Maaliskuun viimeisen päivän oli tarkoitus olla päivä, jona vien sinkkuelämäni nextille levelille. Siis sille levelille, missä on sitä paljon puhuttua säpinää ja kipinää; missä ystävä muuttuu rakastajaksi vaatteiden putoillessa lattialle; missä viattomiksi tarkoitetut halaukset syttyvät syntisiksi yhteisen peiton alla. 

Mieskin oli valmiina. Samoin flirtti, pieni ihastuminenkin. Iltatreffit oli sovittu hyvissä ajoin, kuten yökyläilykin – hänen aloitteestaan – jakaen pienen yksiöni kapean sängyn kaksin.

Niinpä olin kuivan kauden päättymistä hiljaisesti juhliessani jo jopa pohtinut iltayön soittolistan valmiiksi aina Lorden A World Alonesta Vesalan Tequilaan. Näistä jälkimmäisen kohdalla laskeskelin saavani osakseni pientä vittuilua ja puoli-tahallisen kosketuksen olkapäälle. Ja siitä voisimme jatkaa muistelemaan yhteistä menneisyyttämme – noloja teini-iän konserttikohtaamisia sekä hauskimpia keskustelunaiheitamme – aina aamuyöhön asti varoen toisiimme naurun voimasta nojaillen ja toistemme tuoksuun hukuttautuen. 

Ja aamukolmelta olisimme tarpeeksi voipuneita kömpimään häpeämättä toistemme vartaloiden vierelle nukkumaan. Hän kaappaisi minut varooatta, säälimättä syliinsä ja suutelisi otsaani. Minä painautuisin hänen rintakehäänsä vasten naiseuteni voimalla ja hymyilisin estotta vatsani perukoilta kumpuavalle intohimolle. Olisimme kaksin keskellä yötä – loputtomina, vapaina ja kaikessa keskeneräisyydessämme täydellisinä. 

Mutta. Maaliskuun viimeisenä päivänä en vienyt tylsää sinkkuelämääni nextille levelille. En saanut osakseni puoli-tahallista kosketusta olkapäälle vaan vyötärölle. En painautunut häntä vasten varomatta, vaan epävarmuuteeni kietotuneena. Enkä perkele vie soittanut sitä Vesalan Tequilaa, vaan huonon coverin Taylor Swiftin Wildest Dreamsista. 

Niinpä aamukuudelta löysin itseni ihastuneena mieheen, joka ei aamuviideltä tiennyt onko kihloissa vai ei. Joka vielä aamuneljältä halusi koskettaa vartaloani, muttei suudella huuliani. Joka oli aamukolmelta tunnustanut minulle vuosia tukahduttamiaan tunteita, muttei osannut kertoa tunteistaan kihlattuaan kohtaan sanallakaan.

Oh boy, your ass must get jealous of all the shit that comes out of your mouth.

Niinpä aamuyhdeksältä heitin hänet ulos elämästäni. Kaduin sitä heti kahdeltatoista, kirosin vielä kahdelta ja itkin kuudelta. Nyt vain odotan naiivisti anteeksipyyntöä ja kokoan itsevarmuuteni rippeitä kuunnellen Bella Ferraron Forgot Youta repeatilla. Nextille levelille mennäänkin sitten näillä näkymillä vasta heinäkuun loppupuolella – jos silloinkaan.