Synnytyskertomus ja sairaalasta kotiutuminen
Vauva kantoliinaan, pari keksiä ja menoksi! Olen päättänyt että suunniteltu sektiokin on synnytys (niin kuin se tietysti onkin) ja siitäkin voi kirjoittaa synnytyskertomuksen. Jos ei muuten niin itselle muistoksi, huomaa jo kuinka (unenpuute!) muistot alkaa hämärtyä… hämmentävää muuten että vauva ei ole vielä viikkoakaan ja en oikein enää muista miltä raskaana olo tuntuu. Tästäkin pitäisi kirjoittaa oma postaus, mitkä kaikki vaivat on jo helpottanut! Mutta asiaan.
Leikkauspäivä
Vatsahappoa neutraloivat lääkkeet naamaan, tukisukat jalkaan ja kohti sairaalaa. Tuloaika oli 7.15 osastolle. Olo oli hämmentynyt, tuntui kuin olisi lähdössä jollekin matkalle, vei kotona biojätteitä roskiin, tilasi taksin ja sitten odotteli vähän kuin lentokenttähotellissa 😀
Ja odotteluksihan se meni, kuten ehdin tännekin päivittää. Tuli yksi päivystyssektio, tuli toinen… yhden jälkeen iltapäivällä aloin pelätä että koko homma peruuntuu ja siirtyy seuraavalle päivälle. Aloitettiin suunnittelu mihin mennään syömään, olin aika nälkäinen… olin pyytänyt jo aamupäivällä tipan migreenipotilaana kun ensimmäiset päänsäryt merkit tulivat, mikä olikin hyvä juttu.
Kävi kuitenkin tuuri ja päästiin vielä päivystysajalla saliin juuri kolmelta. Nestettä suoneen, puudutus, pesut ja peittelyt. Sain aika tyypillisesti puudutuksesta verisuonten laajetessa melkoisen verenpainelaskun, joka tuntui kyllä inhottavalta. Mutta lääkkeillä siitä selvittiin.
Tyttö syntyi 15.27 ja sai 9 Apgar-pistettä. Itkin. Isä itki.
Synnytyssalin seurannassa olo oli epätodellinen, vauva pääsi rinnalle ja alkoi heti syödä tarmokkaasti molemmin puolin. Kipuja ei ollut vielä edes puudutuksen hävitessä, otin varoiksi kuitenkin kipupumpusta pariin otteeseen ja pienessä pöhnässä siirryttiin osastolle. Ilta meni pötkötellessä ja vauvaa ihmetellessä. Lääkkeet tekivät väsyneeksi ja pelkäsinkin nukahtavani vauva sylissä. Kätilö rohkaisi kuitenkin pitämään ihokontaktissa ja miestä vahtimaan etten nukahda.
Toipuminen leikkauksesta
Aamulla nousin jalkeille, kipupumpun rohkaisemana. Liitoskipujen tuomalla rutiinilla kyljen kautta ylösnousu ei ollut niin paha juttu kuin luulisi ja pääsin omin jaloin vessaan. Reippaasti ilmoitinkin että kipupumpun saa ottaa pois, koska tippaletkut olivat ärsyttävät imettäessä. Vauva oli vähän viileä aamusta joten ohjeeksi tuli pitää tuplavaatteita. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut fiksua pitää pumppua vielä päivän ajan, olihan leikkauskin vasta myöhään iltapäivällä ja toisekseen viileydestä huolimatta koittaa pitää vauvaa enemmän iholla.
Päivä menikin imettäessä enemmän tai vähemmän kokonaan, mikä oli odotusten mukaista koska toisena päivänä vauvoilla on useasti tiheän imun kausi. Pieniä kolostrum-tippoja saatiinkin näkyviin.
Illalla vauva sitten jotenkin väsähti niin ettei meinattu saada hereille ollenkaan ja vaipanvaihdoissa vähän täristeli, joten verensokeria seurattiin. Ensin se oli raja-arvoinen useamman kerran ja saatiin ohjeeksi imettää tiuhasti. Jälleen jälkikäteen ajateltuna en oikein tajunnut kuinka tiheästi on tiheästi, tässä meni varmaan liian pitkiä välejä. Aamulla verensokeri olikin sitten matala ja lisämaidot oli pakko aloittaa. Näillä verensokeri onneksi korjaantui nopeasti. Tämä jätti tosin jonkinlaisen pelkotilan kun verensokeriseuranta lopetettiin kolmen normaalin arvon (jolloin jokaisella kerralla oli annettu lisämaitoa), että uskaltaako nyt sitten antaa olla vain omalla rintamaidolla, mitä jos ne laskevat jälleen?
1. päivänä leikkauksesta iltapäivällä onnistuin horjumaan jo päiväsaliin hakemaan välipalaa, muistaakseni kaksi kertaa tarvitsin lisä-Oxynormin pitkävaikutteisen kipulääkkeen lisäksi, 2. päivänä leikkauksesta en enää tarvinnut ylimääräisiä kipulääkkeitä. Muutenkin oli hämmentävää kuinka nopeasti sitä lopulta kuntoutuikin, vaikka sängystä ylösnousu ja imetysasentojen löytäminen olikin vähän kivuliasta hommaa. Mutta noin kokonaisuutena sanoisin että kipu asteikolla 0-10 oli kovimmillaan ehkä 7 leikkauksen jälkeisenä päivänä kun iltapäivästä olin ollut liikkeellä ja piti mennä takaisin sänkyyn, levossa kipu oli korkeintaan 4-5 leikkauspäivän iltana ja levossa kokoaikana korkeimmillaan 2-3. Eli kaikenkaikkiaan paljon vähäisempää kuin mitä luulin! Leikkausvuotoa oli 1450 ml ja hemoglobiini tarkistettiin pariin otteeseen, jolloin se ei ollut juuri muuttunut leikkausta edeltävästä arvosta. Epäilenkin että vuoto oli todellisuudessa hiukan pienempää, koska nesteytys oli kunnossa eivätkä arvot olleet kuivumisesta johtuvia.
Osastolla käytiin vielä lastenlääkärin tarkistuksessa kahteen otteeseen, perätilavauvoilla on suurempi riski lonkkaluksaatioon ja tätä olin jännittänyt vähän etukäteen. Mutta ilmeisesti tässäkin aika korjaa, kuulemma jos heti synnytyksen jälkeen katsotaan niin voisi epäillä että on sijoiltaan. Nyt kolmantena päivänä toinen napsui ja toinen tuntui lievästi löysältä, seuraavana päivänä molemmat hyväksyttiin normaaleiksi eikä seurantaa tarvita. Jes! Päänympärys oli myös kunnioitettavat 38 cm syntyessä, mikä on jo vähän poikkeavan iso ja ohjeiden mukaan olisi vaatinut aivojen ultraääntä, mutta uusintamittauksessa pää oli enää 36 cm eli tämäkin johtui perätilasta.
Jälkifiilikset reissusta
Lähtiessä kotiin annoin ilmeiseti arvosanaksi synnytykselle 8. Itse leikkauksesta ei ole pahaa sanottavaa ja toipuminen sujui normaalikaavalla ja hyvin. Osastolla saatiin myöskin tosi paljon apua ja opastusta noin pääsääntöisesti ja saatiin sama kätilö usein päiväksi ja illaksi, mikä oli superkivaa ettei tarvinnut aina alusta selittää asioita. Perhehuone oli myös enemmän kuin mahtava. Ainut mikä ”laski pisteitä” oli ehkä tuo verensokeri ja lisämaito-asia, olisin ehkä kaivannut selkeämmin että joku sanoisi että nyt niitä täytyy vain antaa, eikä niin että joka kätilön kanssa neuvotellaan erikseen yöneljältä asiasta. Viimeisenä päivänä sain vasta luettua huoneesta löytyneen imetysoppaan, mikä valaisi montaa asiaa. Tämä olisi vain pitänyt lukea ennen synnytystä… huolehdin niin paljon uniasioista ja perehdyin niihin etukäteen että muut asiat jäivät vähemmälle, ja nyt meillä on lapsi joka kyllä nukkuu kunhan vaan saa ruokaa :D
Parasta hommassa oli kuitenkin se kuinka rakkaalta ja omalta vauva tuntui heti syntymän jälkeen, en odottanut sitä. Enkä vieläkään tajua että tämä pötkylä on ollut mun sisällä! Raskausaikana en osannut oikein hahmottaa vauvaa erillisenä olentona ja on ollut helpostus ja ihmetys huomata kuinka todella rakas tämä nyt vaan on :)