Syyslenkkeilijän korvaläpät
Olen tässä syksyn viileissä päivissä viipottaessani hoksannut, että aivan mainiot korvaläpät nuo mun punaiset kuulokkeet. Nyt, kun paksu pipo tuntuu vielä vähän liioittelulta, eikä totta puhuakseni edes mahdu noiden alle (kyllä kokeilin myös päälle, se se vasta tyylikäs näky on). Niin ilokseni olenkin todennut, että nuo on juurikin sopivan kokoiset mun korville niin, että viima ei pääse puremaan ja pipoa tai muutakaan lämmikkettä ei oikeastaan vielä kaipaa.
Olen toki miettinyt tätä suurta innovaatiotani jo tovin verran, ehtinyt kokeilemaan eri versioitakin, mutta tänään kun ehdin lounaslenkille (jee!), niin iloitsin asiasta lapsellisen paljon. Niin paljon, että halusin tulla kertomaan siitä tännekin. Kävin tosin ensin puumailemassa töissä aamuvarhaisesta lounaaseen asti näin:
Aamupäivän jälkeen olin ajatellut oikeastaan käydä lounasuimassa, mutta koska tänään oli juuri se sellainen aamu, ettei mitään ollut missään eikä ainakaan siellä, mistä minä ne löytäisin, niin päätin antaa uikkareiden leikkiä piilosta ihan itsekseen ja vaihdoin suunnitelman lenkkiin. Kirmailin pitkin Mustikkamaata ja iloitsin auringosta, tehokkaasta ja hyvästä työaamusta – ja tietenkin korvaläpistäni, suunnittelin myös vähän iltapäivän puserruksia.
Kyllä niin hymyilytti kirmaillessani rantahiekassa että. Ei vaan, olin oikeasti onnellinen, sillä aikainen aamu saattaa ainakin mun kohdalla kääntyä väsyneeseen ja puolitehoiseen, takkuilevaan iltapäivään. Lounaslenkillä varmistin sen, että saan uuden boostin päälle, joka toivottavasti kestää iltaan asti. Olin siitä jo etukäteen täpinöissäni. Eilen oli hyvä, tänään on loistava päivä!
Tiedän, juuri nyt olen ärsyttävän hyvällä tuulella. Olen nimittäin tehnyt oivalluksia – viimeksi eilen, kun lenkin jälkeen makasin äksänä olkkarin lattialla ja puhelin tuuttasi randomina korviini juuri oikeat biisit (niistä myöhemmin lisää). Kun kiire puskee päälle ja alkaa tuntumaan siltä, ettei aina edes tiedä onko omalla vai toisen asialla ja huomaa äyskivänsä kummallisissa hetkissä ja vielä kummallisimmista syistä, on ihanaa havahtua sellaiseen hetkeen, että huolet ja kiire unohtuvat ja mielessä jää tilaa kasvattaa uutta, oivaltaa – vetää päätä vähän ulos ja nähdä asioita kauempaa. Nämä hetket ovat saaneet taas oloni tuntumaan tasapainoiselta, iloiselta, onnelliselta ja kiitolliselta. Syyskiireet ja murheet eivät juuri nyt jaksa painaa. Raitis ilma ja pieni odottamaton reippaus tekee ihmiselle ihmeitä. Ja mulle myös pieni ripaus yksinäisyyttä – kaipaan ajoittain ihan vain omaa seuraani, keskusteluja itseni kanssa – kuka olen, mitä haluan ja missä tallustan tällä hetkellä.
