Jack Johnson
Olen kuunnellut lentolippujen ostamisesta lähtien taas pienen tauon jälkeen Jack Johnsonia. Hän tulee ehkä ikuisesti olemaan soittolistojeni kestoartisti, joka ei lähde sieltä kulumallakaan.
Puolitoista vuotta sitten keväällä olin, meinasin kirjoittaa kotosalla, mutta oikeastaan olin poissa töistä noin kuukauden – aurinkoiset päivät alkoivat jo hiljalleen hiipimään toukokuuhun ja odottelin alkavaa opintomatkaa Portugaliin. Ennen reissua ja sen jälkeen vietin kotosalla viikon lapseni kanssa. Tunsin pitkästä aikaa silloisen työstressin sulavan pois – aamut alkoivat hymyillen ja levänneenä, pitkällä aamupalalla poikani kanssa, jonka jälkeen avasin oven terassille ja laitoin Geneleceistä Jackia soimaan. Siellä me tanssimme yhdessä poikani kanssa ensin olohuoneessa ja lopulta jo kotipihalla, keväisessä auringossa. Lapseni isä katseli välillä touhuamme ja mietti (ihan ääneen asti), mitä ihmettä minulle oli tapahtunut – entinen, työpäivien jälkeen pikkuisen takakireä ja stressaantunut nainen yhtäkkiä tanssi ja pyöri villisti mekko päällä lapsensa kanssa, kikattaen ja pirskahdellen iloa. Sitä kaikkea Jack Johnson yhä minulle edustaa.
Esimerkiksi Jackin Better Together, Never Fade ja Banana Pancakes ovat minulle takuuvarmoja hyvän tuulen biisejä, joissa on myös ihanat lyriikat. Jack laulaa kauniisti elämästä ja muun muassa parisuhteesta. Niitä kuunnellessa ei kerta kaikkiaan voi murjottaa. Ne myös vievät minut aina takaisin noihin muutaman vuoden takaisiin, keväisen onnellisiin ja huolettomiin fiiliksiin. Yhtäkkiä sitä ymmärtää taas hamuta elämäänsä tuon kaltaisia hetkiä – tanssia huolettomana auringossa (tai vaikka omassa olohuoneessa), murehtimatta tulevaa, välittäen hetken verran vain itsestään ja hyvästä olosta, hetken hulluudesta ja siitä, että elämä on pienen tovin yksinkertaista ja ihanaa. Sillä hetkellä ei kiinnosta palaakaan muut, murjottavat ihmiset ja heidän mielipiteensä, ei paina työstressi eikä paljon mikään mukaan. Sen sijaan, että tuolloin minun olisi ehkä ohjeiden mukaan pitänyt murehtia tulevia, minä käänsin nupit kaakkoon ja popitin Jackia, tanssin, halasin lastani ja tunsin pitkästä aikaa hengittäväni vapaasti.
Jack tulee olemaan myös reissumusaani nro 1.
Jack Johnsonhan on entinen ammattilaissurffaaja, jonka ura tosin päättyi aivan liian nuorena hänen loukkaantumiseensa. Onneksemme hän keskittyi toipilasaikanaan kitaransoittoon ja alkoi löytämään omaa tyyliään musiikillisesti ja aloitti omien kappaleiden tekemisen. Kaiken kaikkiaan Jack vaikuttaa (ainakin paperilla) kiinnostavalta hahmolta. Vai mitä voi sanoa tyypistä, joka laulaa vaimolleen:
But, baby, you hardly even notice when I try to show you
this song is meant to keep you from doing what you’re supposed to.
Waking up too early, maybe we can sleep in
make you banana pancakes, pretend like it’s the weekend now.
And we could pretend it all the time.
Can’t you see that it’s just raining – there ain’t no need to go outside.
…ja näyttää tältä: