Jouluraivo
Eilen podin sitä, etten ole täällä liiemmin joulusta kirjoitellut. Niinpä avasin vihdoin aiheen minunkin osaltani kirjoittamalla jouluvalmisteluistamme, jotka btw etenee täällä ruudun toisella puolella edelleen yksi juttu kerrallaan. Eiköhän sitä aattoon mennessä ole kaikki häärätty stressaamatta. Ajattelin kirjoitella jossain vaiheessa vielä uuden jouluhässäkkä-postauksen, kun olen saanut kaikki pienet viimeistelytkin tehtyä – pussit kasattua, saippuoihin etiketit, joulukorit kasattua jne.
Sillä välin kirjoitan joulupukkiraivostani (ettei nyt ihan liian iloiseksi tämä joulumieli ylly, heh). Eli ei, en ole repinyt pelivehkeitäni tuossa joulujuttujen tusaamisessa. Se on ihan kivaa puuhaa. Raivoni kohdistuukin tällä erää joulupukkiin.
Oikeastaan itse joulupukki ei ole pissannut muroihini, vaan kaikki ne ympärilläni olevat ihmiset, jotka jaksavat lässyttää siitä. Olen päättänyt jo lapseni synnyttyä, etten syötä hänelle joulupukkitarua. Siinä ei ole mielestäni mitään tolkkua eikä edes kasvatuksellista arvoa. Jos on yhtään perehtynyt joulupukin historiaan, niin kyllä, lähtökohta on ollut kaunis – Piispa Pyhä Nikolaus, lastensuojelija, jonka päivänä lapsille on annettu lahjoja, pieniä herkkuja jne. Mutta sitten me ihmiset olemmekin valjastaneet pukin omiin tarkoitusperiimme. Martti Luther päätti keksiä, että Jeesus-lapsi jakaa lahjat, joku muu keksi käyttää pukkia lähinnä kurinpitoon ja jumalanpelkoa herättämään. Joulupukki on ollut vasta melko vähän aikaa (1931 lähtien) se Coca-Cola mainosten valkoinen partasuu, joka rakastaa lapsia ja on lempeä setämies.
Näin äkkiseltään joulupukin voisi tiivistää melkoisen kurinpidolliseen, ilkeään taruhahmoon, joka on kaiken lisäksi melkoisen juoppo ja humalahakuinen setä. Suomessa joulupukin perinne tiivistyy Nuuttipukkiin ja sitä kuvaillaan mm. Wikipediassa näin:
”Vanhassa pakanallisessa Suomessa nuuttipukki oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottua alkoholia. Hän saattoi pelotella lapsia ja olla humalassa. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille.”
Alankomaissa pukki ei ole ollut yhtään sen kivempi hahmo, sillä tarujen mukaan pukin mukana kulki usein Zwarte Piet eli Musta Pekka, joka sulki tuhmat lapset säkkiin ja vei mukanaan Espanjaan. Tällä ”uskomuksella” on juurensa keskiajan orjakulttuurissa, jolloin ainoat tummaihoiset olivat Espanjassa asuvia maurilaisorjia. Myös Itävallassa ja Saksassa pukki on hieman ristiriitainen hahmo, sillä siellä kilteille lapsille Pyhä Nikolaus antaa lahjan (hedelmiä tai makeisia) ja tuhmat lapset tuodaan ovelle Krampuksen nuhdeltavaksi. Jos on ollut todella tuhma, Krampus saattaa sulkea hiilisäkkiinsä hetkeksi. Ja Krampus siis näyttää piirroksissa tältä:
Lisää muinaisesta joulupukista kuvia tässä:
Ymmärrän kyllä, että joulupukki on taru ja uskomus muiden joukossa ja sinällään kiehtova. Mutta omalle lapselleni en halua sepittää tarinaa valkopartaisesta, kaikille hyvää tahtovasta sedästä, sillä se ei oikeastaan vastaa todellisuutta. Haluan sen sijaan opettaa lapselleni, että kiltti ja hyväkäytöksinen tulee olla ympäri vuoden, ihan vain, koska niin on kaikille (myös hänelle itselleen) kivempaa ja niin se vain menee, ei siksi, että saisi lahjoja tai muuta hyväksyntää. En halua ehdollistaa lapseni hyvää käytöstä (edes muutamaa kuukautta vuodesta).
Hyvä käytös ja se, että on kiltti, huomaavainen ja hyvä muille on enemmänkin itsestään selvä juttu, ei mikään palkinnon arvoinen suoritus. Ja rangaistuksena mahdollisesta keppostelusta en ainakaan halua pelotella häntä jollain kummalla, vanhalla sedällä, joka tuo pelkkiä risuja. Puhumattakaan siitä, että tontut kurkkii. Eli opettaisin hänelle, että saa tehdä pahaa ja olla ilkeä, kunhan kukaan ei näe, vai? Ei mene mun logiikkaan.
Ymmärrän jotenkin kummasti, että Saksassa ja Itävallassa alkoi vuonna 2006 ”Kieltäkää pukki” -kampanja, jonka johdosta joulupukkia ei päästetty kaikille joulumarkkinoille. Kampanjan järjestäjien mielestä joulupukki on kaupallinen ja Coca Colan markkinamiesten luoma hahmo. Ei kai meistä kukaan voi kieltää joulun kaupallistumista? Eikä kukaan ole vielä pystynyt minua vakuuttamaan pukin tärkeydestä tai arvosta.
Haluan opettaa lapselleni joulusta sen, että se on ennen kaikkea kiireettömän yhdessäolon ja tekemisen, toisista välittämisen juhla, jolloin voi antaa läheisille ja itselle rakkaille ja tärkeille ihmisille (ja eläimille ja muille hahmoille) lahjoja. Lahjat eivät siis ole se main point, vaan yhdessä olo ja lämmin, välittävä tunnelma. Siihen ei pukkia tarvita. Enkä edes halua tämän sanoman hukkuvan kurkkiviin tonttuihin ja joulupukkiin. Ymmärrän, että joulun, pukin ja tontut voi ottaa mukaan kauniistikin – lapsethan rakastavat taruja, pientä fantasiaa ja loruja, kaikkea, mikä kutkuttaa mielikuvistusta. Mielestäni jouluun saa sitä muullakin tavoin. Onhan joulu kiistatta taianomaista aikaa, siellä Thaimaan hiekoillakin.
Olen ehkä pilannut nyt jonkun joulun, ei ollut tarkoitus ja toivottavasti en. Lapselleni olen kertonut avoimesti, että hänen lahjansa tulevat ihmisiltä, joille hän on tärkeä ja jotka välittävät hänestä ja haluavat näin ollen muistaa häntä lahjalla. Olen yrittänyt myös kertoa, että oikeastaan joulu on Jeesuksen syntymäpäivä, mutta se viuhahtaa vielä korkealta pään yli ohi (enkä jaksaisi vielä käydä läpi, että mikä ihmeen gubbe se Jeesus nyt sitten on, ristiinnaulitsemiset ja kaikki, nope).
Ja se, miksi aluksi sanoin, että minua raivostuttaa joulupukista lässyttävät ihmiset. ARGH! Olen tehnyt selväksi vähintäänkin sukulaisille mielipiteeni ja silti, joka siunaaman vuosi ”mitäs sinä pikkumies nyt olet joulupukilta toivonut?” ”Onko jo kirje lähetetty Korvatunturille?” ”Tuleehan teillekin jouluna pukki?”). Juu, small talkkia, mutta kun se tenava ei ole jutussa mukana, eikä äiti ja tuskin isikään. Ainoastaan minun vanhempani ovat ymmärtäneet asian ja äiti usein tokaiseekin, että ”sä et varmaan halua tänäkään jouluna tilata pukkia?”.
Ja aina, kun kysytään lahjatoiveita niin sellaista ärsyttävää hyssyttelyä ja muka-en-sano-sitä-että-itse-ostan-tämän-lahjan. Viimeksi juuri paukautin ex-anopin miesystävälle, joka oikein imelästi aiheesta kysyi, että ei, ei tule pukkia, jos minä saan päättää ja kyllä, olen kertonut lapselleni avoimesti kuka lahjat ostaa ja mitä minä ajattelen joulusta. Jos lapseni nyt jollain tapaa osoittaa jonkinlaista uskoa tai halua uskoa pukkiin, niin voinen myötäillä mukana. Sellaista en vain ole vielä havainnut.