Teetä ja toipumista
Syysflunssa se iski meikäläiseenkin. On tosin ollut jo toista, ellei jo pian jopa kolmatta viikkoa käsittämätön väsymys ja lievä voimattomuus, mutta jotenkin halusin ajatella sen johtuvan sateisesta elokuusta ja töiden paljoudesta. Kai se osittain sitäkin oli, mutta perjantaina viimeistään sinetöin kuumeen, kun soudimme kaatosateessa, josta jatkoimme melkoisen märissä ja kosteissa tunnelmissa iltaa aina aamuun asti. Jotain kuivaa tuli vaihdettua, mutta jotain jäi märkänäkin päälle, kun ei oltu osattu varautua, että ihan niin pahasti kastuttaisiin – suurin osa meistä ratkaisi pulman viilettämällä commandona.
Ensin yritin torjua alkanutta infernaalista tukkoisuutta ihan vain pysymällä kevyesti liikkeellä (siis teen ja muiden droppien lisäksi) – niinpä kävelin salille about 8km hyvin topattuna ja kävin infrapunasaunassa ja hierovassa tuolissa köllöttämässä. Sieltä kaupan kautta ja autolla kotiin. Olo freesaantuikin, mutta niinpäs siinä kävi, että maanantaina aamulla pääsin kuin pääsinkin vielä raahautumaan töihin ja palaveriin, jossa sitten hiljalleen tunsin kuumeen nousevan. Delegoin siis alkuviikon työt ja sen jälkeen mun näköalat ovat olleet about nämä:
Sohvalta oon nyt siis tuijottanut seiniä ja kattoa, sekä tietty takkaa ja telkkaria. Juonut kuumaa ja yrittänyt pärjätä mahdollisimman pitkälle ilman liiempää lääkitystä, Finrexiniä on tosin muutama pussi mennyt. Joka päivä olen myös käynyt kevyellä kävelyllä. Vielä eilen hengästytti niin, että puuskutin pienimmässäkin ylämäessä ja kallistuksessa kuin traktori ja haukoin henkeä, puhumattakaan, etteikö olisi tarvinnut pysähdellä. Jotenkin surkuhupaisaa, että minä joka en ole koskaan pitänyt kävelyä varsinaisesti urheiluna, hyvä että edes juuri ja juuri reippailuna, puuskutin ja hikoilin tuolla mummovauhtia köpötellessäni. Raitis ilma silti joka kerta freesasi ja tänään vihdoin puuskutus on helpottanut! Eilen lenkkiseuranikin jo tokaisi, että väri alkaa palaamaan kasvoihin – tosin sen jälkeen, kun olin ensin kuullut ehkä kuolevani, kun puuskutin niin huolestuttavasti.
Olen ehkä universumin huonoin ihminen makaamaan aloillani. Olla tekemättä ei mitään, argh! Sairastaminen, turhanpäiväinen makoilu ja flegmaattisuus saa mut lähes hulluuden partaalle, siksi on siis parempi, että touhuilen itseäni kuunnellen, kevyesti ja edes vähän, kuin se, että alkaisin näyttämään tältä:
Olen saanut riittävästi kuulla, että muutun hiljalleen lähes sietämättömäksi ihminen, kun ja jos en pääse liikkumaan. Onneksi tältä on nyt vältytty, sillä olen pysynyt joten kuten tolpillani sekä tietysti ollut aivan liian väsynyt tiuskimaan – noin pääasiassa. Toivon myös, että jotenkin kummassa sitä kasvaisi ihmisenä niin paljon, että sietäisi turhaa joutilaisuutta hiljalleen paremmin. Mutta tällaista täällä – loppuun vielä teesuositus. Sain jokin tovi sitten tuliaisia Lontoosta ja sen jälkeen olen koukuttunut tuohon Earl Grey Classiciin. Olenkin toivonut Fortnum & Masonin teetä lisää, kun joku tarpeeksi läheinen ihminen sinnepäin matkustaa. Tiedän, sitä voisi tilatakin, mutta ihan niin kova tarve ei kyseiselle teelle ole. Tätä edellinen teetuliainen oli Pariisista ja sitä ennen isoveljeni oli poikennut täysin yllätyksenä Ounce-nimisessä teekaupassa punavuoressa, nam nam.
