Maalari maalasi sinistä ja punaista

Maalari maalasi sinistä ja punaista

Pakkaslukemat alkavat taas kipuamaan korkeammiksi. Minä vielä reippaasti vedän nuttua ja yhtä kerrosta enemmän päälle ja sänsin pihalle, mutta lasta sään kylmeneminen ei ihan samoissa määrin houkuttele enää ulos. Aamut ja illat menevät kivasti piirrettyjä ihmetellessä, ja hyvä niin, sillä me aikuisetkin kaivataan välillä pieniä möllötyshetkiä päiviin. Ulkona ollaan lisäksi pyritty vähintään piipahtamaan joka päivä, […]

Lounassuositus Itä-Helsinkiin

Lounassuositus Itä-Helsinkiin

Sitä alkaa hiljalleen yhdellä jos toisella jalka vipottamaan kohti viikonloppua. Ja eiköhän me viikkotyöläiset jo vähän vapaata ansaitakin. Omaan viikkooni on mahtunut yhtä jos toista. Paljon on luonnollisesti tullut uusia juttuja arkeen uuden työn myötä, ihan jo noin käytännön merkeissä. Lähden esimerkiksi työmatkalle nykyään eri suuntaan kuin ennen – uusia reittejä ja seutuja on siis tullut koluttua. Lisäksi uusi työ = paljon (sadoittain, jos totta […]

Miksi kuvaaminen treenatessa kannattaa?

Miksi kuvaaminen treenatessa kannattaa?

Valokuvaaminen salilla jakaa mielipiteitä. Ainakin osa taitaa ajatella, että itsestään kuvien räpsiminen salilla on pääasiassa turhamaista pissismiä tai vähintään jossain määrin turhanpäiväistä, egosentristä toimintaa. Ihan samaan kategoriaan taitaa mennä itsensä tiiraileminen peilistä treenin lomassa.  Minä olen aloittanut harvakseltaan salilla kuvailun vasta tässä blogin kyljessä. Tosin kyseessä ei todellakaan ole mikään massiivinen sisällöntuotannollinen prosessi 😀 Kunhan räpsin […]

Miten minusta tulee taas aamuihminen?

Miten minusta tulee taas aamuihminen?

Se on edessä parin aamun päästä – uudet työkuviot ja sen myötä entistä aikaisemmat aamut. Tänään olen vielä lomalla, mutta jäin aamukahvia särppiessäni miettimään, miten ikinä vääntäydyn torstaina töihin noin ylipäätään, puhumattakaan siitä eteenpäin taas koko alkuvuoden ja kevään – totuttua aiemmin vieläpä. Vanhaan työpaikkaan olisin ehkä vielä voinut vain raahautua paikalle ja piristyä hiljalleen. Uudessa työssä ekana päivänä […]