Imetysfaktaa ja filosofointia

Tää on nyt vähän kestoaihe, mutta on puheena juuri (jälleen) taas muuallakin. Mutta kun siitä juuri kirjoilteltiin täällä ja täällä. Onnistuin hiukan provosoitumaan ensimmäisen linkin kommenteissa, kuten ehkä huomaa, siitä miksi neuvolassa aina kysytään ja kirjataan imetystilanne. Tosin on sanottava että oma terkkarini on ollut ennen kaikkea vain supportiivinen ja jo ensimmäisellä kerralla sanoi että hänestä on harmi kun monesti tuntuu että imetysasia varjostaa kaikkea ja vie ilon koko vauva-ajasta. Mutta kaikilla ei ilmeisesti ole näin hyvä tuuri, kuten tuon Hurmosmamman kirjoituksen kommenteista voi päätellä. Ja myös että aihe koskettaa monia ja on mielessä vuosienkin päästä.

Mutta tuosta aloin sitten kuitenkin kaivelemaan että mitä tästä nyt todellisuudessa tiedetään, rintamaito vs. korvike. Korvikkeitahan ei saa lainsäädännöllisistä syistä mainostaa tai esim. myydä alennuksella. Korvikkeen koostumuksesta saa kuitenkin tietoa Pullonpyörittäjän oppaasta ja sikäli kun itse ainesosaluetteloa tulkitsen, on valmisteissa huomioitu monta asiaa. 

Ruskeat tytöt-blogin kirjoituksen perusteella päädyin tutkimaan WHO:n systemaattista katsausta rintaruokinnan pitkäaikaishyödyistä. Ihan koko 70-sivuista katsausta en lukenut enkä arvioinut järjestelmällisesti katsauksen systemaattisuutta vaan luotin että WHO:n tyypit nyt osannee asiansa ja hyppäsin suoraan johtopäätökset-osioon kuten aina.  Tulokset ovat jossain määrin yllättäviä, ottaen huomioon sen kuinka WHO:n täysimetyssuositusta käytetään tietyissä piireissä lyömäaseena. Tässä vapaasti kääntäen tiivistelmä johtopäätöksistä.

• Kokonaiskolesteroli – ei vaikutusta
• Verenpaine – suotuista vaikutus, ero 1 mmHg systolisessa verenpaineessa
• Diabetes – 34% vähenemä mutta tutkimuksia on vähän ja tulokset heterogeenisiä. Vain 2 korkealaatuista tutkimusta ja näiden tulokset keskenään ristiriitaisia
• Ylipaino – 12% vähenemä korkealaatuisissa tutkimuksissa mutta residual confounding merkittävä eli äidit jotka valitsevat rintaruokinnan ovat yleensä korkeammin koulutettuja ja muutenkin terveystietoisempia
• Älykkyysosamäärä – kausaalista evidenssiä on, mutta ero on vaatimaton, korkealaatuisissa tutkimuksissa 2.2 pistettä  (!) 

Etenkin tuo viimeinen kohta pisti ajattelemaan ja vähän vihaksikin. Kun sitä kuulee monesti sanottavan (jälleen, hiukan lyömäasehengessä) että rintaruokituilla lapsilla on korkeampi älykkyysosamäärä. Noh, on näimmä, mutta jokainen älykkyysosamäärästään riippumatta ymmärtänee että 2 pisteen ero on käytännössä merkityksetön. Tilastollisesti merkitsevä kyllä mutta ei tosielämässä kliinisesti merkittävä. Ihmisen kannalta on aivan se ja sama onko älykkyysosamäärä 100 vai 102, 190 vai 192 tai 60 tai 62. Joten minusta on suorastaan edesvastuutonta tätä heitellä kasuaalisti nettikeskusteluissa, miettikää minkä määrän huolta ja turhaa ahdistusta se on ihmisissä aiheuttanut jos ei kerrota koko totuutta asiasta. Tämä kytkeytyy vähän siihen että kannattaako niitä nettikeskusteluita lukea, tieto lisää tuskaa jne. Mutta, tieto saattaa lisätä tuskaa mutta asiallinen tieto poistaa sitä. 

Sitten siihen henkilökohtaisempaan osuuteen. Miten osaisin selittää toiselle, vaikka sille tulevalle terveydenhoitajalle, milta tämä tuntuu? En tiedä osaankokaan, omalle miehellenikään en ole osannut selittää miksi haluan niin kovasti että imetys onnistuu. Enkä sitä itsekään vielä raskausaikana tiennyt että näin tulisi käymään. En tiedä montako kertaa joudun sitä tänne purkamaan, mutta minun blogi, minun avautumiset 😀  

Se, ettei imetys lähtenyt onnistumaan sairaalassa jätti jonkinlaisen pysyvän hälytystilan päälle. Tai siis imetys onnistui kyllä, vauva on aina imenyt hyvin ja oikealla otteella jne. mutta maitoa ei vain tullut. Tämä tuntuu olevan jotenkin suuri tabu ja ajatus on että a) maitoa tulee aina ja b) jos ei tule se on aina korjattavissa. Imetys on koko ajan tuntunut hyvältä ja jollain kierolla tavalla tykkään etenkin öisin syöttämisestä, silloin vauva ei puuhaile muuta vain keskittyy itse asiaan ja itsekään en tee silloin muuta vain pelkästään nuuskuttelen vauvantuoksua ja halailen nukkuvaa vauvaa. Joten ihan puhtaasti itsekkäistäkin syistä haluaisin kovasti että imetys onnistuisi, pulloruokinta ei vain tunnu ihan samalta. 

Järkytys siitä kun tajusi että vauvan terveys on nyt vaarassa koska se ei itse osaa herätä tarpeeksi usein syömään, oli suuri. Tästä seurasi kotonakin jatkuva vauvan tarkkailu, herääkö se nyt tarpeeksi usein, onko kärttyisä, saakohan se nyt tarpeeksi ravintoa. Tähän päivään asti olen kirjannut ylös jokaisen vaipan ja annetut lisämaitomäärät. Ensimmäisen kuukauden tuntui että se oliko hyvä vai huono päivä mitattiin lisämaidon määrässä. Päässä tikitti jatkuva laskuri siitä, kauanko on edellisestä imetyksestä, että niitä varmasti tulee suositusten mukainen 10-12 kertaa vuorokaudessa että maitomäärä lähtee nousuun. 

Tähän varsinaisesti liittymättä luin kaverin linkkaamia lapsiperheiden uusia ruokasuosituksia. Sieltä silmääni sattui pari kohtaa, jotka ehkä selittävät, miksi se imetys käy johonkin perustavanlaatuiseen vanhemmuuden ja äitiyden ytimeen.

Nälkä on pienelle vauvalle voimakas kokemus, ja hän tuntee nälän kipuna. Lapsen varhaisin turvallisuuden kokemus syntyy siitä, kun lapsen nälkäviesteihin vastataan antamalla hänelle ravintoa. 

Vanhemman kokemus itsestään ja kyvyistään osaavana ja pystyvänä lapsensa ruokkijana on oleellinen osa vanhemmuutta.

Nämä molemmat tuntuivat vaarantuvan alkuvaiheessa, kun jokainen vauvan inahdus tai inahtamattomuus sai miettimään että saakohan se nyt tarpeeksi ruokaa. Kesti pitkään ennen kuin tajusin että vauva saattaa itkeä esim. väsymystään eikä vain nälkää. Miehen kanssa tuli ristiriitoja kun toinen haluaa antaa korviketta ettei vaan ole nälkä, toinen mustasukkaisesti vahtii imetyksen onnistumista eikä haluaisi antaa.

Imetystä saatiin kyllä tehostettua, mutta tuo jakso kesti aika pitkään, yli kuutisen viikkoa ja nyt on tultu pisteeseen jossa on pakko sanoa että tämän enempää en jaksa. Jos painonnousun kanssa on pienintäkään ongelmaa niin sitä tullaan korjaamaan korvikkeella, koska ei elämä voi pyöriä vain imetyksen ympärillä. Edelleenkin minun on tosin vaikea esim. antaa isän syöttää yöllä yksi syöttöväli että saisin joskus nukkua pitemmän pätkän, koska suhteettomasti pelkään maidontuoton kärsivän heti. Samoin olen edelleen haluton lähtemään kotoa pois, koska tiedän vauvan saavan korviketta sillä aikaa. Pumppaaminen on edelleen vaikeaa ja koska en jaksa sillä kerätä maitoa varastoon tuntuu etten ole ”ansainnut” aikaa pois vauvan luota. Itseäkin harmittaa kun tietää, että tämä on kokemus joka pysyy mielessä ikuisesti. Synnytystraumojen purku aletaan vihdoin tunnistaa tärkeäksi, entä imetystraumojen? 

Tämän kaiken jälkeen sitä tosiaan arvostaa, ettei tulla kertomaan kuinka tärkeää ravintoa kehityksen kannalta se äidinmaito nyt lapselle onkaan, kuinka kaikki pystyvät imettämään ja kuinka maitoa tulee aina riittävästi lapsen tarpeisiin tai kuinka maitomäärän lisääminen on lähinnä vain tahtokysymys.