Ajatuksia erosta
Ero. Vaikuttaa olevan asia, johon kaikilla tuntuu olevan mielipide – joko ääneen lausuttu, hiljaa mielessä mutistu tai selän takana supistu. Etenkin, jos kuviossa on lapsia.
Meille oli alusta asti selvää, että hoidamme eron niin sovussa kuin mahdollista – mikä noin suurella pensselillä maalattuna tarkoitti sitä, että molemmat tekevät kaikensa, että lapsemme kärsii mahdollisimman vähän ja meidän välimme säilyvät kaikesta huolimatta sopuisina ja toimivina. Pahimpina ja kipeimpinäkin hetkinä lapseni isä sanoi, että aikoo pysyä kasassa ja hoitaa eron kauniisti. Mies räjähti sisäänpäin, minä enemmän ulospäin. Lapseni isä ei ole tähän päivään mennessä sanonut minulle pahasti. Ei edes silloin, kun minä huusin erotuskaani ja olisin sen ansainnut. Tästä tulen olemaan hänelle ikuisesti kiitollinen.
Meitä yhdistää sekä ystävyys (voisin kai sanoa jopa sielunkumppanuus) että järkkymätön rakkaus ja sitoutuminen lapseemme. Ja sitä kautta arvostus ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Miten voisin toivoa pahaa lapseni isälle? Eikö se olisi sama kuin toivoisin pahaa lapselleni? Voisinko toivoa, että lapselleni elintärkeä ihminen olisi onneton, kärsisi tai jopa romahtaisi? Sehän romahduttaisi lapsenikin, tuottaisi pienelle ihmiselle tuskaa, surua ja huolta, jota hän ei ole ansainnut. Lapseni onnen ja tasapainoisen kehityksen takaa ennen kaikkea onnelliset ja tasapainoiset, keskenään hyvin ja sopuisasti toimeentulevat vanhemmat.
Elämässä sattuu ja tapahtuu, ei menneet muutu enää miksikään katkeruudella ja vihalla. Hyväksymällä. Anteeksi antamalla. Keskustelemalla. Niitä suosittelen kokeilemaan. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että todellista rakkautta on toivoa toiselle onnea ja hyviä asioita. Jos se tarkoittaa eroa, niin silloin on päästettävä irti. Tämä elämä on aivan liian lyhyt tyytymiseen, vihaamiseen ja katkeruuteen.
Eron jälkeen olemme päässeet ihmettelemään ihmisten reaktioita. Me tunnemme toisemme niin läpikotaisin, että on ollut helppo havaita, milloin toinen on omalla asiallaan ja milloin jonkun toisen. Pienen kipuilun jälkeen sovimme reilusti, että me hoidamme tämän eron ihan kahdestaan, ihan just niin kuin me parhaaksi näemme. Lapseni isä on helpottanut monella tapaa minun elämääni ja minä omalta osaltani hänen ja se on meidän kahden päätös. Aivan sama, jos joku tukehtuu näkkäriinsä siksi, että me emme suostu tappelemaan, vaan sen sijaan autamme toisiamme arjessa.
’Do you really want me to get divorced in a horrible way
so you can sell a lot of magazines and I’ll destroy my children’s lives?
Is that what you would prefer?’
-Gwyneth Paltrow
Näen lapsessani puolet isäänsä. Ja koska rakastan lastani kaikkineen, niin tulen ikuisesti välittämään myös lapseni isästä – niin väärin kuin se tuntuu monen mielestä olevan. Olen onnellinen, että lapseni isä on kuka hän on.
Me olemme päättäneet antaa sekä toisillemme että itsellemme anteeksi. Molemmat teimme virheitä, se on elämää. Nyt mietitään, miten rakennamme lapsellemme mahdollisimman hyvän tulevaisuuden uudessa paletissa. En voisi koskaan viedä lapseltani isän onnea. En voisi ikinä puhua lapselleni hänen isästään pahaa. Isä saa olla lapselleni idoli ja supersankari, vaikka hän ei sitä minulle ollutkaan.
En toivonut rikkinäistä perhettä, siksi haluan rakentaa lapselleni niin ehjän elämän kuin näillä eväillä on mahdollista. Kaksi toimivaa ja turvallista kotia, kaksi onnellista ja läsnäolevaa vanhempaa, niin sen pitää olla.
