Haikeus

Voin kertoa, että ei kannata aloittaa työn tekemistä loman jälkeen katselemalla lounaalla lomakuvia. Se johtaa akuuttiin mielen hämmennykseen. Siitäkin huolimatta, että aamulla pakkasin laukkuni iloisesti ja tulevaan päivään uteliaisuudella suhtautuen.

Tämän kesän loma oli minulle pisin pitkään aikaan. Tai ylipäätään kesä ja loma, jolloin ei ollut mitään sivuprojektia, tutkimusta tai opintotehtävää suoritettavana. Ehkä se siksikin tuntui pitkältä..? Ei siis ihme, että olin puolen lomaa täysin tiedoton viikonpäivistä, puhumattakaan, että olisin tiennyt mitään päivämääristä. Lisäksi olin lähes koko loman poissa kotoa, joten ei hajuakaan, mitä täällä Helsingissä on tapahtunut. En oikein edes tiedä, millainen heinäkuun sää on Suomessa ollut. 

Tällä tiedolla ei taida olla ihme sekään, että olen tässä viettänyt ensimmäistä päivää töissä jokseenkin puulla päähän lyötynä. Lounas alkaa tässä vetelemään viimeisiään (lounas on minulle omaa aikaa, joten en bloggaile työajalla ;)) ja pitäisi ihan pian olla taas työkuntoinen, mutta jonkinlainen haikeus valtasi mielen.

Ei, en suoranaisesti haikaile takaisin lomalle, sillä minulla on käsittämätön määrä intoa ja uusia ideoita tulevalle syksylle – olen odottanut puolen kesää, että pääsen niiden kimppuun. Juuri nyt en haikaile edes reissuun – kesällä tuli reissattua hetken tarpeiksi. Ehkäpä tämä on ihan vain lomalta palailevan hoomoilastelua. Onhan siellä joku muukin vähän äimistyneenä?

Sovitaanko, että tämä työpäivä on työn tekemiseen uudelleen orientoitumisen päivä. Huomenna lupaan jo saada jotain todellista aikaiseksi.