PIENEN PIENI VETURI… Ei kai sentään, vaikka se pojun yksi lempilauluista onkin. Räpsin huvikseen aamulla muutaman kuvan aamutoimien lomassa. Sellaista ihan perinteistä arkea ja aamua meillä.

Olen mennyt vähän ylikierroksilla tässä jonkun aikaa, enkä ole oikein malttanut kunnolla rauhoittua, pysähtyä ja levähtää – ja se kostautuu. Sunnuntai-maanantai välisenä yönä ei nukuttu pojan kanssa melkein silmäystäkään; hänellä alkoi ihan mahdoton yskä ja sitä yskimistä sitten riitti koko yöksi. Mikään ei auttanut ja huolimaton äiti läikytti vielä vettä pyjamallekin -ei maistunut vesikään sen jälkeen. Maanantaina alkoi sitten migreeni. Olen sairastanut migreeniä jo vuosia, mutta nyt on alkanut oireidenkirjo muuttua. Kohtaukset on aika pelottavia ja vievät toimintakyvyn koko kropasta. Onneksi tämä kohtaus meni ohi lopulta yön aikana; joskus se alkaa pienellä normaalilla päänsäryllä, muuttuu puutumis- ja pistelyoireiksi, ja jatkuu seuraavana päivänä vielä varsinaisella jymyjysärillä. Onneksi nyt selvittiin taas vähän vähemmällä.

Lisäksi pojalla on meneillään taas uusi vaihe. Tuon ikäisillä on käsillä aina joku ”vaihe”. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että hän on alkanut tiedostaa, mikä on hänen omaansa ja että kaikilla lapsilla on omat äidit ja isät ja mummut ja tädit ja mitä näitä nyt on.”Tämä on minun äitini!” on lause, joka kajahtaa ilmoille heti, jos muita (etenkin lapsia) on paikalla, ettei vaan kukaan erehdy luulemaan omakseen hänen omaansa. Lisäksi hän on hyvin herkillä nyt. Liekö johtuu tuosta nimenomaisesta vaiheesta vai mistä, mutta syli ja läheisyys ovat nyt äärettömän tärkeitä, enemmän kuin koskaan ennen, ja itku ja loukkaantuminenkin nousevat pintaan aiempaa herkemmin.

Tämä vaihe on myös äärettömän paljon hitaampi kuin aiempi ”EI!!!” -vaihe, tai omatahto -vaihe. Siitäpä syystä en ole tainnut reiluun viikkoon päästä kertaakaan töihin normaaliin seitsemän aikaan, vaan aamut venyy ja ovat hidastempoisia. Eikä se haittaa, lapsen tahtiinhan tässä elellään, ja on varmaan minullekin ihan hyvä välillä rauhoittaa aamuja. Tänä aamuna käytimme esimerkiksi kaksikymmentä minuuttia siihen, että istuin lattialla risti-istunnassa poika tiukasti sylissäni ja keinuttelin häntä siinä edestakaisin. Rauhoittaa kummasti mieltä, äidin ja pojan.

Onneksi minulla on liukuva työaika, eihän tällaiset aamut minuuttiaikatauluun sopisi mitenkään.

Jotta aamut sujuisivat edes jotakuinkin jouhevasti ja kaikkeen mahdolliseen on jätetty pelivaraa, teen mahdollisimman paljon ennakkovalmisteluja illalla. Vaatteet, eväät, laukut… Lataan kahvinkeittimenkin illalla jo valmiiksi – juuri sopivasti, että saan aamutoimien yhteydessä hörpittyä parhaimmillaan jopa kaksi tuommoista Iittalan jättikupillista (vetoisuus 0,4 litraa!) maidon kera. Tuo kuppi on isoisäni peruja ja käytössäni päivittäin riittävän suuren kokonsa vuoksi. Haaveilen sellaisista jättimäisistä lattekupeista, sellaisista laakeista pyöreän mallisista. Sellainen tosin veisi niin paljon tilaa, ettei se mahtuisi tuohon lavuaarin reunalle mitenkään päin. Eikä se taida ihan ostoslakkoni poikkeuslupiinkaan kuulua…Niin että mistäs sinä haaveilet – minä haaveilen vielä isommista aamukahvimukeista.

Kaikkien uusien ihonhoitotoimenpiteideni ansiosta olen alkanut saada ihoa aika hyvään kondikseen sen suhteen, että se on tasaisempi ja siinä on vähemmän epäpuhtauksia. Nyt olen tosin saanut jo uuden harmin aiheen ihooni ja yleisilmeeseen liittyen; näytän hirvittävän vanhalta ja harmaalta! En tiedä, jothuuko esimerkiksi tämän aamuinen valju lookini väsymyksestä vai olenko tosiaan jo niin rupsahtanut (ikää kuitenkin jo huikeat 25v!), mutta jos jollain on vinkkiä ilmeen raikastamiseen, niin please, help me!

Väsynyt äiti täällä moi.

Sellaisia mietteitä tältä aamulta. Mitä teille kuuluu?