Miksi imetys on kuitenkin iso juttu
Ennen synnytystä en ajatellut että imetys olisi mitenkään tärkeä asia itselleni. Ajattelin ettei ole väliä mistä lapsi saa ravintonsa, kunhan kasvaa. Ja että jos homma menee taisteluksi jomman kumman puolelta niin enemmän siitä lienee haittaa kiintymyssuhteelle kuin rauhallisista syömähetkistä pullon kanssa, läheisyyttä voi antaa lapselle niin monella muullakin tavalla.
Mutta kuinkas kävi? Kieltämättä ihan liian iso osa vauvaan liittyvistä ajatuksista pyörii tämän syöttöhomman ympärillä. Vaikka se sujuukin jo paremmin, mutta silti. Vaatii ihan jotenkin suunnatonta itsekuria pysyä päivisin 1-2 tunnin välein syötöissä ja öisin 3-4 tunnin väleissä jotta pääsisi siihen 10-12 kertaan päivässä jotta maidontuotto tehostuisi. Väsyneenä sitä vaan jää niin helposti jumittamaan kun tässä hommassa pitäisi ns. hit the ground running eli heti syötön jälkeen toimia ja hoitaa omat pakolliset hommat kuten vessassa käynti ja syöminen. Itsekuria vaativaa tästä tekee se, että vauva ei vielä itse osaa vaatia näistä syötöistä kaikkia, joten on vaan liian helppoa unohtua tekemään jotain muuta.
Ja miksi tämä nyt sitten tuntuu välillä niin pahalta? Noh, ensinnäkin väsymys ja hormonit. Heräsin viime aamuna unesta suoraan itkien, kai sekin on jonkinlainen ennätys 😀 Ja toisekseen se, että esimerkiksi kun yritetään antaa ihokontaktia vauvalle ja mies jo sängyssä rauhassa sen kanssa makoilee mutta annas olla kun itse otat paidan pois ja vilahduskin tisseistä näkyy vauvalle niin alkaa sellainen raivokohtaus ettei ole tosi. Se jotenkin turhautuu heti lähellä ollessaankin. Ei nyt aina, mutta silloin kun näin käy niin vaikka kuinka tiedän että se nyt vaan johtuu siitä että pullosta tulee nopeammin kuin rinnasta niin kyllä muuten tuntuu pahalta.
Mutta, on tässä edistyttykin. Syntymäpaino on jo saavutettu ja lisämaitoja saa nyt vähentää. Tavallaan tämä tuleva viikko ennen painokontrollia jännittää enemmän kuin edellinen, tiesin kyllä että noilla maitomäärillä lapsi kasvaa. Saatiin myös lupa ulkoilla! Tosin on kyl selvä etten pääse yksin vaunujen kanssa portaita vielä pariin viikkoon ennen kuin haava paranee, mut miehen kanssa sitten. Ja varovaisesti arvioiden näyttäsi että lisämaidon vähentäminen saa lapsen haluamaan itse enemmän rinnalle, voi olla että ollaan vaan syötetty se varoiksi niin tainnoksiin lisämaidoilla ettei ole tyytyväisyyttään viitsinyt enää syödä 😀
Mistä päästääkin siihen, että sitä lisämaitoa meni ehkä liikaakin. Saatiin ohjeeksi sairaalasta nostaa portaittain annosta, ideana varmaankin se että ravinnontarve nousee päivittäin mutta toteutettiin tätä ehkä liiankin orjallisesti ja maitomäärät pääsivät aika isoiksi. Imetyksen tuen sivuilta löytyi muuten mm. valmis taulukko lisämaitojen määrän vähentämisen seurantaan ja tavoite siitä että jokaisella olisi sairaalasta kotiutuessa suunnitelma niiden maitojen vähentämisestä, kun ne ilmeisesti tuppaavaat ns. jäämään päälle helposti… mutta, vielä on aikaa koittaa korjata tilannetta, ensimmäisen kuukauden aikana ilmeisesti oma maidontuotto vielä nousee helpommin, sen jälkeen on vaikeampaa. Kavereiden kanssa vertailtuna neuvoloiden ohjeet maitojen vähennyksistä ovat vähintäänkin kirjavat, vähennetäänkö määrää vai kertoja, kuinka tiheästi. Toki tilanteetkin ihmisillä ovat erilaisia, mutta itse ajattelin nyt vetää läpi tuolta löytyneellä taulukolla jossa vähennetään 10 ml/syöttökerta 2 päivän välein tarkkaillen samalla jotain mitä kutsuvat imetyksen turvamerkeiksi, eli tietty määrä tarmokkaita syömisiä, pissa- ja kakkavaippoja päivässä ja painokontrollit neuvolassa. En ole itse vielä sillä tasolla mutta rohkeimmat kuulemma punnitsevat vauvan kaupan hedelmävaa’alla 😀 Ehkä kuitenkin toivottavasti urbaania legendaa.
Ja tästä jatkumona vielä tämä laajempi näkemys, jossa on näimmä ihan ok tosiaan keskustella kaikenlaisten sukulaisten kanssa siitä miten sitä maitoa nyt oikein tulee. Olen ottanut avoimen linjan ja sanonut että tarvitsee lisämaitoa, en halua lapseni nääntyvän. Tässä on vähän sama juttu kuin sen perätilan sektio vs. alatiesynnytystuskassa, pitää saavuttaa rauha oman päätöksensä kanssa ja sitten siitä voi keskustella muiden kanssa ahdistumatta kun ei tarvitse hakea ulkoista validaatiota asiaan.
Kaverin kanssa puhuttiin siitä miten joka paikassa aina aloitetaan sillä kuinka imetys ei toteudu Suomessa ohjeiden mukaan vaan jää lyhyemmäksi ja siinä on jo vähän syyllistävä kaiku, koska mututuntuma on että täällä yritetään ihan hirveästi imetyksen kanssa. Väittäisin melkein että yritetään hampaat irvessä viimeiseen asti ennemmin kuin luovutetaan liian helpolla. Se, jos imetys ei toteudu heijastaa mielestäni lähinnä näitä kirjavia neuvoja ja tuen puutetta kuin yrittämisen vähyyttä.
Suosikkimantrani on kuitenkin Pullonpyörittäjän oppaan ajatukset siitä, että ei voi sanoa imetyksen onnistuneen tai epäonnistuneen sillä kyse ei ole suorituksesta jota voitaisiin mitata. Tämän kun vielä pystyisi itsekin sisäistämään niin epäilemättä hyvä tulee :)