Neiti impulsiivisuus tässä hei!
Täällä kirjoittelee neiti spontaanius ja impulsiivisuus, hei! Olen aina ollut äärimmäisen hyvä heittämään asiat nopeastikin uuteen järjestykseen, organisoimaan ja keräilemään melkein mitä vain palikoita tarvittaessa uudelleen. Vastoinkäymisten tai mutkien tullessa eteen keksin melko vauhdikkaasti uusia, vaihtoehtoisia tapoja edetä. Yleensä touhuissani on kuitenkin tietynlainen ”turvasuunnitelma” mukana eli tyhjän päälle en lähde rakentamaan. Mikä rehellisyyden nimissä ei välttämättä aina ulkopuolisille aukene. Lisäksi en ole yhtään sellaista sorttia, joka tykkäisi möllöttää yksinään tai pyöriä kauaa toimettomana.
Kirjoittelin perjantaina, että otan iisisti ja lähden illemmalla ajelemaan mummilaan, poikaa hakemaan. Mummi oli toki jo lastani hakiessaan sanonut, ettei ole kiire tulla ja lauantaina sopii aivan yhtä hyvin, jos työviikon jälkeen haluan ottaa illan iisisti. Ääh, kyllähän minä tulen, pitää olla lauantaina iltapäivällä jo takaisin Helsingissäkin ja univelka painoi. Hokkuspokkus – enpä sitten mennytkään.
Olin lapseni isän kanssa höpötellyt puolivakavasti, että lähtisin DBTLään. Mies oli luvannut lippusen ja yöpaikan, mikäli päättäisin lähteä. Lupasin jäädä pohtimaan asiaa ja kuunnella vähän fiiliksiä, kun asiasta puhuttiin oli vielä lapsenhoitokuviotkin vähän auki, ystäviäkään en ollut juuri jututtanut. Perjantaina sitten istuin toimistolla ja mietin. Soittelin Turkuun ja sinne toivotettiin edelleen tervetulleeksi. Pohdin hetken lisää. Olin tosiaan kaiken lisäksi lupautunut isoveljelleni lapsenvahdiksi lauantaina noin 15.00 eteenpäin..hmm.. Kaikki ”hyvät tyypit” olivat omissa jutuissaan kiinni eli pohdin viitsisinkö edes lähteä yksin ajelemaan. Lopulta soitin vielä mummille, että vieläkö tarjous lauantaista olisi voimassa.
Lähdin pyörällä töistä kotiin ja siinä päätin, että hitto soikoon, mennään nyt sitten. On lapsella asiat kunnossa ja mikäs sitä estää, ettei kesän ratoksi voisi vähän road trippiä vetää. Tämän näköisenä siis kotiin:
Siinä polkiessani tajusin, ettei mulla taida olla Helsingissä paljoakaan vaatteita, joilla kehtaisin kaupunkifestareille lähteä, meikit kyllä löytyi..hmm..keskustaan en jaksanut ajatella lähteväni, se veisi ennen kaikkea liikaa aikaa ja vaihtoehtojakin olisi äkkiseltään paljon – mihin ja minkälaista jne. Matkan varrelta ainoa, minkä keksin oli kauppakeskus Arabiassa – siellä oli ainakin H&M ja Seppälä. Good enough tässä hädässä, sinne siis. Pikaista kauppareissua, suihkua ja about tuntia myöhemmin mamma näytti jo tältä:
Kahdet farkut ja neuletakki löytyi siis omasta takaa, H&M:ltä nappasin kaksi ihan perustoppia ja muutaman t-paidan, että pärjäisin loppureissun ja olisi jotain, mitä vaihtaa seuraavaksi päiväksi. Menoksi – Helsinki – Turku – Tampere – Helsinki noin vuorokaudessa – here we go.
Bändeistä ei mulle juuri suurempaa iloa irronnut, sillä en esimerkiksi ole Leningrad Cowboys-fani. Reckless loven, Jannika Been, Pete Parkkosen ja Herra Ylpön Cowboysien lisäksi ehdin Turussa näkemään. Ylppöä olen käynyt aikoinaan kuuntelemassa Tampereella Pakkahuoneella eli hän ja Pete Parkkonen olivat oikeastaan tämän reissun parasta musiikillista antia – siis mun mielestä. Tai no, kaikki oli, kun en sikäli mitään erityisemmin odottanut eli meni vähän sellaisessa lounge-hengessä. Siellä mä pyörin mikserin kyljessä ja tissuttelin siideriä ja skumppaa. Niin, ja kuvailin kenkiä ja ihmettelin selfieitä ottavia ihmisiä. Otan niitä siis itsekin, se ei ollut jutun ydin, vaan se, että tajusin kuinka hassulta se näyttää. Seisoin kuuntelemassa keikkaa, kun ohitseni kävelee muun muassa kukkamekkoinen tyttö, kääntyy yhtäkkiä ympäri niin, että lava näkyy selän takana, ottaa kasvoilleen tekaistun hymyn, kääntyy ja jatkaa matkaa. Mitä se teki? No, otti kuvan itsestään! Siksi siis otin DBTLselfien itsekin.
Menin jo yhden maissa nukkumaan, kello soittamaan 7.00 ja aamupalan kautta autolle ja kohti Tamperetta. Olin ylpeä itsestäni, että pidin kiinni suunnitelmasta ja aikataulusta. Kun lähdin tähän retkeen mietin, että se joko menee kuin nappi silmään tai ihan reisille (etten siis jaksa kerta kaikkiaan aamulla herätä seiskalta, vaikkapa). Hyvä mieli jatkui Tampereelle asti, siellä ehdin istahtamaan toista tuntia mummin terassilla, jonka jälkeen tikka tuulispäänä Helsinkiin, jossa itse asiassa sielläkin jäi aikaa ennen lapsenvahtihukia. Sen kulutin pojan kanssa pyörimässä Teurastamolla.
Sellainen perjantai ja lauantai. Nyt ulos, pyörälle ja ehkä matkan aikana keksin haluanko mennä uimaan vai salille tai en kumpaakaan noista ja valitsen x-faktorin. Isä ja poika viipottaa tuolla jossain myös, uikkarit messissä. Nekin voisin bongata. Joo!