Selektiivisiä totuuksia neuvolakäynniltä

”Ei kai me siellä totuutta kerrota” oli miehen siskon neuvo, jonka viisaus alkoi valjeta minulle vasta sen neuvolakäynnin jälkeen. 

– Niin isä saa tästä auditista nyt viisi pistettä, että ihan turvallisella alueella ollaan

– heh, ei sun silti tarvitse enempää juoda (minä yrityksenä keventää tunnelmaa)

– Niin onko teillä siis ollut ristiriitoja juomisen suhteen?

– *facepalm* Ei, ei ole ollut ristiriitoja.

Onneksi olin taitavasti muotoillut omat pisteeni vain kolmeksi. Mutta oikeasti, jos kysymykseen ”niinä kertoina kuin joit alkoholia, kuinka usein joit yli 6 annosta” vaihtoehdot on a) en koskaan tai b) kerran kuussa, niin mitä siihen pitäisi vastata? Kyllä, olen joskus juonut yli kuusi annosta kerralla (shock, horror!) mutta viime kerta taisi olla reilu vuosi sitten yllätys 30-v juhlissani. 

Noh, onwards and upwards. Sitten arvottiin hetki laskettua aikaa. Näin itse kuvittelin, että se olis suhteellisen helppo määrittää, ottaen huomioon että ihan täsmälleen tiedetään punktiopäivä ja siirtopäivänä siirretyn alkion ikä, mutta ehei. Neuvolantäti arpoi raskauskiekon kanssa hetken ja päätyi siihen, että tää sun laskettu aika olis sitten 18. huhtikuuta. Hetken aikaa siinä hiljakseen sulattelin tietoa, että onpa suhteellisen pitkä raskaus, mutta onneksi sitten myös terkkari päätyi siihen että kyllä se on kuitenkin jo helmikuussa. No hyvä. 

Selektiivisiä totuuksia joutui toki kertomaan myös heti alkuvaiheessa,  että no millä mielelellä olet ollut, onko positiivisia ajatuksia raskaudesta? Vaikea siinä on rehellisestikään sanoa, että kuule mulla ei ole ollut viimeiseen kuukauteen positiivisia ajatuksia oikein yhtään mistään vaan paha olo koko ajan, mutta rehellisesti ottaen en näe mitä hyötyä siitä olisi kenellekään. Ei ole mitään, mitä se terkkari voisi sanoa tai tehdä auttaakseen tätä asiaa, ainoastaan aika voi. Ja itsekin tajuan sen verran, ettei minun vitutukseni ole sen kohdussa olevan solurykelmän syytä, vaan osittain hormonaalinen reaktio nopeasti muuttuneeseen elämään.

Varsinainen huumoripommi oli toki neuvolasta saadut esitteet. Jos jonkun elämä niillä paranee niin lähtötilanne ei ole ehkä ollut kovin korkea 😀 On tärkeää kuunnella toista parisuhteessa. Parisuhteeseen ei kuulu kolmansia osapuolia. 

Vielä viihdyttävämpi oli se paksu Liberon sponssaama raskaukirjanen, joka oli a) kömpelösti käännetty ja b) osin jopa virheellistä tietoa sisältävä. Näin terveydenhuollon ihmisenä itsekin pisti silmään kohdassa lääkkeet ja raskaus alaviite mielialalääkkeet, jossa ensin puhutaan pitkälti trisyklisistä mielialalääkkeeistä (joita nykyään aika harvoin käytetään masennuksen hoitoon ja enemmänkin kipuongelmiin) ja sitten mainitaan myös toinen masennuslääkeryhmä, ”onnellisuuspillerit”. WTF?! En ole ikinä kuullut, että kukaan viittaisi SSRI-ryhmän lääkkeisiin nimellä ”onnellisuuspillerit” (lainausmerkkeineen), muuta kuin ehkä 1980-luvun amerikkalaisessa populaarikulttuurissa.

Epiduraaliosio oli myös huvittavaa luettavaa, niitä on kuulemma kahdenlaisia, sellaisia jotka puuduttavat jalat kokonaan niin ettei voi liikkua ja sellaisia jotka sallivat kävelyn. WTF ja VMP, jälleen. Kaikki epiduraalit voivat puuduttaa jalat ja joka puolella tähdätään siihen että niiden kanssa voisi kävellä. Walking epidural on sekin joku amerikkalainen termi, jota ei suomalaisessa kirjallisuudessa oikein esiinny ollenkaan, ainakaan 2000-luvulla. 

Sokerina pohjalla oli myös ylipainoisen äidin kuva ja kuvateksti ”jotkut naiset voivat lihoa liikaa raskausaikanaan”. Hei miten ois jos me laitettais tähän valtion jakamaan opetusmateriaalin vaikka sun kuva esimerkkinä lihavasta äidistä, sopiiko?”

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *