Yhä ylös yrittää

Kyllä, kuten kuvasta näkyy, kävin rimpuilemassa köysissä muun treenin ohessa.

Pääsin kivasti ylöspäin, kun en miettinyt enempää – hyppäsin vain ex tempore kiipeämään. Kun sitten aloin miettimään ja tosissani ”yrittämään”, niin kuinkas ollakaan, köysi alkoi pakenemaan kummasti jaloista.

Jäin miettimään, miten jotkin asiat muuttuvat tuskaisemmiksi ja haastavammiksi aikuisena? Lapsena olen kipittänyt köysiä pitkin urheiluhallin kattoon ja takaisin, monta kertaa peräkkäin. En muistaakseni ollut kovinkaan ”voimakas” lapsi (sisukas kyllä), vaan ennemminkin sellainen pieni ripakinttu.

Nyt, kun olettaisin voimaa olevan enemmän ja kehokin siinä painossa, että jaksoin nostaa itseäni köyttä pitkin pääasiassa pelkillä käsillä (virhe, tiedän), niin aivot sitten ihan viimeistään laittavat vastaan.

Jalat ja kädet tekivät yhteistyötä tasan niin kauan, että aloin pohtimaan asiaa. Ajatus, onpas sillä voimaa.

Siellä minä sitten loppua kohden pääasiassa roikuin. Mutta kivaa oli. Ja paikat seuraavana päivänä kipeänä.

Tänään taas salille leikkimään ja viimeisiä treenejä hetkeen vetämään. Olen laittanut jäsenyyteni jäihin kolmeksi kuukaudeksi, sillä on tulossa niin paljon muuta puuhaa, etten viitsi maksaa kuukauden jäsenyyden hintaa siksi, että saatan ehtiä salille kerran kuussa – tarkemmin ajatellen tuskin edes sitäkään. Kaikki irti tänään siis! ÄRH.