Ajatuksia eristyksestä
Vietin viime viikolla kolme päivää Peijaksen sairaalan päivystyksen eristyshuoneessa. Tuo kolme päivää tuntui kyllä enemmän kolmelta viikolta…Ekan sytohoidon seurauksen mun valkosolut oli laskenut 0,2:n, eli vastustuskykyä ei käytännössä ollut ollenkaan ja sen seurauksena sain jonkun pöpön ja kuume nousi yli 38 asteeseen. Tuo on se raja, kun pitää kiiren vilkkaa lähteä päivystykseen, koska kehon oma vastustuskyky on silloin nollassa. Kieltäydyn kyllä jatkossakaan pysyttelemään hoitojen jälkeen pelkästään neljän seinän sisällä, vaikka se olisi helpoin tapa välttää tartuntoja. Tuo kolme päivää eristyksessä muista ihmisistä sai mut innostumaan blogin kirjoittamisesta, kun sain ihanalta ystävältäni neuvon tehdä nyt jotain sellaista, mitä oon aina miettinyt/halunnut tehdä, mutta mihin ei oo koskaan riittänyt aika. Ja on tää vaan hyvä tapa purkaa ajatuksiaan ja jäsennellä tapahtumia, sen verran vauhdilla tää koko syöpäprojekti on lähtenyt käyntiin, että just ja just pysyy pää vauhdissa mukana.
Eristysajan piristys oli miespuolinen hoitsu, joka ystävällisesti kuskas mua pyörätuolilla pitkin Peijaksen käytäviä keuhkokuvaan ja sanoi, että saan siltä nyt elämäni parhaat kyydit. Myös ensimmäisen yön hoitaja, joka toi mulle pullollisen jaffaa, kun en ollut tajunnut kotona tankata iltapalaa, jäi positiivisesti mieleen. Pienestä asioista sitä on vaikeissa tilanteissa kiitollinen.
Muuten eka hoitosatsi doketakselia oli musta paljon iisimpi, kun mitä olin etukäteen jännittänyt. Muutamana päivänä olin vähän väsyneempi kuin normaalisti ja mulla oli hiukan lihas- ja luustosärkyjä, mutta kipulääkkeet jeesas niihin kyllä tosi hyvin. Itse hoitokerrasta mulle jäi myös positiivinen fiilis, istuin huoneessa kahden muun rintasyöpäpotilaan kanssa tiputuksessa, joka kesti n. 1,5h. Jatkosssa pitäisi päästä tunnilla, kun mitään erikoisia reaktioita ei lääkkeestä syntynyt. Mulla kävi tuuri, kun toinen huoneessa istuvista naisista oli sytohoidoissa nyt vikaa kertaa, ja sen asenne oli ihailtavan positiivinen. Sillä oli hoidot alusta loppuun menny melko kivuttomasti ja juteltiin myös mulle näiden hoitojen kaikkein vaikemmasta puolesta eli hiusten lähdöstä…Mähän sain kokonaan uuden rinnan syöpäleikkauksen yhteydessä (kerron leikkauksesta tarkemmin erillisessä postauksessa, ettei tästä ekasta tuu heti kilometrin mittaista), joten yksitissisyys ei oo aiheuttanut mulle ulkonäöllisiä haittoja. Tukka mulla on toistaiseksi vielä pysynyt päässä, mutta tän viikon lopussa saattaa olla odotettavissa harvenemista. Vaikka se kuinka pinnalisesta kuulostaa ja sitä myös on, niin kärsisin kyllä paljon mielummin vaikka mitä väsymystä ja kipuja kuin menettäisin mun hiukset. Vaikkei mulla mitkään paksut hiukset ookaan ikinä ollu, niin ne on jotenkin niin suuri osa mua ja vaikuttaa itsetuntoon. Peruukki ja kaikenmoisia lisäkehärpäkkeitä ja hattuja ja huiveja mulla on kyllä jo haalittuna tulevan varalle, mutta toki toivon, että olisin poikkeus ja tukka ei multa kokonaan lähtisikään… Jotenkin vaan tuntuu, että mulla ei ihan hirveetä tuuria oo tässä viimeisten vuosien aikana ollu, mut joskus kai sen tuulenkin pitää vaihtaa suuntaa ja se paska vois alkaa lennellä pikku hiljaa ihan toiseen suuntaan.
Mulla on siis vielä tiedossa 2/3 doketakselihoitoa sekä 3/3 CEF-hoitoa. Näiden lisäksi pistetään doketakselin kanssa samaan aikaan täsmälääke Herceptinia ihonalaispistoksena. Herceptin on tarkoitettu niin sanotun HER2-positiivisen rintasyövän hoitoon. Noin 20% rintasyövistä on HER2-positiivisia. Vika satsi sytoja ois tarkoitus saada 1.6., eli kesällä alkaa sit toivottavasti jo hiukset kasvaa ja elämä muutenkin hymyillä näiden myrkkyjen jälkeen. Sädehoitoja on vielä näiden lisäksi tiedossa 25 kertaa, mutta ne vie vaan n. 10 min kerrallaan ja niistä ei pitäisi tulla enää samanlaisia haittavaikutuksia…
Tänää pääsin ekaa kertaa leikkauksen ja hoitojen jälkeen töihin ja oli kyllä huikee fiilis! En oo varmaan vielä koskaan ollut maanantaina näin innoissa lähdössä töihin 🙂 Oli kyllä kiva tuntea itsensä taas edes vähän tärkeäksi ja päästä höpöttelemään ihan muista kuin syöpäläisjutuista.
Sairaalapöperöiden jälkeen hampurilaisateria toimii muuten yllättävän hyvin!