Pelosta

Juuri kun kirjoittelin rohkeudesta, niin olen vellonut blogini suhteen kummallisessa pelon tilassa.

Pelko on varmasti hyvin suhteeton, tai niin ainakin toivon.

Olen työssä, jossa on aika kummaa olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Tarkemmin sanottuna – mitä vähemmän meistä löytyy tietoa yhtään mistään sen parempi ja sen turvallisempaa. Olenkin siksi hieman outolintu, sillä pidän somesta ja olen siellä suhteellisen aktiivinen. Pidän blogeista ja tykkään myös itse tehdä tätä.

En ole tähän asti antanut taka-alalla kalvavan pelon kasvaa liian suureksi. Olen päättänyt, että työni ei saa viedä minulta oikeuttani olla. Silti olen aika ajoin pohtinut tätä touhua kauhunsekaisin tuntein. Kuinka paljon voin paljastaa itsestäni? Olenko paljastanut liikaa? Pystynkö tarvittaessa poistamaan tämän kaiken yhdellä napin painalluksella vai onnistuuko joku silti kaivamaan tämän käsiinsä? Voiko joku tämän perusteella satuttaa minua tai perhettäni? Voiko tästä olla jotain muuta haittaa?

Olen joutunut pidättelemään paljon ja siksi en myöskään ole voinut antaa tälle hommalle kaikkeani – jokainen kirjoitukseni lähtee pienen pelon säestyksellä. Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut uskallanko avata instagram-tilini blogini kylkeen, sillä ainakaan vielä tämä touhu ei ole tuonut negatiivisia asioita elämääni. Kuinka paljon pelkään? Onko pelko aiheellista?

Olen jo muutaman vuoden päivitellyt instagramia yksityisenä, joten en ole liiemmin sensuroinut tiliäni persoonattomaksi. Nyt poistin sieltä muutamia kuvia ja vaihdoin käyttäjänimen. On muuten vaikea yrittää katsella omia kuvia vieraan silmin – mitä nämä kertovat ja paljastavat minusta? Päätin lopulta – pitkän veivaamisen jälkeen – avata sen ja niinpä se nyt löytyy tuosta sivupalkissa.

Ja eikun sormet ristiin ja peukut pystyyn, että pelkoni on aiheeton.