Romanit eivät ole rikollisjengi
Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Jari Kinnunen puhui pari päivää sitten Mtv3:n Rikospaikka– ohjelmassa Suomen romaneiden rikollisuudesta. Kukaanhan ei varmaankaan niin sinisilmäinen ole, että väittäisi, ettei kyseistä ilmiötä ole olemassa. En väitä minäkään ja olen useita romaniyhteisön (en puhu romanikulttuurista, koska harva ongelma romaneiden keskuudessa liittyy itse kulttuuriin) sisäisiä asioita niin julkisesti, kuin yksityisemmin kritisoinutkin.
Vaikka aihe on tulenarka, en koe, että on kyse vaietusta aiheesta. Vaikka harva romanitaustainen astuu puhumaan julkisesti oman kansansa ongelmista, on valtaväestön mielissä romaneiden rikollisuus fakta, niin iltapäivälehdissä, kuin kuluneissa mannevitseissäkin. Suurin osa romaneihin liitettävistä stereotypioista kertovat samaa: suuri osa valtaväestöstä näkee romanit varastavina, valehtelevina, työtä vieroksuvina ja väkivaltaisina huijareina. Osa romaneista toki täyttää nämä stereotypiat, aivan kuten osa valtaväestöstä on todella juoppoja, jotka ampuvat perheensä kun saavat potkut töistä, tai kun työtä on liikaa.
Itse olen tavannut koko kirjon niin romaneista, kuin valtaväestöstäkin. Molemmissa ryhmissä olen kohdannut tavallisia, työssäkäyviä ja korkeakoulutettuja ihmisiä, hartaita uskovia, murhaajia, raiskaajia, homoja, homofoobikoita, narkkareita ja täysraittiita. Ihmisiä, jotka elättävät itsensä rikoksilla ja ihmisiä, jotka elättävät itsensä nuorisotyöntekijänä, opettajana, tai poliisina. Rasistejakin olen tavannut molemmissa ryhmissä. Sekä ihmisiä, jotka hyväksyvät minut ja kaikki muut sellaisina kuin ovat. Väkivaltaa olen kohdannut sekä romaneiden, että valtaväestön taholta. Mutta niin olen saanut myös halauksia, sydänystäviä ja suurta rakkautta.
Itselleni ihminen on ihminen, en laita häntä mielessäni lokeroon suorien housujen, tai rastojen perusteella. Jari Kinnunen ja moni muu tuntuu valitettavasti näin tekevän. Jostakin syystä samat rikokset, joita tekevät niin syrjäytyneet romanit, kuin syrjäytynyt valtaväestökin, näyttävät heidän silmissään erilaisilta, jos tekijöillä on yllään samettihame, tai jalassa lakerikengät.
Juuri pari päivää sitten kerroin Facebook-seinälläni siitä, kuinka emme päässeet romaniystävieni kanssa sisälle Pub Hertakseen rasistisen portsarin vuoksi. Joku kysyi postaukseni alla, eikö romanien kokema syrjintä ole verrattavissa siihen, jos ei liivijengiläinen pääse baariin vaatteidensa vuoksi. Olin itse sitä mieltä, että ei ole verrattavissa, koska romaniksi synnytään ja liivijengiin liitytään. Niin kutsutut prosenttijengit ovat myös saaneet nimensä siitä, että he ovat valinneet kuulua siihen prosenttiin, joka elää yhteiskunnan sääntöjen ulkopuolella. Romanit eivät ole näin valinneet, lukuunottamatta tietenkään niitä yksilöitä, jotka ovat päättäneet vapaaehtoisesti liittyä johonkin jengiin (jotka muuten ovat lähes poikkeuksetta valtaväestön edustajien perustamia).
Palatakseni Kinnusen kommenttiin. Jos rikolliset romanit tekevät esimerkiksi ryöstön keskenään ja ryöstäjillä on tarkkaan valitut roolit, mitä tavatonta tässä on? Tekeväthän rikolliset valtaväestönkin edustajat rikoksensa varmaankin suurimmaksi osaksi oman ystäväpiirinsä kanssa. Ja romanit nyt sattuvat tuntemaan toisia romaneita. Rikosten tilastointi etnisen alkuperän perusteella on laitonta, eivätkä romanivaatteet ole merkki rikollisjengiin kuulumisesta.
Järjestäytyneeksi voisi sen sijaan kutsua ravintoloiden erillisiä määräyksiä olla ottamatta romaneita sisään ja muuta arkipäiväistä syrjintää, johon kukaan ei selkeästi halua puuttua. Siihen ei kenelläkään ole 500 vuoteen riittänyt energiaa, tai kiinnostusta, toisin kuin palstatilan antamiseen stereotypioita vahvistaville kommenteille, jotka luovat käsitystä siitä, että romanien kansanpuku ja jengiliivit ovat verrattavissa ja että nimi Hagert on yhtä kuin kyynärvarren mittainen rikosrekisteri.
Yhteenvetona voin todeta, että mitä ikinä Jari Kinnunen yritti kommentillaan saavuttaa, se ei aiheuttanut ainakaan mitään hyvää. Se ainoastaan lisäsi stereotypioita valtaväestön mielissä. Stereotypiat lisäävät syrjintää, syrjintä lisää syrjäytymistä ja syrjäytyminen rikollisuutta. Ja lopulta rikollisuus lisää taas stereotypioita, joista kärsii se valtaosa ryhmästä, jotka haluaisivat vain mennä laulamaan ystävänpäivänä karaokea, kouluttautua ja tehdä töitä. Se valtaosa, jonka minä olen tavannut.