Kipu syö ihmistä

pain_main.jpg

…tiedätte varmasti. Ihmisen, jolla ei ole suuremmin ongelmia terveytensä kanssa, harvoin täysin ymmärtää mitä on jatkuva krooninen kipu. Sellainen päivittäinen, edes pieni…aina jossain paikassa, ehkä jopa vaihdellen. Lääkekaappi muistuttaa apteekkia ja kun sieltä puuttuukin juuri se mitä juuri sillä hetkellä tarvitsee, meinaa oikeasti tulla itku. Pääsiassa mulla ei auta mikään pääkipuihin määrätty kipulääke selkäkipuihin jne. vaan lääkkeitä on vähän kaikkeen ja vähän kaiken tasoiseen kipuun.

Mä harvoin valitan kivusta. Ehkä olen siihen jo niin tottunut, sillä olen puoli elämää kärsinyt enemmän ja vähemmän voimakkaista kivuista…pääasiassa selkäongelmista, mutta myös niska-, pää-, munuais- ja hermokivuista. Jälkimmäinen on se pahin. On hankala olla miten tahansa päin…aina särkee. Ei suoranaisesti satu niin, että tarvitsisi sanoa au, mutta särkee ja säteilee niin, että se kuluttaa hymyn huulilta vaikka kuinka yrittäisin esittää kaiken olevan hyvin. Siihen normaalit lääkkeet ei tehoa mitenkään ja lääkärit pyörittelee käsiään todeten, että voi voi, koitahan kestää.

Selkäkivut normaalitilanteessa siedän, mutta syystä tai toisesta selkäni kramppaa joka kevät ja syksy niin, että olen lähes liikuntakyvytön noin viikon ajan. Niskakivut säteilee selästä ja voimakkaat pääkivut puolestaan niskalihasten jumittumisen aiheuttaman kaularangan virheasennosta. Pitkälti nämä on siis kytköksissä toisiinsa. Munuaiskivut on hetkellisiä, yleensä kerran pari vuodessa saan munuaiskohtauksen ja olen sairaalassa antibioottitiputuksessa…syitä yhä etsitään, mutta edelliseen postaukseeni viitaten, urologini syyttää osaltaan stressiä. Hanavettä en saa juoda lainkaan ja lääkäreiden mukaan munuaisteni kannalta on suotavaa olla kasvissyöjä (olen ollut jo vuosia).

Omalla kohdallani, tällaisena loputtomasti valmistusvirheitä omaavana yksilönä, hermokivut johtuvat melko varmasti virheasennosta. Pääsiassa kohdalle sattuu aina lääkäri, joka ei tätä hahmota ja määrää lisää vaan kipulääkkeitä. 5 vuotta sitten olin onnekas tavatessani fysiatrian erikoislääkärin, joka teki virheasennon korjauksen, sillä lantioni oli voimakkaasti vinossa. Sitä ennen edes vuosia selkääni hoitanut naprapaatti ei nähnyt sitä ongelmana, jonka voisi korjata. Siinä vaiheessa hermokivut olivat vieneet pinta-aistin vasemmasta jalasta, mutta asennon korjauksen myötä tunto palautui.

Nyt hermokivut on tulleet täysin yllättäen takaisin. Reilu viikko sitten tokaisin miehelleni pitkästä aikaa, että nyt muuten sattuu vasenta puolta oudosti. Seuraavana päivänä kipu säteili vasenta käsivartta pitkin kahteen sormeen (sama outo säteily oli 5 vuotta sitten oikealla). Tämän jälkeen kipu on voimistunut, mutta se on pääasiassa lantion kohdalla. Mikään, ei niin mikään kipulääkkeeni tehoa nyt edes lieventävästi. Nukkuminen on ollut mahdotonta kuumuuden takia, mutta myös kipujen vuoksi, sillä mukavaa asentoa on täysin mahdotonta löytää.

pain-points-smaller.flip_.jpg

Olen maailman surkein menemään lääkäriin. Olen juuri se tyyppi, joka menee valittamaan vasta pää kainalossa. Olen niin paljon joutunut juoksemaan valittamassa, että se melkein hävettää. Ensimmäisen kerran saadessani munuaisitulehduksen, mies raahasi mut autoon väkisin huutaessani, että nehän nauraa mut ulos sairaalasta kun vasta ekaa päivää on kuumetta (+40 astetta) ja sattuu vaan selkää – joo eivät nauraneet! Aina kun lääkäri on lopulta löytänyt syyn, on tullut helpottava olo, että en olekaan luulosairas. Tai siis, tiedänhän minä sen, mutta tietääkö muut? Pitääkö kipua hävetä tai selittää? En ole kenellekään tilivelvollinen kivuistani, mutta usein puren hammasta ja perhe tietää mun olevan kivuissa vasta ilmeestä ja puhkumisesta. En halua mitään erityiskohtelua ja automaattioletukseni on, että ihmiset kuvittelevat mun liioittelevan.

Kipu tekee myös ehkä osaltaan katkeraksi. Koulutan hevostani matkaratsuksi, mutta otan aina pitkän ravitreenin jälkeen kipulääkkeitä, haluaisin käydä vaeltamassa, kiipeilemässä, juoksemassa ja vaikka mitä, mutta kipeydyn niin nopeasti, että sen jälkeen lähinnä raivostuttaa miksi olen niin raihnainen. Olen nuori, huomenna 34 vuotta täyttävä hoikka nainen…ulkopuolinen ei uskoisi miten huonossa kunnossa toisinaan olen.

P.s. Aion mennä kyllä lääkäriin, ehkä jo heti huomenna. Saa nähdä suostuuko laittamaan lähetteen tutkimuksiin vai saanko vain lisää lääkkeitä…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *