Oman elämäni inventaario
Jeppis,
sunnuntaina aamulla silmät sikkurassa selailin päämäärättömästi kännykkää. Ajattelin ehkä, että jos oikein kovasti sitä tuijotan ja selaan, niin ennemmin tai myöhemmin se keittää mulle myös kahvit ja paistaa uunituoreet sämpylät siinä samalla sekä tietty saa berberin nousemaan. Kahvit keitin itse ja aamun sämpylät tuli pussista, pyllykin piti ihan itse nostaa, mutta jotain hyötyä tuosta tuijottamisesta saattoi lopulta olla. Päädyin nimittäin löytämään verkkokurssin – oman elämäni inventaario, syksyksi 2014.
Mulla on tasan kaksijakoinen suhtautuminen kaikkeen, minkä voi niputtaa life coachingin alle. Se on toisaalta jotenkin todella Jenkkiä ja tavallaan jopa so last season, has been ja mitä näitä nyt, mutta samalla itsensä kehittämisessä, elämänmittaisessa oppimisessa ja kasvamisessa, itsensä ja oman elämänsä äärelle pysähtymisessä piilee jokin ymmärrettävä, jopa houkutteleva siemen. Kaksikymppisenä (eli melkein kaksitoista (!!) vuotta sitten) jopa pohdin itse Life Coach-opintoja. Tajusin kuitenkin olevani auttamattoman nuori ja melkoisen moni muukin asia kiinnosti. Sillä aikaa, kun yritin kasvaa aikuiseksi ja tein kaikkea muuta, niin koko ilmiö kokikin jo jonkin sortin inflaation ja sitä opiskeli kaikki ja siitä kirjoitti kaikki.
Hassua sinällään, että lähdin täysin ex tempore mukaan kurssille. Tosin tiedän, että jos olisin pohtinut asiaa yhtään pidempään, se olisi saattanut jäädä kokonaan. En ole juuri yhtään self help-tyyppi ja about kaikki motivaatiokuvista tsemppi-sloganeihin on jotenkin, no, teennäisiä. Muutamat life coach-henkiset luennotkin olen kokenut vähän tylsiksi, jopa itsestäänselviksi ja onnistunut siellä auditorion penkissä istuessani, asioita pyöritellessäni – skeptisenä – jopa löytämään luentojen joukosta a. jotain todella ärsyttävän Jenkkiä ja b. kaavan, minkä huomaa kursseilla opetettavan. Tyyliin etene näin – sano noin – ”teoria”osuus – tähän väliin jotain omakohtaista tai muu tositarina – ja sitten, miten tämä ja tämä asia/tehtävä/harjoitus muutti ja mullisti – ja sitten sanotaan noin – ja näin – loppuun vielä harjoitus, menetelmä tai tehtävä, johon kaikki voi osallistua tai kotimatkalla pureskella.
Silti luonteelleni sopii asioiden pohtiminen ja ajoittainen pysähtyminen. Analysoin ja ajattelen taukoamatta ja silti viipotan arjessa niin lujaa, että harvoin ehdin sen enempää ajatuksiani lokeroimaan. Lisäksi viimeiset vuodet olen mennyt melkoista horioppia, joten päätin yhtään sen enempää pohtimatta maksaa kurssin ja kappas, siellä sitä sen jälkeen oltiin. Kun kurssi oli maksettu päätin, että raivaan myös sen verran viikossa aikaa vain itselleni, että todella ehdin syventymään kurssin teemoihin. Ei pitäisi olla pahitteeksi..? Lisäksi kurssia kuvailtiin näinkin herkullisesti:
”Moikka ja lämpimästi tervetuloa Oman elämäni inventaario – hyvinvointihaasteeseen! Olet ihan pian aloittamassa kuuden viikon mittaisen matkan, jonka aikana pääset syventymään omaan elämääsi ja sen eri kerroksiin ehkä syvällisemmin kuin koskaan. Seuraavien viikkojen aikana kartoitat hyvinvointiasi elämän eri osa-alueilla valmennuksellisten ja voimaannuttavien kysymysten avulla. Alkavan haasteen kysymyspaketit on koottu konstailemattomaan ja yksinkertaiseen muotoon. Oman elämäni inventaarion ajatuksena ei ole täyttää mieltäsi ulkoapäin tulevalla teoriatiedolla, vaan antaa sinulle työkaluja, joiden avulla löydät tärkeimmät vastaukset sisältäsi.
Viisi ensimmäistä haasteviikkoa on jaettu teemoihin elämän eri osa-alueiden mukaan. Ensimmäisen viikon kysymyspaketit käsittelevät fyysistä hyvinvointia. Sitä seuraavilla viikoilla pääset pohtimaan teemoja ihmissuhteet ja sosiaalinen hyvinvointi; työ, ura ja talous; suhde itseen ja henkinen hyvinvointi. Haasteen kuudes ja viimeinen viikko on varattu oman elämäsi yhteenvedon tekemiselle ja innostavien tulevaisuuden näkymien mutustelulle.”
Katsotaan, miten tässä nyt käy. Teenkö massiivisia oivalluksia ja ehdinkö todella syventymään teemoihin? Toivottavasti. Nuorempana mulla oli tapana ottaa omaa aikaa vetäytymällä kuuntelemaan musiikkia. Siellä jossain, omassa pienessä tilassani, minkä milloinkin itselleni otin, kuuntelin ja keräilin ajatuksiani. Musiikki toimii edelleen mulle lähes meditaationa ja ajatustenkerääjänä. Urheilu on toinen – olen huomannut, että tykkään harrastaa lajeja, joissa ei tarvitse käyttää päätä. Esimerkiksi ohjattu tanssillinen tunti olisi aika horroria, ehkä pylly vielä pysyisi mukana, mutta en halua urheillessani joutua seuraamaan ohjeita ja painamaan sarjoja mieleeni. Spinning, juokseminen, uiminen, pyöräily, mikä tahansa laji, jossa voin vain rullailla eteenpäin, jotain, minkä osaan silmätkin kiinni, kuunnella musiikkia, katsella luontoa, ajatella – se on rentouttavaa.
Nyt siis oman elämäni inventaario-kysymykset myssyyn ja lenkille..?
