Getaway

Sorry sisters, blogiin tuli tahaton tauko. ”Tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista” taitaa olla selitykseni.

Tänään ajatukseni jo vähän luistavat – jäin nimittäin puoliunisena, kuumehouruissani pohtimaan, että mitäs jos myisin kaiken omaisuuteni (niin kiinteän että irrallisen) ja pakkaisin perheen jonnekin paratiisisaarelle bungalowiin elelemään parilla eurolla päivä.

Laskeskelin sohvalla viltin alla unisilla aivoillani yhteen niin autot, talot että osakkeet ja tein pientä inventaariota siitä, mitä irtaimistoa voisi laittaa eteenpäin niitä enemmän tarvitseville. Tuntui äärimmäisen puhdistavalta ajatukselta hankkiutua eroon kaikesta omaisuudesta ja vain lähteä eurot tilillä ja rinkallinen kamaa mukanaan. Palata takaisin sopivasti lapsen koulun alkuun eli parin vuoden päästä. Tai mitä hittoa – tajusin päiväkotiin talsiessani, että ekalla luokalla opitaan lähinnä lukemaan ja laskemaan, että josko palaisi tänne vasta toiselle luokalle, sillä Eppu osaa jo laskea sen mitä ekalla luokalla opitaan ja lukemista voi petrata rannallakin. Ja jos ei kiinnosta vielä silloinkaan, niin onhan kouluja Suomen ulkopuolellakin.

Huomasin, että hymyilin koko matkan päiväkodilta kotiin tuolla sateessa. Ei painanut enää migreeni, ei lihassärky, kuume eikä marraskuu. 

Olin iloinen jo pelkästään siitä, että tajusin, ettei omaisuuteni laittaminen lihoiksi tuntunut pelottavalta. Se tuntui siltä, että elän. Siltä, että se, minkä eteen olen tehnyt töitä ja investointeja suo nyt minulle mahdollisuuksia. Se tuntui helpottavalta. En ole kiinni siinä, mitä omistan. Olen hyvänen aika vasta vähän reilu kolmekymppinen, olen nuori – koko elämä edessä! Sitä varten täällä ollaan, että eletään nyt, tässä, ei sitku. Ja toisinaan eläminen tarkoittaa sitä, että pitää uskaltaa.

Ja sittenhän kävi niin, että juuri kun olin ylimmissä voimissani suunnitelmani suhteen, niin puhelin soi. Laitoin eilen työhakemuksen äärimmäisen kiinnostavaan hommaan ja minulle soitettiin samantien, että pääsisinkö haastatteluun. Sillälailla. Ihan oikeasti jo naurattaa koko sattuma, ei jumalauta. Mitä elämän ironiaa.