Loman viemää

Yksi varma loman merkki on se, että joutuu hetken miettimään mitä viikonpäivää nyt eletään. Onhan se keskiviikko nyt?

Loma alkoi viime viikon torstaina melkoisen kaikkensa työlle antaneissa tunnelmissa. Juhannus taputeltiin Tampereella rauhallisesti anopin siirtolapuutarhamökillä ystävien ja oman perheen kesken. Sieltä suoraan – lennosta laukut vaihtaen – minä singahdin pojan kanssa jatkamaan hieman toisenlaista mökkeilyä omien vanhempieni ja perheeni kanssa miehen jäädessä vielä viikoksi töihin. Täällä Vuokatissa olen vihdoin saanut nukuttua kaiken kertyneen univajeen pois, kiitos siitä vanhemmilleni!

Ja niinpä on loma vienyt naista kuin pässiä narussa. En ole ehtinyt paljoakaan arkea murehtimaan – vaikka eipä siinä kai mitään murehdittavaa tällä hetkellä olisikaan. Olen todella paljon sitä mieltä, että oli loistava idea heti loman alkuun lähteä pois tutuista nurkista. Kotona olisi saattanut alkaa painamaan kaikki tekemättömät kotihommat – tursuilevat kaapit, pesemättömät ikkunat ja sen sellaiset. Nyt nuo kaikki ovat todella kaukaisia hajatelmia, ja hyvä niin. Olen saattanut keskittää kaiken energiani rentoutumiseen – nukkumiseen, syömiseen ja päivien läpi haahuiluun fiiliksellä.

Äitini sen tänä aamuna kiteytti: lomalla ei hienostella.

Eli täällä hiihdetään miten sattuu, ilman meikkiä ja stressiä. Omat päiväni kiteytyvät hieman normaalia pidempään nukuttuihin öihin, pitkiin ja rauhallisiin aamuihin, päiväuniin, mielen mukaan urheiluun ja hyvin ja terveellisesti syömiseen, sattumanvaraiseen viinittelyyn ja yleiseen haahuiluun.

Nautitaan kesästä!