Monet ovat ihmetelleet elämänvalintojani ja olleet kovia arvostelemaan.. ja myös se tuki ja kannustus jota olisin kaivannut joiltain, on jäänyt saamatta, mutta siitä huolimatta mä olen tässä ja hyvin pyyhkii ❤
 
Ennemmin mä elän, säntään jokasuuntaan kun päätönkana, ja elän unelmiani kun se että miettisin myöhemmin että miksen mä sillon menny ja tehny.. ”better an ooops, than a what if”.. ennemmin mä kadun tekemääni kun sitä että jätän tekemättä. 
 
Monissa se aiheuttaa hämmennystä miten elän, että olen hukassa kun menen kun tuuliviiri.. osittain ehkä allekirjoitan, mutta enemmän mä olen sitä mieltä että mä toteutan niitä kaikkia juttuja joita haluan, en mä pysty vaan olemaan ja katsoa kun elämä valuu läpi sormien (omalla kohdalla).
Toki jotkut jutut ois ehkä voinut jättää tekemättä, tai, miettiä edes hivenen pidemmälle, mutta toisaalta, mitäpäs siitäkin sitten.
 
Vuosivuosia, siihen saakka kunnes täytin 24, oon sanonut että viimeistään kun mä täytän 25 niin mulla on mies, omakotitalo, naimisissa, ja lapsia jne.. noh, mitään niistä mulla ei ollut siihen mennessä, eikä ole vieläkään.. mutta mä oon tyytyväinen näin, mulla ois jääny niin paljon kaikkea kokematta, jos olisin jo asettunut aloilleni, toki siinätapauksessa olisin paljon muunlaisia kokemuksia rikkaampi.
 
Sitä kuulen että ’sun pitäs asettua jo aloilles kun et oo mikään niin nuori enään ja pitäs alkaa tehdä lapsia”.. says who? ..ehkäpä mä en halua lapsia.. Tuntuu että jos et mee ns. vanhanaikojen kaavojen mukaan (parisuhde, asunnot, kihlat, naimisiinmenot, lapset jne) ni sitten on hyvinhyvin epänormaali tyyppi.
 
 
Harmittaa että vasta lähivuosina on tullut sitä kunnon rohkeutta elää miten _minä_ haluan, ja olla välittämättä niinkään muiden mielipiteistä.
 
Armeija haave on ollut jo kauan, se harmittaa etten oo esim. 5 vuotta sitten uskaltanut lähtee toteuttamaan sitä haavetta, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Koska mä en halua 10 vuoden päästä tietää miltä tuntuis ajatella kun näen varusnaisen että; ”Mä olisin voinut olla toi tyttö”.
 
Jotkut on perheellisiä, jotkut haluaa elää yksin, jotkut toteuttaa jokaista unelmaansa, jotkut haluaa olla pienessä kuplassaan eikä kaipaa mitään ylimääräistä, jotkut on sossupummeja, jotkut vetää kaljaa allday long.. vaihtoehtoja on miljoonia ni antakaa mun perkele sännätä ympäriini ja toteuttaa niitä unelmiani ja elää miten haluan.
 
..muistutan, eläkää ja toteuttakaa unelmianne.. mikäli ette halua katua vanhempana.
 
…. toki jotkut unelmat on lähes mahdottomia toteuttaa, esim. että me mennään ana tuden kanssa naimisiin, mutta siitä haavesta en silti koskaan, milloinkaan tuu luopumaan.

4 päivää ja Upinniemi kutsuu. Miksikö haluan inttiin? Ja miksikö vasta 28 iässä (2viikkoa niin 29) olen sinne menossa? Intti on ollu haaveena jo vuosia. Halukkuus siihen on syntynyt aikoinaan, kun sain päähäni että haluan poliisiksi ja myös johtuen siitä että johtajuus kiinnostaa. Vasta muutamavuosi sitten olen saanut kunnon rohkeutta elää ja toteuttaa unelmiani ja elää elämääni juuri niinkuin itse haluan. Harmikseni olen uskaltautunut ryhtyä toteuttamaan inttiunelmaani vasta vuosi sitten. Vuonna 2017 olin kutsunnoissa mutta terveydellisistä syistä pamahti C-paperit kouraan, se oli sillon kova kolaus ja tuntu että koko elämältä lähti pohja. Tänävuonna oli uusi yritys ja tälläkertaa onnisti ❤ Voi sitä kiitollisuuden ja hymyn määrää kun kutsunnoista astelin pois. Huhtikuussa pamahti kirje postiin että Rannikkoprikaati Upinniemi kutsuu ll/2018 ❤