Harvinaisen niskavammainen kampaus

 

Tuli leikattua hetken mielijohteesta suurinpiirtein kuukausi sitten niin kutsuttu kesätukka. Päivän pari asiaa pohdin, lopulta varasin tunnin varoitusajalla kampaajan, ihan siksi, etten ehtisi enää perumaan ja muuttamaan suunnitelmaa. Tykkään uusista hiuksistani älyttömän paljon. Tai siis samat vanhat hiuksethan ne on, vähän eri tavalla vain kuin ennen. Kasvatusta en tosin edes uskalla vielä ajatella. Kampaus tuo mielestäni ihan eri tavalla kasvoni piirteet esiin ja muutenkin saa kasvoihin ja ilmeeseen vähän boostia.

Mutta siis, melkoisen pian mulle kävi selväksi, että kyseessä on harvinaisen niskavammainen kampaus. Ongelma voi tosin olla ihan mussa itsessänikin (tai siis todennäköisesti onkin) – mitäs riiputan vammaisesti päätäni. Tässä todistusaineistoa:

Ihan niinkuin tuo ei pysyisi mallissaan vaikkapa..öö..lakan avulla? Ei, kun näemmä vain päätään kenossa pitämällä.

Siis oikeesti!? Melko nopeasti aloin tuntemaan niskassani lähes huomaamatta muuttuneen pääni asennon. Ja ilmekin muuttui lähemmäs tuota ylläolevaa kuvaa. Melko pian myös tajusin, ettei ole ehkä ihan pakko näyttää näin vammaiselta. Jakaus kuitenkin siirtyi aika nopeasti ihan luonnostaan, vähän lakkaa ja hyvinhän tuo näyttäisi pysyvän. Silti välillä vieläkin käy näin:

Salillakin. Ei prkl. Sittemmin olen venytellyt, laitoin hiukset jo ajoittain ponnarillekin, että pää palautuisi oikealla paikalleen takaisin ihan luonnostaan, kun en koe jatkuvaa tarvetta riiputtaa hiuksia toisella sivulla. Niin ja siis olen ihan tietoisesti yrittänyt olla niinkuin normaalit ihmiset, pää suorassa. Se alkaa jo luonnistumaan:

Eikö? On se ainakin ekoihin kuviin verrattuna jo melkolailla suorassa tuo runko. Seuraavaksi voisin riipaista tuon toisenkin puolen, eikös sitten pitäisi viimeistään löytyä balanssi? Tai niinkuin eräs exäni tokaisi mulle facebookissa, että tuollainen siili näyttäisi sopivan mulle älyttömän hyvin – siis ihan kauttaaltaan. Että seuraavaksi kaikki vaan pois..?