Yksi vuoden 2015 suurimmista muutoksista ja uusista jutuista meidän elämässä ja arjessa oli tän kaverin muutto meille huhtikuun alussa. Viljo on siis Novascotiannoutaja ja luonteeltaan hurjan energinen, vilkas ja seurallinen. Meidän arki muuttu yhdessä rysäyksessä aivan jäätäväksi koiramyllerrykseksi, ja vaikka tiedettiin, että kaikkeen pitää varautua ja luultiin olevamme valmiita, voin varmasti puhua molempien puolesta, kun sanon, että silti näin vilkkaaseen kaveriin ei ihan täysin osattu valmistautua. Mutta me onnistuttiin selviämään arjesta ja uudesta yhteiselosta pienen koiravauvariiviön kanssa, kun puhallettiin yhteen hiileen. Välillä aamuisin saatoin soittaa itku kurkussa, kun olin lähdössä kiireellä töihin, oltiin käyty pihalla, mutta pissat tuli silti vasta sisällä lattialle, reenihousuihin tuli uusia reikiä pienistä naskalihampaista ja riiviö hyppi päälle, kun yritin meikata. Pikkuhiljaa arjesta kuitenkin alko tulemaan meidän näköistä, oli ulkoilutusvuorot, tai mentiin yhdessä, oli myös tietyt ruokailuajat ja rutiinit. Niin vaan pikkukaveristakin alko tuleen kunnon koirakansalainen ja Viljo alkoi oppimaan vähitellen perus käyttäytymistä ja käskyjä kokoajan paremmin. 

Nyt kun miettii aikaa puoli vuotta taaksepäin, ollaan tultu suuri matka eteenpäin. Välillä mietin, miten hoidin kaiken silloin, kävin töissä, treenasin, ravasin lenkeillä ja ulkona koiran kanssa, leikin ja syötin kaveria ja arki rullasi hurjalla vauhdilla eteenpäin.  Eihän siinä kieltämättä paljoa muuta tehtykään, päivät pyöri kaavalla työt, reenit, koira ja kotihommat. Teenhän mä samalla rutiinilla edelleen kaiken ton, käyn treenaamassa 5-6 kertaa viikossa, monen monta kertaa päivässä lenkillä ja pihalla, ja hoidan kouluhommat, mutta näin opiskellessa, sitä aikaa on kuitenkin paljon enemmän. Kesäntullen helpottui myös ulkoilut, koska Viljo vihasi pienenä vettä ja ulkoilua, (vettä tosin vieläkin) ja olikin melko haastavaa opettaa se tekemään asiat ulos, saati sitten liikkumaan eteenpäin hihnassa. 

Syksyllä muutettiin mun koulun perässä Raumalle ja ollaan Viljon kanssa viikot ihan kahdestaan. Muutto ei ollut Viljolle mikään kaikkein helpoin asia, sillä samalla muuttui myös se, ettei isukkia näekkään, kun 3-4 päivää viikossa. Vähitellen kuitenkin senkin kanssa alkoi koiravauva olemaan sinut. 

Tänään meillä on ensimmäisen kokonaisen vuotensä täyttävä Vilperi, joka on edelleen yhtä energinen, haastava ja aikaavaativa, mutta samalla myös niin ihanan seurallinen, huolehtiva ja suloinen koiruus. Murrosikä alkaa koputtelemaan ovelle ja ollaankin nyt lähiviikkoina menossa koirakouluun vähän treenailemaan, ettei kaikki opitut asiat katoa, kun tämä jääräpää keksii uusia metkuja päämme menoksi. Tekee Viljollekkin hyvää, että pääsee taas vähän treenailemaan kunnolla. 

Ensimmäinen vajaa vuosi Viljon kanssa on siis muuttanut arjen, kasvattanut myös meitä itseämme ihmisinä, ja myös antanut todella paljon iloa elämään. Toivottavasti edessä on vielä monen monta onnellista yhteistä vuotta tolleripoitsumme kanssa! <3 

-E & Viljo