Kiasmassa

Viikonloppu oli kiva. Siitä onkin hyvä aloittaa kirjoittelemaan tiistaina. Pohdin asiaa toki jo viikonloppuna, mutta halusin kirjoittamisen sijaan keskittyä olemaan läsnä.

Parempi myöhään ja niin edelleen – eli lähdimme lauantaina koko poppoo Kiasman skidipäivään.

Siellä meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Skidipäivän aikana oli mahdollisuus kokea videotaidetta, tehdä muotokuvia ja valomaalauksia sekä lähteä Kiasma-monsterin jäljille. Meitä ilahdutti tosi paljon se, ettei paikan päällä odottanutkaan (kuten olimme varautuneet) täysin kaoottinen hälinä ja täyteen ammuttu museo. Tilaa oli hyvin hyöriä ja pyöriä. Ehkä siksi viihdyimmekin siellä jopa pidempään kuin olimme suunnitelleet.

Toisaalta emme mitenkään suunnattoman paljoa osallistuneet itse skidipäivän ohjelmaan. Lapsesta tuntui olevan melkein kiinnostavampaa tutustua ylipäätään nykytaiteeseen ja meneillään oleviin näyttelyihin.

Idea Kiasmasta lähti oikeastaan jo edeltävänä viikonloppuna, kun pohdin perheelle uutta kokemista ja mielekästä tekemistä ja tajusin, että viime vierailusta on itsellänikin kulunut jo hyvä tovi. Selailin Kiasman näyttelyitä ja törmäsin skidipäivään. Päätimme siis ottaa Kiasman agendalle vasta tuolloin, kun on varmasti jokaiselle jotakin.

Olen itse aina tykännyt käydä Kiasmassa- lähden sieltä useimmiten ulos innostuneena ja ideoita täynnä. Saatan pyöriä siellä useita tunteja, lähinnä inspiroitumassa. 

En ole mikään museoissa pyörijä, matkoilla jätän ne useimmiten väliin – ellei kyse ole siis jostain todella mielenkiintoisesta ja ohittamattomasta. Sen sijaan nykytaiteen museoita rakastan. Kaliforniassa en museoita juuri pohtinut, mutta MOCAan piti päästä. Ostin sieltä Andy Warholin muistikirjan, joka kulkee edelleen mukanani.

Siinäpä niitä tunnelmia kuvien muodossa jo tulikin.

Suosittelen ehdottomasti paikkaa, myös lasten kanssa. Ei siihen tarvita edes erillistä skidipäivää. Meidän töppönen ainakin ihmetteli ja kyseli kovin. Halusi ostaa vielä sulkakynän kotiinviemisiksi ja muistoksi.