonosta olosta voi johtua myös matalista verenpaineista, kesken työpäivän mitattuna töissä sain kunnioitettavat 84/59 mittariin. 

Joten pahan olon diagnostinen vuokaavio etenee näin x monta kertaa päivässä:

– nälkä? onko syömisestä yli 2h – syö ensin

– ei auttanut – söitkö liikaa? ähäkutti, sitten ei auta mikään. et syönyt liikaa ja silti paha olo – vielä edelleen nälkä vai närästääkö? ota Rennie. Jos auttaa, ei ole enää nälkä. Tosin Rennie auttaa ehkä just sen aikaa kun sen imeskely kestää, mutta voi olla ratkaisevat 15 min esim. unen päästä kiinni saamiseen.

– ei mikään näistä – tuntuuko ettei jaksa seistä, sydän hakkaa ja huimaa? aamu? voi olla matala verenpaine. syö vähän salmiakkia ja koita nostaa jalat ylös. Joskus toimii kuin ihme!

Summa summarum, aikamoista taiteilua. Ongelmahan tässä on se, että kaikkeen näistä tekisi ekana mieli koittaa syömistä ja onkin kehittynyt kroonisesti huono oma tunto painon noususta, etenkin kun nyt on vihdoin päästy lomalle ja vihdoin on lämmin että voi syödä jäätelöä. Huoh. Joka päivä lupaan lopettaa ja joka päivän sorrun. Vaikka en kai nyt niin erilailla syö kuin ennen, mutta ne parikin kiloa tuntuu oudoilta kun on tottunut olemaan kokolailla samassa painossa aina tai ainakin itse jotenkin paremmin kyennyt säätelemään syömisiään. 

Kaikki tämä opettaa ymmärrystä toki. Aiemmin en ymmärtänyt, että mikä siinä raskaudenaikaisen painonnousun estämisessä nyt on niin vaikeaa – syöt vaan normaalisti ja jatkat liikuntaa. Noh, nyt ymmärrän. Ja tuntuu että tämä kaikki koettelee sitä paljon puhuttua tahdonvoimaa ihan hirmuisesti – ettei syö vaikka on paha olo, lähtee lenkille vaikka on paha olo, koittaa jatkaa elämäänsä vaikka on paha olo. 

Pikkuhiljaa alan asennoitua siihen että seuraava normaali päivä nähdään ehkä joskus ensi vuonna – tai siitä vielä joskus kauemmin kun olen kuullut että ne imetyshormonit tekevät myös aikamoisia tepposia…