Siis ei kai kukaan voi imettää noin paljon?

Tehdäkseni informoidun päätöksen tästä lasten hankinnasta, olen sitten lueskellut (who am I kidding, pidempään jo seurannut) erilaisia perheaiheisia blogeja. Mutta voi veljet, että se voikin olla hämmentävää. 

Niin kuin vaikka tämä keskustelu Puutalobabyssa siitä, saako vauva itkeä ja kuinka pitkään. Jollain tasolla pystyn seuraamaan keskustelua, mutta en sitten kuitenkaan. Päälimäiseksi nousee ajatus, että en kyllä mitenkään pystyisi imettämään lasta tuntia aloittaakseni puolen tunnin päästä uudelleen.

Nimittäin oikeasti, miten siellä savannilla on selvitty, jos pitää imettää käytännössä koko ajan? Tai ei ehkä edes savannilla, mutta vaikka ihan 70-luvulla kun äitiysloma oli jotain kuukausia. Tai 20-luvun maatalousyhteiskunnassa mummin syntymän aikaan. Tai sota-aikaan. Tai ihan koska tahansa tätä aikaa ennen. 

Joudun palaamaan edelliseen kirjoitukseeni siitä, kuinka luonto on jättänyt tämän koko lisäätymistapahtuman hiomisen hiukan kesken. Että ne vauvat syntyvät todella niin avuttomina, etteivät osaa edes syödä riittävästi. Emmin blogissaan kertoo, kuinka vauva joutui neuvolan painotarkkailuun pelkällä rintamaidolla ollessaan ja esikoinen alkoi osoittaa väkivaltaisen käyttäytymisen merkkejä ja kukaan ei nukkunut kuukauteen. Hrhhh. Jälleen pohdin, että isoäidin aikaan vauva olisi sitten vaan ollut varmaan liian pienellä ravinnolla ja jäänyt aikuisena sitten vähän pienemmäksi ja tyhmemmäksi. Että kuinka onnellisia siihen aikaan olisikaan ehkä oltu pulloruokintamahdollisuudesta.

Puhumattakaan siitä, että se imetys täysin tekee siitä isästä statistin. Huh, enpä olisi uskonut, että jonain päivänä vakavasti pohtisin sitä, etten imettäisi lapsiani jos niitä joskun hankin. Ja tämä kuitenkin akateemiselta ihmiseltä, joka on täysin tietoinen rintaruokinnan tieteellisistä meriiteistä. Mutta kun se pulloruokinta vaikuttaa vaan niin – paremman sanan puutteessa – voimaannuttavalta. Näkisin tässä ehkä jopa pieniä feministisiä piirteitä, sillä jos ne rintarauhaset otetaan yhtälöstä pois, niin lasta voi hoitaa sukupuoleltaan kuka tahansa. 

Jälleen päädyn lopputulemaan, että lastenhankinnassa minua eivät niinkään ahdista ehkä ne lapset, vaan se kaikki mikä niihin lasten kasvattamiseen liittyy.