Raskausviikkosaaga: alkuraskaus (eli viikot 0-6)
No niin. Hei taas kaikille!
Päätin aloittaa (jatkaa..?) – kaiken hiljaisuuden jälkeen – raskaudestani turisten. Ajattelin kasailla jonkinlaista postaussarjaa raskauteni vaiheista.
Tällä hetkellä taidan mennä raskausviikolla 32. En ole varmaan kertaakaan tämän raskauden aikana osannut sanoa tarkalleen millä viikolla menen. Puhumattakaan, että olisin osannut lisätä jotain 12+5 lisätietoa perään. Siitäkään huolimatta, että ymmärrän kyllä logiikan raskausviikoissa ja olen merkinnyt viikkojen vaihtumisen pienellä numerolla kalenteriini.
Mutta kuten asiaan kuuluu – aloitetaan alusta.
Kuva liittyy raskauteni alkuun siten, että tämä on ensimmäiseltä juoksulenkiltä, kun tiesin olevani raskaana.
Päätimme Jukan kanssa jo aikaa sitten, että voisimme ”antaa vauvan tulla” vuodenvaihteen jälkeen. Siis tarkoitus ei ollut sen kummempi kuin se, että sen jälkeen jättäisimme kaikki vippaskonstit pois ja katsoisimme rennosti suodaanko meille vauvaa.
Todellisuudessa minä kuitenkin ryhdyin aprikoimaan jo alkusyksystä, että pitäisikö hommaan kuitenkin ryhtyä edes pari kuukautta etuajassa, sillä epäilin olevani jo vanha ja munasoluni näin ollen hitaita ja laiskoja. Lopulta päätimme antaa vauvan tulla about lokakuun tienoilla.
Mutta kuten Jukka haluaa näin jälkikäteen asian nähdä – hän oli ajastanut omat hommelinsa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ja niinpä helmikuun ekoina päivinä tein plussatestin. Itse olin vielä tällöin hieman epäuskoinen, sillä todella uskoin jo olevani vanha ja munasoluni sen myötä myös – olin siis varautunut siihen, ettei vauvaa välttämättä kuuluisi vielä pitkään aikaan.
Olin henkisesti varautunut siihenkin, ettei tärppäisi ollenkaan. Ja siihenkin, ettemme ehkä lopulta edes yrittäisi, vaan päätyisimmekin yhdessä tuumin elämään aikuista parisuhdetta ja meille jo tuttua uusperhearkea sellaisenaan. Olin nimittäin jo pitkään käynyt itseni kanssa pohdintoja, että jäänkö yhden lapsen äidiksi ja millaisia ajatuksia ja tunteita se minussa herättää. Tai ehkä paremmin voisi sanoa, että päättänyt hyväksyä sen hyvillä mielin, jos näin kävisi.
Mutta niinpä niin. Sieltähän se vauva ilmoitti tulostaan nopeammin kuin olisin uskonutkaan.
Ensimmäiset kuusi viikkoa, joita tässä nyt ensimmäiseksi päätin käsitellä menivät muistaakseni hyvinkin omalla painollaan. ”Kaikki” alkoi vasta näiden viikkojen jälkeen.
Kävimme Roomassa helmikuun puolivälissä ja raskaus näkyi oikeastaan vain siinä, etten juonut alkoholia. Pakko myöntää, että pizzan ja pastan kanssa olisi punaviiniä edes vähän tehnyt mieli särppiä. Toisaalta oli hauskaa matkustaa tietäen, että masussa kasvaa ja kehittyy pienen pieni tyyppi.