Kaksi meni mustikkaan…

…molemmat mahtuivat. Ja saivat mukaansa kelpo saaliin.

Halusimme ennen kaikkea tehdä nopean ja tehokkaan iskun, työpäivän päätteeksi arkena kun lähdimme. Emme siis etsineet tällä kertaa niinkään metsässä samoilua ja sen sellaista, vaikka eväät mukana olivatkin, vaan halusimme löytää melko takuuvarman mustikkaisen kohdan, helposti ja suht nopeasti.

Mies on paljon minua rationaalisempi ihminen, joten hän oli pohtinut meille hyvän spotin mustikoita ajatellen suurinpiirtein näin:

1. ei liian kansoitettu ja tyhjäksi nypitty paikka eli kohteeseen ei kulje pätevää julkista liikennettä (pois Nuuksiot, keskuspuistot ja muut itsestäänselvyydet siis) eli menemme autolla

2. kohteeseen ei välttämättä jaksa lähteä hipsterit pyörälläkään

3. ei kuitenkaan liian pitkälle Helsingistä, maksimissaan puolisen tuntia ajamista

4. siellä on kuitenkin jonkinlaista ihmiselämää nähty

Muutama muu kriteeri vielä tuon päälle ja päädyimme…

…Sipoonkorpeen.

Poikkesimme vähän suunnitellulta reitiltä ja löysimme itsemme muutaman kilometrin kävelyn jälkeen pienen lammen reunalta, jossa oli mustikoita niin paljon kuin suinkin jaksoi noukkia.

 

Mies oli syystäkin tyytyväinen itseensä, sillä tuolla haarukoinnilla osuimme juuri niin oikeaan paikkaan kuin suinkin olisimme uskaltaneet toivoa.

Muutama tunti kaikkineen tuolla huhkittiin, jonka jälkeen kaahailimme kotiin perkaus ja pakastushommiin.

Voin lämpimästi suositella pistäytymistä Sipoonkorpeen. Vaikutti sellaiselta paikalta, että sinne voisi joskus mennä ihan ajan kanssa samoilemaan. Ennen kaikkea siellä oli vielä mustikoita pilvin pimein, muutama puolukkakin jo pilkisti.