Talkoovoimin <3

Viime viikonloppuna huhkittiin oikein porukalla, kun pidettiin raksalla purkutalkoot. Vietiin kamaa sorttiasemalle ja purettiin viimeiset seinät, lattiat jne. Lisäksi riehuttiin pihalla ja kaadettiin puita oikein urakalla 🙂 Tarkoituksena oli tosiaan viikonlopun aikana roudata kaikki romu pihalle, mutta huomattiin siinä perjantaina päivällä, että sorttikeskukset ovat auki vain arkisin klo 21 saakka (ainakin pk-seudulla). No ei siinä mitään tuli perjantaille hiukan kovempi rytistys, sillä silloin piti saada mahdollisimman paljon kamaa sorttikeskukseen.

Sorttikeskuksesta sen verran, että kannattaa katsoa tarkkaan paljonko tulee sekaromua, puutavaraa, kodinkoneita jne. Lajittelematon sekatavara nimittäin yleensä on se kallein vaihtoehto viedä sorttiin, joten ei ehkä kannata heittää yhdelle lavalle vain kaikkea mitä kämpästä lähtee. Me lajiteltiin esimerkiksi puutavara erikseen, koska sitä tuli ihan levoton määrä ja se oli helppo muista erotella. Lisätietoja ja hintoja löytyy HSY:n sivuilta.

Peräkärry

Eli aita alas, peräkärry sisään ja romua pihalle 🙂

Piha-aarteita

Pihalta löytyy aina silloin tällöin jos mitä ”aarteita”. Tässä niistä muutamia, joita nimettiin ensivaikutelman mukaan. Ylävasemmalla ”kahvakuula”, alhaalla ”rukki” ja yläoikealla varmaankin jo seitsemäs veitsi mitä ollaan löydetty 😀

WP_20140830_13_54_37_Pro.jpg

WP_20140830_13_54_44_Pro.jpg

WP_20140830_13_54_52_Pro.jpg

Puita tosiaa kaatui aika iso läjä. Jos jollain on nyt tarvetta polttopuulle, niin tervetuloa hakemaan! Löytyy pihlajaa, vaahteraa ja saarnia. Ylimmässä kuvassa näkyy kaadetun saarnin kolo ja taustalla näkyvästä pihlajasta lähti yksi haara, koska se tunki katolle ikävästi. Keskimmäisessä kuvassa näkyy vaahtera, josta kaadettiin yksi haara.

WP_20140830_13_54_09_Pro.jpg

WP_20140830_13_54_21_Pro.jpg

Remonttigrillihän pitää ehdottomasti olla ja sitä varten kävin hakemassa 17 eurolla pallogrillin K-Raudasta. Pihdit vain unohtui ottaa mukaan, joten kääntelyyn käytettiin työmaalta löytyviä sopivia välineitä 🙂

Nyt tosiaan alkaa kämppä olemaan siinä mallissa, että päästään tasoittelemaan ja rakentamaan pikkuhiljaa jopa uuttakin! Vietin taas eilisen päivän katsellen netistä laattoja, sohvia, pöytiä, lamppuja jne. Ei millään malttaisi odottaa, että pääsee näkemään lopputuloksen 🙂 Loppuun vielä muutama yleiskuva raksalta.

WP_20140829_16_57_55_Pro.jpg

WP_20140829_16_59_29_Pro.jpg

WP_20140830_13_54_59_Pro.jpg

Tässä alimmassa kuvassa näkyy vielä hiukan monttua, joka kaivettiin sähkökaapelia varten. Sen kautta on tarkoitus vetää sähköt ulkovarastoon.

Kiss, kiss!!

//Anneli

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli DIY

Leikekirja osa 1

Tsädäm!

Tällä hetkellä kämpässä ei varsinaisesti ole vielä kovin paljon muutosta edelliseen, sillä purkuvaihe on edelleen käynnissä. En kuitenkaan viitsi dokumentoida jokaisen seinän kaatumista erikseen 🙂

Sen sijaan tässä välissä on hyvä avata hiukan ideagalleriaa / leikekirjaa, jota olen ylläpitänyt ahkerasti. Siis kirjaimellisesti. Omistan tällä hetkellä noin 15 cm paksun muovikansion , jossa on välilehdet joka huonelle. Se on täynnä lehdistä tms. leikkaamiani kuvia ja esitteitä, joita saimme asuntomessuilta mukaan. Tämä postaus keskittyy siis enemmän sisustus ja materiaalipuoleen. Teen erikseen postauksen kaikista teknisistä nippeleistä, joita kämppään tulee.

Ensimmäiseksi vuorossa keittiö. Alla olevan kollaasin alavasemmalla oleva kuva toimi inspiraationa keittiöllemme. Keittiö on Topi-keittiöiden tekemä keittiö asuntomessukohteeseen 5 – Käpylä. Keittiö oli käytännössä saman mallinen mitä meidänkin keittiö tulee olemaan. Ainoastaan kylmälaitteet tulevat vastakkaiselle puolelle, eli meidän kämppä on tuosta käytännössä peilikuva. Katto siis tulee kauttaaltaan olemaan tasainen ja valkoinen ja kaapistot tulevat olemaan kiiltävät ja valkoiset, joko ilman vetimiä tai pienillä huomaamattomilla ”metallilistoilla”, jotka toimivat vetiminä.

Keittiö tasoiksi valitsimme betonitasot. Niillä saa kivasti hiukan rouheutta kämppään, ettei asunto ala muistuttaa kliinisellä valkoisella värillään liikaa sairaalaa. Keittiön puolelle on tarkoitus laittaa tumman harmaata lattialaattaa, joka erotetaan olohuoneen laminaatista metallilistalla. Samaa laattaa on tarkoitus laittaa myös eteiseen. Saarekkeen toiselle puolelle tulee pieni lippa, jolloin sitä voi käyttää myös aamiaispöytänä. Tämän yhteyteen tietysti laitetaan baarijakkarat, joista olen ihastunut noihin Artekin mustiin jakkaroihin. Keittiön ruokapöydän päälle tehdään paikka kahdelle valaisimelle ja haaveenani olisi siihen saada kaksi Secton lamppua 🙂 Toisena vaihtoehtona on yksi pitkä riippuvalaisin… Se selvinnee myöhemmin kumpaan päädytään 🙂

 

Keittiö_sisustus.png

Betonitason kuva – weekdaycarnival.blogspot.com

Keittiö – Topi-keittiöt

Valaisin – Secto

Lattialaatat – Pukkila (Manhattan)

Baarijakkara – Artek

 

Seuraavaksi jo kohtuu pitkälle mietitty kylpyhuone / saunaosasto. Tämäkin menee aivan kokonaan uusiksi. Suurin muutos tosiaan on, että wc-istuin siirretään kokonaan pois kylppäristä, jotta saadaan enemmän tilaa allastasolle. Seinälaatat tulevat olemaan tumman harmaat ja lattialaatat vaaleaa betoninharmaata isoa laataa, jossa saa näkyä betonimainen kuvio. Kaikki laatat ovat mattapintaisia. Saunaan tulee Helon mustat seinäpaneelit ja vaaleat tavallista leveämmät laudepuut. Olin aluksi hieman rättipatteria vastaan, mutta nykyään niitä saa kyllä todella kauniina! Alla olevassa kuvassa näkyy Hafan valkoinen rättipatteri jota saa myös mustana, joka esimerkiksi näytti mielestäni aika kivalta. Saunaan tulee lasiovi ja L-mallinen lasiseinä. Mietittiin ensin T-mallista lasiseinää, mutta tarvitsemme yhden seinän kaapille, joten ällään sitten päädyttiin 🙂 Suihku tulee olemaan Oraksen sadevesisuihku, josta halusin nimenomaan tuo neliönmallisen version. Meillä ei hirveästi pyöreää muotoa kämpästä muutenkaan löydy. Peilin löysin myös asuntomessuilta. Kyseisen peilin reuna on läpikuultavaa samettilasia ja peilin taakse tulee ledit, joten valo kuultaa kauniisti peilin läpi. Tämä siis lähinnä tunnelmavaloksi. Sen lisäksi kattoon tulee tietysti vielä yleisvalo.

Kylpyhuone

Peili – Calor Fantasia RGB Led (sisustalasilla.fi)

Laatat – Laatta-Leevi

Kiuas – Mondex

Rättipatteri – Hafa

Suihku – Oras

Sauna – Sun Sauna

 

Ihan erikseen pitää vielä mainita erikoinen lattiakaivo, joita näimme lähes jokaisessa asuntomessukohteessa. Lattiakaivo on pitkän mallinen ja tulee lattiaan seinää vasten. Tämä mahdollistaa isojen laattojen käytön kylpyhuoneen lattiassa, sillä kallistus tulee vain yhteen suuntaan. Tätä kaivoa varten tosin pitää kaivaa aika iso monttu kylppäriin, joten pohdinnassa on vielä saadaanko onnistumaan.. Hieno se kuitenkin olisi!

 

Lattiakaivo

Lattiakaivo – Purus

Leikekirja piti jakaa kahteen postaukseen, kun tätä asiaa tulisi näistä vaikka kuinka! Seuraavassa postauksessa kerron hiukan suunnitelmia makuuhuoneeseen, työhuoneeseen, olkkariin ja pikkuvessaan 🙂

 

Kiss, kiss!

//Anneli

Koti Sisustus