Rv 4+0, tähän mennessä tapahtunutta:

• Mies ilmoittaa n 5 min positiivisesta raskaustestistä, että nyt muutetaan matalakattoiseen rivitaloon ympäristökuntaan ja hankitaan Toyota Avensis. Ei naurata, vaikka vitsi olikin. 
• Kaveri kertoo, että kyllä sinne neuvolaan kannattaa nyt heti soittaa, että saa jonkun järkevän ajan eikä joudu töistä ihan kesken päivää lähtemään toiselle puolen kaupunkia. Ja niin, rucola on myös kiellettyjen ruokien listalla, sitä ei vaan lue vielä missään. Ei naurata. 
• Yhteiskunnallinen vihani nostaa päätään. Töissä selviää, että raskaudesta johtuen joudun jättämään merkittävästi kehittäviä työtehtäviä väliin. Joudun taas kertomaan tässä kypsässä 4+0 vaiheessa kolmelle uudelle työkaverille, mukaanlukien yksi esimies, tilanteesta. Jää epäselväksi kenen vastuulla on katsoa, etten joudu töissäni sikiövaarallisten aineiden kanssa tekemisiin, minun vai työnantajan. Ei naurata. 
• Yhteiskunnallista vihaa pahentaa se, että äitiysloma pilkkoo suunnitellun koulutusjaksoni. Sieluni silmin näen kuinka tästä kehityskeskustelussa sitten taas palataan, että kuinka nämä minun palveluni ovat nyt niin rikkonaisia ja tekisi mieli huutaa pää punaisena että jos voisin laittaa miehen olemaan raskaana, tekisin sen. Koska ottaa ylimaallisen kauheasti päähän, että tässä vanhemmuuden bisneksessä kaikki riski on keskistetty naisille. Vähän kuin jäätelökioskin työntekijöille yritetään siirtää yrittäjän vastuuta, kun toisinaan koittavat että voisiko töitä perua kun ei paistakaan aurinko. Ei voi, yrittäjällä on riski toiminnastaan, ei työntekijällä. Että miksi tämä urakehityksen, eläkekertymän, työsuhteen jatkuvuuden riski koskee vain minua, eikä ketään miespuolista kollegaani joilla useimmilla on paljon enemmän lapsia kuin minulla. Ei todellakaan naurata. 

Huoh. Olin kai henkisesti niin varautun siihen negatiiviseen tulokseen, että olen jotenkin ihan järkyttynyt tästä plussa-asiasta 😀 Vaikka en voi Anneli Jäätteenmäen tapaan väittää tämän tulleen yllätyksenä ja pyytämättä, niin vähän järkyttynyt olen silti. Ehkä siksi, että koko asia tuntuu ihan abstraktilta ja myöskin vähän absurdilta tässä vaiheessa. Enkä ole täysin vakuuttunut vielä siitäkään, etteikö käy niin että keltarauhashormonien loppuessa kuukautisetkin vaan alkavat. 

Raskausoireita ei juurikaan ole, alavatsaa vähän nipistelee mutta siinäpä se. Ellei nyt lasketa tuota kaikenkattavaa yhteiskunnallista tuskaa 😀 Mutta tätä olen potenut jo pitkään, luulin päässeeni siitä vähän yli (muuten en olisi koko projektiin kyennyt ryhtymään) mutta ihan täysin ehkä en olekaan. Jossain kohti pääsin siitä yli sillä ajatuksella, ettei tälle nyt juurikaan mitään voi. Maailma ei yksinkertaisesti ehdi muuttua enää minua varten ja kannattaa miettiä onko tämä epätasa-arvoisuus kuitenkaan sellaista, että sen vuoksi edes yritä lapsia hankkia. Eikä tosiasiallisesti töissä (yhtä kertaa lukuunottamatta) ole kommentoitu epäasiallisesti tilannetta, että sinällään myös luon kauhukuvia tästä itselleni, turhaan toivottavasti.