Mindfulnessia unettomuuteen 90-luvulta

Ei, en juurikaan kärsi unettomuudesta. Päinvastoin, kaadun usein päivän jälkeen sänkyyn ja simahdan suorilta.

Se, että yöunille nukahdan pääsääntöisesti vähän turhankin helposti ei poista sitä tosiasiaa, että päiväunille nukahtaminen on minulle vaikeaa. Päivällä aivot raksuttaa täyttä höyryä ja ajatuksia on vaikea kytkeä pois päältä. Vaikka olisin väsynyt ja uupunut, niin huomaan räplääväni puhelinta tai pyörin ympyrää pohtien kauppalistaa tai jotain muuta yhtä tärkeää.

Muistelin tuossa taannoin, päiväunta odottaen, että veljeni antoi minulle parhaan mahdollisen neuvon nukahtamiseen jo 90-luvulla – vai jopa 80-luvun puolella..? Joka tapauksessa lapsena ja paljon ennen kuin Mindfulness tuli joka tuutista ja oli kaikkien huulilla. 

Muistan leiriytyneeni patjani kanssa veljieni huoneen lattialle. Pyörin ja hyörin siellä aikani. Lopulta veljeni sanoi rauhallisesti, että paras tapa saada unen päästä kiinni on tietoisesti olla ajattelematta mitään. Tyhjentää mieli. Kun sitä vain yksitellen, ajatus kerrallaan lopettaa ajattelemisen ja on vaan, niin sitä ei edes huomaa vajoavansa uneen.

Viisas veli (taisi olla tuolloin ala-asteella). Muistan tuon neuvon aina. Ja olen käyttänyt sitä menestyksellä koko ikäni. Jos uni tuntuu karkaavan villinä juoksevien ajatusten ja joko menneen tai tulevan päivän askareiden pariin, huomaan vetäväni syvään henkeä ja pysähdyn hetkeksi levottomuuden äärelle. Tajuan, että voin päättää olla ajattelematta niitä nyt.

Mitä keinoja sinulla on?