POLTE

Haluan varoittaa etukäteen, että tämä teksti sisältää paljon arkaluontoista ja henkilökohtaista puhetta seksistä. Voi olla, että joku lukijoistani ei halua lukea seksistämme, mutta minulle on hyvin luontevaa ja itsestäänselvää, että kirjoitan myös seksistä. Ja asioista niiden oikeilla nimillä. 

Todennäköisesti suurinosa teksteistäni tulee käsittelemään sitä, miten raskasta on olla Maxin kanssa, ulkoiluttaa hänen mustaa koiraansa ja kuunnella niitä selittämättömiä puuskahduksia milloin mistäkin hiuksenhienosta rajanylityksestä.

Ihan tosi, on meillä myös paljon hyvää ja ihanaa! Normaalia elämää. Ei kai tähän muuten kukaan pystyisi.

Kaikkea kuitenkin ohjaa se syvä vesi. Niin se vain nyt on. Max sanoo aina, että tätä tämä nyt on. Koita kestää. Ja minä koitan kestää. Äiti Ammana sirkutan, että onhan se ihan realistista toivoa, että sairaanakin voisi edes hiukan miettiä suhtautuuko kaikkiin asioihin negatiivisesti. Tuputan opuksia positiiviseen elämänasenteeseen, minullehan ne toimivat. Mutta eivät ne Maxin kohdalla tehoa. Hän on masentunut vaikka voissa paistaisi. Toisinaan on vain niin kovin vaikeaa ymmärtää, että eikö voi silti sanoa edes: ”Onpa kivaa” sen sijaan, että huokailisi tuskaisesti ja provosoivasti. Vaikka ei olisi edes kivaa! Toisaalta taas ymmärrän, että hänen on ollut hyvin vaikeaa olla rehellinen monissakin asioissa ja nyt hän ei halua missään nimessä teeskennellä tai valehdella. Ei edes siinä tilanteessa kun se olisi okei. Olisi ehdottomasti okei sanoa, että ”Onpa kiva kuulla”vaikka ei kiinnostaisi vittuakaan. Edes joskus. Tai kai hän joskus niin tekee. Omat tuntosarveni vain ovat kuin viulunkieli eikä niitä juuri nyt kannata pingotella enempää. Tarkoitan siis itseäni, minun ei kannata niitä nyt pingotella.

Entä kun koko elämä nyt vain on ilotonta ja mustaa? Mitä järkeä missään on? Mitä järkeä on syödä, jos ruoka on pahaa? Mitä järkeä on edes kävellä, koska se on ärsyttävää? Mitä järkeä on edes hengittää, kun voi vaikka kuolla? Aivan. Eihän koskaan kannattaisi tehdä mitään, mikä on paskaa. Masentuneelle kaikki on paskaa, joten on tehtävä valinta. Tekeekö niitä paskoja asioita silti. Max on tässä melko hyvä. Hän syö. Ei kovin hyvin, mutta syö, sillä muutenhan voi vaikka kuolla. Hän kävelee, koska on pakko mennä töihin ja sinne on käveltävä. Hän siis jaksaa mennä töihin ja siitä olen ylpeä hänessä. Ja hän on kaikenlisäksi hyvä työssään ja pitää siitä itse. Ainakin silloin kun ihan jokaikinen asia ei ole paskaa. Hän silti elää vaikka hänellä ei ole juurikaan elämänhalua. Hän ei halua kuolla, mutta elämäkin on paskaa.

Mitä siinä sitten voi vaimona sanoa? ”Eikö edes seksi ole positiviinen asia välillämme?”

Joskus olen kyllä sanonut, että kuole sitten. En tietenkään tarkoita sitä. Joskus en vain enää kestä sitä, että kaikki on paskaa. Kestäisin kai paremmin, jos meillä voisi olla yhdessä paskaa. Se on vaikeaa, sillä minulla ei ole paskaa. Minun elämäni on pääasiassa kivaa.

Myös Max on kiva silloin tällöin. Vaiheittain. Silloin kun kaikki ei ole paskaa. Ja useimmiten silloin kun meillä on seksiä. Aivan taannoin tajusin, että masennus tekee seksistäkin ilotona. Seksistä?! Miten se on mahdollista! On se. Kaikki on paskaa ja mustaa, myös seksi. Muna ja pillu. Sperma ja orgasmit. Nekin ovat kauttaaltaan kaikki mustia. Ja paskaa. Varmaan minäkin näytän mustalta paskalta, kun harrastamme seksiä eikä sekään ole enää sitten niin kovin kivaa. 

Minun on kuitenkin pakko pyrkiä miettimään asioita, jotka ovat välillämme kivoja. Ainakin olleet. Niitä syitä miksi olemme vielä yhdessä. Sen avulla jaksan huomattavasti paremmin vetää perässäni hieman yli sadan kilon kivirekeä. Sen vetäminen olisi varmasti helpompaa vedessä. Tai lumessa. Max inhoaa molempia. Joten vedän häntä perässäni asfaltilla. Oli hänen rekensä kuinka painava tahansa, minä aion pitää kiinni myös siitä, että seksi pysyisi positiivisena asiana välillämme. Vaikka hän huokailisi kuinka paljon tahansa. Ihan lääkärin määräyksestäkin seksiä on hänen toipumisensa suhteen oltava. 

 

PANOKAARI

Seksi on mielestäni ainoa asia, joka kuuluu vain kahden sitoutuneen ihmisen välille. Tai tottakai se kuuluu kaikille muillekin, mutta tarkoitan sillä sitä, että se erottaa pariskunnan kämppiksistä. Olen aina ajatellut itse olevani seksuaalisesti hyvin aktiivinen ja uskon sen johtuvan itsetietoisuudestani. Ja siitä, että olen tehnyt töitä itseni kanssa, tutustunut itseeni ja kaikkiin niihin ulottuvuuksiin joita olen. Millainen olen ollut, millainen haluaisin olla, mitä voisin tehdä, jotta tulisin sellaiseksi kuin haluan? Mistä minä pidän ja mistä minä en pidä? Kaikki tämä itsetutkiskelu näkyy seksuaalisessa aktiivisuudessani ja siksi juuri, että tiedän mitä haluan. 

Max ei ole oikein koskaan tiennyt mitä hän haluaa ja mistä hän pitää. Max ei ole sellainen mies, mitä minä ja kaikki muut varmasti ajattelemme aivan kaikkien miesten olevan. Max ei ajattele munallaan. Ei hän ajattele nykyään aivoillaankaan, mutta jos noista kahdesta pitäisi valita, sanoisin silti aivot. Siksi kai häneen rakastuin alunperinkin. Hän oli turvallinen siinä mielessä, että voisin luottaa olevani ainut. 

Kuitenkin seksi on ollut välillämme valtavin ja sammumattomin roihu. Se on pitänyt meitä yhdessä. Kannatellut ja palauttanut yhteen vaikeiden vaiheiden jälkeen. Hionut meitä yhteen. Olemme oppineet toisistamme ja itsestämme. Minä voin puhua seksistä milloin vain ja missä vain, mutta Maxia se kiusaannuttaa. Minun kanssani hän on kuitenkin vuosien varrella oppinut puhumaan kaikesta. Myös seksistä. Vaikka se on vienyt aikaa. Eivät miehet puhu seksistä, varisinkaan avioseksistä. Minun on mahdotonta ymmärrätää tätä. En treffaa ystäviäni koskaan niin, etteikö seksistä puhuttaisi edes jotakin. 

Toisinaan mietin, että haluaako Max panna minua vain siksi, koska se on ainut hetki kun en puhu. Ei kai. Ei se niin ole, mutta onko se niin, että hän haluaa panna minua, koska hän luulee minun haluavan, mutta hän ei halua? Joskus vihaisena hän on sanonut niin, enkä ole ehkä täysin päässyt yli siitä ajatuksesta. Tämä on aika tuore ajatus, sillä en ole osannut kuvitellakaan näin olevan aiemmin. Sellaisina päivinä, kun olemme maanneet kahdestaan neljän seinän sisällä ja harrastaneet useita kertoja seksiä päivässä. Syöneet. Tupakoineet. Ja harrastaneet taas vähän lisää seksiä. Olemme unohtaneet velvollisuudet ja stressin. Kiireen. Ei niitä siinä vaiheessa elämää tosin ollutkaan. Tai olihan niitä, vaikka kuinka paljon, mutta kaikki ne kipeät piikit lakaistiin maton alle. Siloiteltiin ja ehkä vähän valehdeltiinkin, ettei niitä ole olemassakaan. Sellaista kuin Maxin kipukohtien käsittely silloin oli. Tuntuu kummalliselta sanoa ääneen, että seksi on ollut aina hieman vaikeaa meidän välillä. Ei minulla, mutta Maxilla. Eikä se ole mitenkään ollut vaikeaa minun kanssani, vaan kaikista toimivinta juuri minun kanssani. Silti siinä on ollut omat vaikeutensa, jotka ovat osaltaan kummunneet Maxin sairastumisesta ja oireilusta ennen sitä. 

Max itse kutsuu itseään estoiseksi. Ja minua maailman seksikkäimmäksi ja haluttavimmaksi naiseksi. Hän kertoo kuinka syvä rakkaus saa haluamaan aina enemmän ja enemmän, iän ja ajan tuomilla muutoksilla vartalossani ei ole merkitystä. Uskon tämän. Silti se on kummallista. Miksi hän on estoinen? Ei hänellä ole syitä olla estoinen? Mielestäni hän ei vaikuta estoiselta. Paitsi silloin, kun hänen korvansa alkavat punoittaa, kun puhutaan pillusta tai silloin kun hän huokailee näyttävästi, koska ei jaksa harrastaa seksiä.  Silti hän tekee aloitteita seksiin huomattavasti useammin kuin minä. Ainakin nyt, masentuneena. Joskus tuntuu siltä, että tarvitsisin maailman kalleimman navigaattorin, jolla pääsisin hänen aivojensa sopukoihin. Enkä silti pääsisi edes alkuun. Max on minulle yksi iso ristiriita, vaikka niin rakas. Ja minustakin kaikista maailman miehistä se seksikkäin ja syvälle uurtuneella rakkaudella haluttu puolisoni. Oma puolisoni. Ristiriitaisuudestaan huolimatta hän ei kuitenkaan ole bipolaari. Se on tutkittu usein, joten sen voi sulkea pois. Max on vain niin hukassa.

Kun hän nyt kohtaa ongelmansa, se ei voi olla näkymättä seksissä. Tai läheisyydessä suhteessa minuun. Tiedättekö, kun sanotaan, että mies haluaa aina seksiä ja laukeaa aina? Ja kyllä kuule kaikki miehet runkkaavat. Ja varsinkin katsovat pornoa. Ei minun Max. Minun Max on ensimmäisiä kertoja lauennut yhdynnässä koko elämänsä aikana vasta kun me tapasimme. Miksiköhän juuri minä sain hänet rentoutumaan? Minä olin vaativa ja olen sitä yhä. Haluan uskoa tähän ”ainut oikea”-asetelmaan ehkä tämänkin takia. Haluan olla erityinen! Haluan olla se ainut. Olenhan minä, olisin vain tyytyväinen. On vaikeaa olla tyytyväinen, kun elämä on yhtenä päivänä toista ja yhtenä taas toista. Usein puhutaan siitä, että seksi vie ajatukset muualle ja on siksi parasta lääkettä moniin asiohin. Masennukseenkin. Useimmiten seksi taas tuo Maxille lisää masennusta ja ahdistuneisuutta. Minä tulen aina. Epäreilua! 

Haluan nyt muistella sitä, miten seksi on vaikuttanut elämäämme ja vaiheisiimme vuosien varrella. Ja mitä Maxin masennus teki seksille. Millaista se on kun musta koiraistuu rintojeni päällä ja kun Max lykkii menemään. Millaista se on kun hän näkee vartaloni sijasta mustan typerän koiran, joka kuvottaa häntä? Ei siinä ilotulitukset räjähtele ilmoille. Olen kuitenkin säilyttänyt omanarvontuntoni vaikken ole enää samanlainen nuori ja hoikka paketti, kun tavatessamme. Pidän itseäni kauniina ja seksikkäänä, vaikken niin ajattelisi peiliin katsoessani. Sehän on sellaista psyykkausta, kun tarpeeksi kauan hymyilee- se saattaa jäädä vaikka päälle. Max sanoo myös niin joka päivä. En tiedä onko se opeteltua vai spontaania. En tiedä, onko hän masennuksensa takia opetellut miellyttämään minua tietyillä lauseilla. Päätän uskoa spontaaniuteen, sillä siten minun on helpompi luottaa myös itseeni. 

Ennen kaikkea haluan myös muistella sitä miksi juuri seksi on pitänyt meidät yhdessä ja kuinka se on välillämme kehittynyt Panokaari. Seksihistoria. Jotain sellaista. Panokaari kuulostaa ikäänkuin draamankaarelta ja siinä on odotetut pisteensä. Ehkä se on se.

Tässä se nyt tulee!

TUTUSTUMISSEKSI:

Kun me tapasimme, harrastimme seksiä vasta muutaman viikon jälkeen ensitapaamisesta. En voi jälkikäteen käsittää miten siinä kesti niin kauan! Olemme todenneet, että kumpikin halusi olla hienotunteinen: tätä ei pilata. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa. Muistan laittaneeni ystävälleni viestin heti ensimmäisen kerran jälkeen. Viestissä luki: ”Iso oli. Kymppi plus.” Olin täydellisen rakastunut. Ihan kuin en olisi sitä edelleen! Totta kai seksi kehittyy vuosien saatossa, ainakin meidän kohdalla, vain paremmaksi, mutta se omanlainen kutkutuksensa ensimmäisessä kerrassa aina on. Aina, kun on paljon tunteita mukana. Max olisi voinut olla täysin onneton, mutta silti hän olisi ollut ensimmäisellä kerrallamme kymppi plus. Niin totaalisen rakastunut olin.

Jossain vaiheessa hyvin pian tajusin, että tämä mies ei tule. Max avautui heti minulle rohkeasti asiasta, ettei hän ole oikein koskaan osannut tulla. Ne lukot, joita on vieläkin paljon. Ne olivat ne jotka pilasivat hänen orgasminsa. Hänellä oli niin suuri tarve miellyttää minua, että unohti itsensä. Asiasta selvittiin ja hän tuli. Tietyissä elämänvaiheissa sama pulma on alkanut piinaamaan häntä, mutta se on mennyt ajallaan taas ohi. Se piinaa myös minua. En osaa kuvailla sitä, mutta tunnen itseni huonoksi jos hän ei tule. Usein sanonkin: ”Huolehdit vain nyt itsestäsi. Minulle kyllä kelpaa kaikki.” Ja se on ihan totta, minusta ihan tosi on parasta se, että hän tulee. Varmasti sellaiset asiat sytyttävät, jotka ovat vähän harvemmin saatavilla. 

24H-SEKSI:

Uskon, että kaikkien oppikirjojen mukaan on olemassa jokin 24H-seksi-vaihe. Se vaihe, josta jo aiemmin puhuin. Kun ei tehdä muuta kuin harrasteta seksiä. Lähinnä siksi, että toisesta ei saa tarpeekseen ja siksi, koska ei ole muutakaan tekemistä. Se oli ihanaa aikaa. Vaikka kaikki oli esirippujen takana täysin vituillaan, osasimme vielä molemmat nauraa yhdessä. Nyt tuntuu, että minä nauran ja Max katsoo minua kuin spitaalista. Sitten hän suuttuu, koska nauran hänen mielestä hänen kustannuksellaan keksityille vitseille. Vaikka niin ei olisi. Joskus toki on. Ihmisen on osattava nauraa itselleen. Masentunut ei naura millekään aidosti.

SOVINTOSEKSI:

Haluaisin oppia sovintoseksin merkityksen. Sellaisen elokuvissa tapahtuvan sovintoseksin. Haluaisin, että Maxin ”Vittu ihan sama” häipyisi vaikka välittömästi tapahtuvalla suihinotolla. Ei niin käy, hän varmaankin suuttuisi. Ja minä olen niin loukkaantunut hänen sanomisistaan, etten todellakaan halua munaa suuhun siinä tilanteessa. Mutta miksi? Max ärsyttää minua niin paljon turhautuneena, väsyneenä ja vihaisena, että uskoisin puraisevani jos siinä vaiheessa pitäisi ottaa elin suuhun.

Ehkä sovintoseksiä voi olla toisenlaistakin. Tavallista, ei sellaista kuin elokuvissa. Kutsun sitä yhteyden parantamis-seksiksi. Tulee aikoja, kun yhteys rakoilee. Ei mene hyvin, eikä mene huonosti. On vain jotenkin tylsä olla, joka on toisaalta myös hyvä asia. Joskus on oltava tylsää, että olisi taas nousuja. Sellaisten vaiheiden jälkeen meillä on usein seksiä, jonka avulla ilo pysyy kotona kauan. Välillä tämä yhteyden parantamis-seksi on onnistunut kannattelemaan meitä myös tänä masennusaikana.

RASKAUS- JA IMETYSSEKSI:

Kun olin raskaana, halusin seksiä koko ajan. Koko raskausaikani parisuhde oli elämämme ensimmäisessä suuressa kriisissä ja olisin halunnut purra. Kyllä minä vähän purinkin. Silti halusin seksiä paljon. Aina kun ei närästänyt niin, että rintalasta katkeaa ja aina kun olimme puheväleissä. Linuksen synnytys käynnistyi orgasmilla. Klassista.

Imetysaikana Linus omi minut ja rintani. Meni toista vuotta Linuksen syntymästä, kunnes rintoihin sai taas koskea. Ne kuuluivat vain lapselle. Tai olisi niihin saanut koskea, mutta se ei tuntunut hyvältä ja kaikista vähiten seksuaaliselta. Muistan miten pelkäsin, voiko seksuaalisuus enää palata niihin. Kyllä se palasi. Seksiä meillä oli melko vähän muutenkin, mutta se ei aiheuttanut huolta, sillä vauvakupla oli niin maaginen. Ei siinä ehtinyt kiihottua. Jossain kohti seksi alkoi olla niin kivuliasta Maxille, etten jaksanut juuri edes vaivautua ajattelemaan asiaa. Hoidin lasta ja meillä meni kivasti muuten. Se riitti. 

YMPÄRILEIKATTU SEKSI:

Seksi-elämämme pelastus oli Maxin ympärileikkaus. Kivut johtuivat esinahan ahtaumasta, joka oli vaivannut Maxia koko ikänsä. Eihän hän sitä osannut hoitaa. Se varmasti myös pelotti häntä kovasti. Silpoa nyt oma munansa! Max sanoi usein, ettei seksi ole hänelle niin tärkeää, joten hän pärjää munallaan aivan hyvin. Kysyin ”Mitä jos siitä tulee tärkeää, kun pääset leikkaukseen?” Niin kävi, ainakin hetkeksi. Melkein heti leikkauksesta toipumisen jälkeen Maxin selkeimmät masennusoireet runnoivat itsensä pintaan eikä leikattu muna vielä päässyt aivan selville, oliko leikkaus pelastus vai ei. Maxin mielestä se kuitenkin oli sitä. Vaikka kaikki oli pelkkää paskaa, niin ympärileikkaus oli hyvä asia. 

MASENNUSSEKSI:

Ensimmäinen ahdistuksen aihe oli lääkitys. Tiesin, että sitten Max ei ainakaan tule. Mitä siitä sitten tulee, kun se on muutenkin ollut ajoittain työlästä? Ahdistuuko hän itse entisestään kun jo koko tuleminen ahdistaa muutenkin? Ensimmäiset lääkkeet mielestäni jopa paransivat seksielämäälle. Ajattelin heti, että kyllähän tästä selvitään. Toiset vaikuttivat jonkin verran, mutta eivät vieneet kaikkea iloa pois. Sitten Max lopetti lääkityksen. Tunto palasi, mieleen, sydämeen ja munaan. Masennus kuitenkin oli ja eli mukana niin vahvasti, että aloin huomata seksissä ilottomuutta. Seksiä oli, se oli hyvää.

Miksi minua kuitenkin kouraisi jostain aivan väärästä paikasta? Kun toinen ei pysty olemaan läsnä, sen aistii. 

Max kuvaili masennuseksiä itse näin: ”Sitten siinä alkaa miettimään, että onkohan tämä hyvä näin. Alan arvioimaan sun kasvojen ilmeitä ja ääniä. Ja sitten mä mietin, että on pakko tulla ja sitten en ainakaan tule. Sitten mietin, että jos sä edes tulet niin hyvä ja alan miellyttämään.” Sellaista on kuulemma masennusseksi. Siinä istuu musta koira milloin kasvoilla, milloin rinnoilla ja varmaan roikkuu munassakin mukana. Päätän muistuttaa itseäni siitä, että tämä on vaihe. Ja vaiheet menevät ohi. Masennuksenkin aikana. 

Suurin pelkoni masennusseksivaiheessamme on ollut se, että elämä menee hukkaan. Elämä muutenkin, mutta myös vuodet harrastaa seksiä. Mitä jos seksin harrastaminen loppuu jostain syystä? Mitä jos vanhenemme huomaamattamme niin paljon, ettei se enää onnistu? Mitä jos toinen kuolee? Nyt pitää panna varastoon paljon. Eihän se niin mene, mutta sitä minä pelkään. Että seksi loppuu. En masennuksen takia vaan sen takia, että tämä masennus kestää niin kauan, että sitten olemme jo niin vanhoja, ettei seksi enää kiinnosta. Voihan myös olla, ettei seksi väliltämme lopu ikinä. Sovitaan, ettei se lopu.