Mikä jännittää (pelottaa) tänään

Katsoin viikonloppuna teiniäidit-maratonin. Ja vaikka tietyllä tapaa meidän muksu saa paljon paremmat kortit käteensä kuin osa sarjan lapsista, niin silti huolettaa ja pelottaakin. Koska oikeasti osa niistä teiniäideistä handlas se homman tosi hyvin ja oli ehkä 100% lapsikeskeisempiä kuin minä. Että vaikka meillä on omistusasunto ja avioliitto, niin mitä se nyt vielä takaa?

Ja nyt tässä on oikeasti alkanut miettiä sitä että niin, tosiaan, se vauva ihan oikeasti aikoo syntyä suht pian ja samalla muuttaa meidän elämän kokonaan. Että mitä tahansa se elämä tuleekaan sitten olemaan niin ainut asia mikä on varma että tällaista kuin nyt se ei tule olemaan. Enkä nyt tarkoita että muutos olisi automaattisesti huonompaan suuntaan, mutta avainsana onkin muutos ja se ei oo mulle ollut koskaan kauhean helppoa. Uudet työpaikat, muutot, mitä näitä nyt on, vaatii aina sopeutumisaikaa ja tässä on kyllä kaikkia näitä edellisiä isompi juttu kaikilla mittapuilla. 

Joten tänä kauniina talvisena aamuna mua pelottaa ja huolestuttaa 

• Miten ihmeessä ihmiset selviävät kotona täysijärkisenä sen vauvan kanssa? Olen kolmatta päivää yksin kotona ja vaikka en varsinaisesti töihinkään jaksaisi enää mennä tämän mahan kanssa niin kotona oleminen tuntuu oudolta. Kotoa poistumista rajoittaa…
• Liitoskivut. Mitä jos ne ei lopukaan synnytykseen? Koska mä pääsen taas kävelemään niin ettei satu tai ettei yli 500 m päivässä kävely aiheuta öistä valvomista? Kun tajusin että ei se lantio nyt varmaan sekunneissa stabiloidu synnytyksen jälkeen kun ei se löystyminenkään heti tullut. Maailma on tuntunut siirtyvän kauemmaksi kotoa kun kävelykyky on ihan aidosti rajoittunut. En ole mikään supertreenaaja, mutta nautin kyllä liikunnasta ja joogassa lähinnä epäuskoisesti muistelen että niin, oikeasti tässä aurinkotervehdyksessä hypätään punnerrusasentoon, olenko minä pystynyt sellaiseen joskus? Huoli tulevasta liikuntakyvystä johtaa ajatukseen…
• Miten kestän synnytyksen, jonka kerrotaan vastaavan maratonin juoksua, kun en hengästymättä pääse kulkemaan edes loivaa ylämäkeä tällä hetkellä? Etenkin siihen synnytykseen on vielä aikaa pisimmillään melkein pari kuukautta, jos en pysty liikkumaan sitä ennen ei varmaan ole odotettavissa kauhean helppoa suoritusta tai palautumista? Josta päästäänkin…
• Miten tulen toipumaan synnytyksestä? (Huomaa gappi tässä synnytyksen odottelun ja palautumisen välillä, ilmeisesti en vielä pysty olemaan huolissani siitä itse tapahtumasta, ehkä koen sen niin isona ja arvaamattomana asiana ettei siitä huolehtiminen kannata… :D)
• Nukutaanko meillä enää koskaan vai onko edessä vain sumuisia vuosia kuten joku juuri blogissa kuvasi aikaa kun lapset olivat pieniä?
• Onnistuuko imettäminen – case Teri Niitti on taas nostanut esiin niitä ihmisten imetyskokemuksia, jotka ei aina oo mitenkään kauhean rohkaisevia… vaikka koitankin sanoa itselleni että jos homma alkaa mennä sellaiseksi että siitä on vain enemmän stressiä minulle ja lapselle, lapsi hyötynee enemmän pulloruokinnasta ja paremmasta vuorovaikutussuhteesta kuin muuten optimaalisesta ravinnosta ja ahdistuksen ja itkun sävyttämästä vuorovaikutuksesta. 

Mutta, vastaus moniin näistä kysymyksistä lienee se mitä nyt tänäänkin tulee tapahtumaan eli pois yöpuvusta, ulkovaatteet päälle ja nenää ulos näyttämään, vaikka kuinka lyhyen aikaa, koska se tekee ihmeitä mielialalle 🙂