Suksin kuuseen
Toissa päivänä mieli veti hiihtämään, mutta Paloheinä ei oikein houkutellut – sinne ajelee meiltä jonkin aikaa ja halusin päästä suht nopeasti itse asiaan sen sijaan että tusaisin asian äärellä puolen iltaa. Lisäksi mietin, ettei Paloheinän laduilla todennäköisesti saa hiihtää rauhassa, kun koko ajan on joku joko edessä tai puuskuttamassa takana. Ja rauhaa minä ennen kaikkea kaipasin. Sellaista omantahtista, rauhallista menemistä ja raitista ilmaa sisällä istutun työpäivän jälkeen.
Silmäilin päivän aikana netistä latuja ja niiden kuntoja. Pohdin, ettei Paloheinä nyt mitenkään voi olla Helsingin ainoa kunnossapidetty paikka hiihtämiseen. Tosin latukartat näyttivät aika säälittäviltä. Sitten syttyi lamppu – miten ihminen voikaan ajatustensa kanssa kutistua tällä tavalla karsinaan – ihmisethän ovat kautta aikojen hiihtäneet missä milloinkin! Eihän siihen nyt hyvänen aika tarvita kuin lunta. Miten ihminen voi tällä tavalla kaupungistua, ettei osaa enää toimia laatikon ulkopuolella? Tästä oivalluksesta innostuneena ajelin työpäivän jälkeen kotiin, vaihdoin lennossa hiihtokamat niskaan ja ajelin Herttoniemeen.
Tosin satuin paikalle muutaman minuutin liian myöhään. Vastassa oli upea auringonlasku – koko taivas oli tulessa. Laitoin vauhdilla sukset jalkaan ja ampaisin hoitamattomille, lumisille poluille ja oikaisin metsän kautta päästäkseni äkkiä rantaan. Maailmanluokan kuvat jäi tällä kertaa saamatta, mutta sen sijaan sain sitä mitä olin lähtenyt hakemaan – raitista ilmaa, energiaa ja hyvää, rauhallista mieltä sekä yksinäistä suksimista metsässä.
Reilun tunnin hiihtelin hangessa puiden lomassa, laskettelin luonnon mäkiä ja kiivin niitä takaisin ylös. Mietin, miksi umpihangessa (tai no, niin umpihankea kuin tuolla nyt enää on jäljellä) hiihtäminen ei tuntunut raskaalta, vaikka hiki tuli ihan samalla tavalla kuin ladullakin hiihtäessä ja kiipeilin enemmän mäkiä kuin Paloheinässä kuunaan. Kyseessä lienee sama ilmiö kuin maastojuoksussa – on ihan eri asia juosta urheilukenttää ympäri, sillä silloin on äärimmäisen tietoinen siitä, että kirmaa ympäri 400 metrin kieppiä. Metsässä pidempikin matka menee ihan huomaamatta.
Aurinkoista viikonloppua! Ilmassa on selvästi jo kevään tuntua – toivottavasti lumi kuitenkin pysyy vielä hetken <3