Pakkaslenkki Seurasaaressa

Kappas. Niinpä se aika kuulkaa arjen jaloissa vilistää, ettei sitä edes meinaa huomata – aivan kuten loppuvuodesta ennustelin, blogi päivittyy hieman entistä harvemmin. Toivottavasti laatu korvaa määrän tästä eteenpäin. Yeah right.

Mulla on ollut jo jonkin aikaa takataskussa muutamakin jutun juuri, jotka aionkin tulla tänne näpyttelemään ihan näillä näppylöillä. Niitä odotellessa tulin kuitenkin vinkkaamaan, tai no vinkki ja vinkki, hehkuttamaan kai enemmän, että on muuten erittäin hyvä idea lähteä lenkkeilemään Seurasaareen.

Eppu aloitti vuoden alusta viikottaiset tennistreenit, kun on niihin koko pienen ikänsä niin kovasti halunnut. Ja sehän tarkoittaa sitä, että äiskä keksii tästä eteenpäin aina kerran viikossa itselleen noin tunnin ajaksi jotain tekemistä. Kotiin ei ole mitään järkeä lähteä ajamaan, joten päätin käyttää tuon ajan pääasiassa lenkkeilyyn. 

Seurasaari on hyvän etäisyyden päässä, joten suunnattiin ensimmäiseksi sinne. Satuttiin juuri sopivasti vielä auringonlaskun aikaan huudeille. Juostiin Jukan kanssa siis kirjaimellisesti auringonlaskuun. Myös jäällä näytti kiertävän yhtä jos toista tetsaamisen arvoista reittiä.

Meinasi tulla jopa vähän hoppu, kun jäätiin ihastelemaan auringonlaskua ja maisemia. Oltiin matkallisesti suurin piirtein lenkin puolivälissä, kun hoksasin katsoa kelloa. Niinpä harpottiin kieli vyön alla loppumatka 22 minuuttiin. Päästiin perille niin ikään viimeisellä minuutilla tomaatin värisinä, henkeä haukkoen :D Ens kerralla pitääkin muistaa, että sekä talvi että maisemat ottavat oman aikansa – eli ei kannata liikaa tuijottaa kartan antamia kilometrejä.

Seurasaareen tahdon kyllä vielä talven aikana useamman kerran takaisin, ajan ja kameran kanssa.